Antinoos

Kahluusaappaat

Minun serkkuni käytti minua hyväkseen, kun olin vielä varsin nuori. Tai raiskasi, siitähän siinä oikeasti oli kysymys ensimmäisillä kerroilla. Olin hädin tuskin viisitoista. Munakarvat olivat vasta alkaneet kasvaa. Tuskin olin edes runkannut siihen mennessä, ainakaan montaa kertaa. Tietysti tiesin seksistä niin kuin nyt siinä iässä tiedetään. Mutta omasta seksuaalisuudestani en ymmärtänyt oikein mitään. Kuka viisitoistavuotias oikeastaan ymmärtää? Ja sitten sellaiseen herkkään elämänvaiheeseeni survaistiin aikuisen miehen iso kyrpä.

Serkkuni oli – ja on – seitsemän vuotta minua vanhempi. Hän asui samalla kylällä, joten sukulaisuuden lisäksi senkin takia jouduimme aika paljon tekemisiin keskenämme. Hän oli iso komea ja vahva mies. Ja hauska. Hän jaksoi puuhata meidän nuorempiensakin kanssa kaikenlaista ja ilman vanhemman ylimielisyyttä. Me pelasimme pesäpalloa, jalkapalloa, hiihdimme. järjestimme painikisoja ja sen sellaista. Me nuoret todella pidimme hänestä ja viihdyimme hänen seurassaan.

Se ensimmäinen kerta meni näin. Serkku houkutteli minua muutaman päivän ajan kalaan kahdestaan kanssaan. Ei hän ennen ollut yrittänyt päästä kanssani kahden olemaan, mutta en mitenkään osannut epäillä mitään ihmeellistä. Hän ehdotti, että lähtisimme lauantaiaamuna aikaisin päivän retkelle vähän yli kymmenen kilometrin päässä olevalle pienelle joelle. Se virtaa metsän keskellä ja sieltä löytyy pari koskeakin. Kalaa tulisi kuulemma varmasti koko kylän tarpeiksi.
Olin ajatuksesta innoissani. Vanhemmillanikaan ei ollut mitään sitä vastaan. Olihan kyseessä serkku, luotettava nuori mies. Eikä kesäkuun alun lauantaina kotitilalla ollut ihmeemmin töitäkään. Ja niistä vähistäkin sen ikäisenä luisti ihan mielellään.

Heräsin siis aikaisin. Päivä ei näyttänyt lupaavalta, harmaat pilvet roikkuivat matalalla. Pakkasin mukaan eväitä, kalastusvehkeet, varalta sadevaatteet ja serkkuni ehdotuksesta mustat kahluusaappaat. Hän tuli hakemaan minua kahdeksalta. Hänellä oli perheensä maastoauto, sillä joutuisimme ajamaan viimeiset kilometrit metsäteitä. Hän oli pukeutunut pitkähihaiseen puseroon, vihreään kalastajan monitaskuiseen liiviin ja verkkareihin. Minulla oli samantapaiset kuteet ja molemmilla samanlaiset lippikset.
Alkumatkan juttelimme hilpeitä niin kuin aina. Näin jälkeenpäin ajatellen serkku oli ehkä hieman ylivirittynyt, nauroi hiukan liian kovaa ja hekotellessaan naputteli minua nyrkillä kevyesti olkavarteen. Ehkä hän oli myös ylen innokas kehuskellessaan, kuinka mahtavaa meillä tulisi olemaan. Mutta enhän minä silloin mitenkään olisi voinut kuvitella niitä joiksikin ennusmerkeiksi.

Kun tulimme metsätietaipaleelle, pilvet purkautuivat tihkusateeksi. Serkkuni vaikeni ja puristi rattia rystyset valkoisina. Hengitys muuttui oudon raskaaksi. Luulin, että hän vain keskittyi ajamiseen vaikealla, kuoppaisella ja kapealla kinttupolulla, ja olin hiljaa itsekin.
Hän pysäköi pöllipinon viereen, josta oli alemmalle koskelle vain vajaa sata metriä. Harmittelin sadetta, mutta hän mutisi, että sitä paremman saaliin saamme. Avasimme takaoven ja kaivoimme sadetakit esiin. Minulla oli kokovihreä, hänellä maastokuvioinen. Istuimme auton perään ja vaihdoimme lenkkarit mustiin kahluusaappaisiin. Kun kiskoimme niitä saappaita jalkaan, serkku kähisi oudolla äänellä:
– Yksikään mies ei ole oikea mies ennen kuin sillä on saappaat jalassa.
– Ai että on sitten valmis kaatumaan ketoon suorilta kintuilta, naurahdin.
– Niinkin, hän kuiskasi ja puristi samassa tiukasti saappaan varren verhoamaa reittäni. Sävähdin, mutta hän päästi nopeasti kätensä, nousi seisomaan ja jatkoi: – Ja mitä pitemmät varret sen miehekkäämpi. Verrataanko, kummalla ulottuu ylemmäs?

Hän kiskaisi minut viereensä seisomaan ja painoi vasemman jalkansa minun oikeaani vasten tiiviisti niin, että saappaat hankautuivat toisiinsa. Hän pani toisen kätensä minun harteilleni ja veti minua kylkeensä:
– Minun ulottuvat ylemmäs.
– Niin kun sinä olet pitempi, mumisin ihmeissäni tästä leikistä.
– No joo, sinulla voi olla vielä kasvu kesken. Kyllähän sen silti näkee, että sinustakin tulee kerran iso mies niin kuin meidän suvun miehet yleensä, pellavapäisiä komeita jättiläisiä.
Hän nosti lippistäni ja pörrötti vaaleita hiuksiani. Vilkaisin häntä, hänen silmissään kiilteli omituinen hymy. Nielaisin ja käänsin katseeni. Ryhdyin kaivamaan autosta vapoja ja uistimia. Hän teki samoin. Päätimme jättää eväät autoon sateen suojaan ja lähdimme marssimaan metsän läpi joelle. Sain kulkea edellä koko matkan, hän ohjasi vain sen verran, että käski suunnistamaan kosken rannalla olevalle pajukon suojaamalle pienelle aukealle. Muuten hän puuskutti takanani:
– Sinä näytät hyvältä noissa saappaissa.
– Älä viitsi. Nolottaa, yritin väännellä irti epämiellyttävästä aiheesta.
– Ei kun ihan tosi. Kaikki varmaan kehuu sinua koko ajan hyvännäköiseksi ja kaikki tytöt ovat sinuun lääpällään.
– No ei kehu kuin korkeintaan vanhat mummut. Sinuahan kaikki pitävät kylän komeimpana miehenä, koetin kääntää aihetta toiseen suuntaan.
– Pidätkö sinä?
– Äh.