Antinoos

Entiset ystävät

Kävimme kapakkakoulun Oskun kanssa yhdessä ja valmistuimme tarjoilijoiksi. Armeijankin kävimme yhdessä samalla paikkakunnalla. Teimme kaiken yhdessä. En muista päivää, jolloin emme olisi olleet yhdessä. Olimme ystävät, parhaat kaverit, mitä olla voi.

Oskun etu- ja sukunimien etukirjaimista tulee OOH ja minun vastaavista AAH. Jotenkin tuo kuvaa meitä hyvin. Kun mesosimme ympäriinsä ja bailasimme, meno oli yhtä oohta ja aahta. Vauhtimme oli niin kovaa, että tuuli soitti korvissamme raskainta heviä.

Osku oli aivan hervoton läpänheittäjä, hänen huulensa heiluivat jatkuvasti. Ei hän muutenkaan pysynyt koskaan paikallaan, hänen ruumiinsa liikkui nukkuessakin villinä. Hän on samanmittainen kuin minä, mutta hän oli laiha, tumma ja helvetin hyvännäköinen. Minä olin vanttera, vaikka en koskaan urheilua ollut harrastanutkaan, ja tavallisemman näköinen. Muiden seurassa olin totinen ja helposti ärsyyntyvä, mutta Oskun kanssa jaksoin nauraa ja iloita elämästä. Me rakastimme toisiamme, mutta niin kuin ystävää rakastetaan. Minä olin täyshetero ja niin luulin Oskustakin.

Armeijan jälkeen Osku sai paikan yhdestä ison ketjun pizzeriasta tarjoilijana, ja minä suositun juottolan kaljahanan napinpainajana. Työ haittasi hieman vapaa-ajanviettoamme, mutta ei sentään estänyt sitä. Ryyppäsimme olan takaa ja parantelimme sitten oloa jommankumman luona. Sekoilimme muitten kavereiden kanssa ja kehittelimme älyttömiä kuvioita, joista en edes kehtaa kertoa, kun nyt hävettää ja kaduttaa sen verran.

Sitten – olimme 22-vuotiaita – sinä typeränä iltana menimme kutsumattomina yhden misun kotibileisiin. Jouduin tappeluun jonkun idiootin kanssa – tai ehkä se idiootti olin minä. Minä vetelin sitä jätkää lättyyn ihan hulluna, kun Osku syöksyi kimppuuni ja repi minua irti.

– Vittu, lopeta! Nyt lähdetään helvettiin täältä, hän kirkui korvaani.

– Minä tapan tuon kusipään, karjuin raivona.

– Et saatana tapa! Nyt mennään!

Varmaan kukaan muu kuin Osku ei olisi saanut minua yhtään minnekään siinä mielentilassa. Hänen sallin retuuttaa itseni pihalle ja edelleen takaisin keskustaan päin. Hän haukkui minut perusteellisesti, mutta minä jatkoin vain kiihkoissani – helvetin hormonit – uhoamistani. Yhdessä puistossa Osku sitten pysähtyi ja veti täysillä litsarin poskeeni. Tyrmistyin ja pysähdyin kuin seinään.

– Lopeta, Ana! Mä en kestä, kun sä olet tuommoinen, Osku huusi ihan oudon näköisenä.

– Mitäh?

– Mua rupee pelottaan, kun sä kiihkoat tuolla lailla ja tappelet ihan ilman järjen hiventä.

– Osku hei, ei sun tartte koskaan pelätä mua. Mä en ikinä tekisi sulle mitään pahaa, hätäännyin hänen kauhisteluaan.

– En mä sitä. Mutta jos sulle tapahtuu jotain. Joudut vankilaan tai sut tapetaan, Oskun huulet alkoivat vapista ja sitten hän loikkasi minun kaulaani. – Mä rakastan sua.

– Hei, ei tässä mitään hätää. Ei sentään tarvi alkaa homostella, taputtelin rauhoittavasti hänen selkäänsä, mutta sitten tunsin, kun hänen huulensa rupesivat hamuamaan minun kaulaani ja korvalehteä.

– Mä olen homo, Osku sopersi poskeani vasten.

– Just joo ja mulla on pillu, naurahdin.

– Ei kun ihan totta ja mä oon hulluna sinuun, hänen äänensä vaimeni melkein kuulumattomiin ja hän puristautui vielä tiukemmin minuun kiinni.

– Lopeta jo, murahdin häkeltyneenä ja tönäisin hänet irti itsestäni. – Pientä rajaa, pliis.

Hän seisoi siinä edessäni hämärässä illassa pää painuksissa. Katuvalot ulottuivat vaivoin siihen puiston kohtaan. Joitakin autoja suhahteli ohi pensaiden takana. Hitaasti ja saatanan kivuliaasti se asia tunkeutui minun aivoihini. Pääni aloitti matkan ihan outoon galaksiin, jossa kaikki tähdet ovat jäisen huurteen peitossa. Inhoon ja vihaan vääristyvät huuleni kuiskasivat: