Antinoos

Pukumiesten painikuviot

Olen töissä suurehkon firman suunnitteluosastolla, jo kolmatta vuotta. En kerro alaa enkä yksityiskohtia, ettei synny turhia spekulaatioita. Toimistollamme on työn luovuutta ajatellen hämmästyttävän konservatiivinen pukeutumiskoodi. Siellä on pakko käyttää pukua, kauluspaitaa ja solmiota. Ehdottomasti hillityt värit. Ja kokonaisuuteen sopivat pikkukengät kesät talvet. Kerran yksi jenkkivieras saapasteli tiloissamme kylläkin siistissä puvussa mutta komeat bootsit jalassa. Dziisus, mikä kohina ja kuhina. Toisaalta palkkaan suhteutettuna niuhottava pukeutumisvaatimus on mitätön kiusa. Kaikkeen tottuu, eikä se pahemmin haittaa työntekoakaan eikä porukan hyvää henkeä. Vapaa-ajalla ei vain meinaa tunnistaa työtovereitaan, kun kukaan ei silloin käytä pukua.

Tosin kovin moni tuskin tapaa toisiaan työn ulkopuolella. Suurin osa on naimisissa. Ja vaikka olemme huomattavan miesvaltainen porukka, emme harrasta yhdessä mitään liikuntaakaan. Joskus oli puhetta salibandystä, muttei siitä mitään tullut. Meitä on neljä naimatontakin miestä, mutta edes me emme käy työn jälkeen kaljoilla keskenämme. Muutenkin juhliminen yhdessä on vähäistä ja aina muodollista: pakolliset pikkujoulut ja kevätjuhlat sekä joskus vierailijoiden kunniaksi järjestettyjä kokkareita.

Luulin pitkään olevani toimiston ainoa homo. Eihän seksiasioista tietenkään ääneen huudeltu, mutta olin uskonut kuitenkin homon tunnistavani, jos sellainen jengissä olisi ollut. Olin ollut talossa jo pari vuotta. Ihmissuhderintamallani oli ollut pitkään hiljaista, entinen räväkkä seksielämäni oli kuihtunut muutamiin satunnaisiin pikapanoihin. Sitten yhtenä päivänä viime huhtikuun lopulla kiikutin lähimmälle esimiehelleni Jormalle lupaamaani muistiota erinäisistä ideoista, joissa sovellettiin uutta tutkimustietoa. Hänen ovensa oli raollaan ja koputin. Kun kurkkasin sisään, ei ketään ollut paikalla. No, ajattelin heittää paperit hänen pöydälleen. Astuin sisään, tyrkkäsin muistion tiskiin ja tulin törkänneeksi tietokoneen hiirtä. Näytöllä välähti valo, ja vaistomaisesti kumarruin katsomaan, olinko sotkenut jotakin. En, netti vain oli auki...

Mutta tunnistin sivuston heti! Jumankauta, roikun itsekin melkein joka ilta samoilla sivuilla runkkailua harrastaen! Siellä voi katsella videopätkiä, joilla homot painivat ja päälle päätteeksi panevat toisiaan. Milloin alasti, milloin lihakset öljyttyinä, milloin minkinlaisissa urheilutrikoissa. Tosi kiihottavaa – siis minusta ainakin. Ja pomo samalla sivulla! Samassa säikähdin, ettei ole hyvä jäädä kiinni juuri sillä hetkellä. Loikkasin takaisin käytävään ja tyyneyttä tavoitellen rynnistin omaan huoneeseeni.

Huh huh, Jorma-pomo homosivuilla! En yrittänyt edes teeskennellä työntekoa, istuin tuolillani aivan pöllämystyneenä, ja silmäni varmaan harittivat useisiin epämääräisiin suuntiin. Päässäni poukkoili ruuhkaksi asti ihmetteleviä ajatuksia, jotka töniskelivät toisiaan. Meidän Jorma! Oliko hän oikeasti homo vai oliko sivu vahingossa auki? Hän oli kyllä vanhapoika – minua kymmenisen vuotta vanhempi, silloin nelikymppinen – mutta homojuorun tynkääkään ei hänestä ollut kuulunut käytävillä. Oli se silti mahdollista! Eikö?

Jormasta ei kyllä muutenkaan juoruiltu. Häntä pidettiin ihan kelpona johtajana, joskin sosiaalisesti hieman pidättyväisenä ja tosikkona. Hän ei itse paljon nauranut tai kertonut vitsejä, mutta ei mitenkään yrittänyt hillitä muiden hilpeää menoa. Hän vaati meitä ajattelemaan rohkeasti, etsimään yllättäviä näkökulmia asioihin. Suunnittelukokouksissa jokaisen oli pakko sanoa aina jotakin. Jos sitten pakollisesta asiaan valmistautumisesta huolimatta ei ollut ajatuksen tynkääkään, hän käski sanoa ihan mitä tahansa älytöntä. Niistä lausahduksista saatiin hyvät naurut, mutta kaksi kertaa ne johtivat pohdintoihin, joista seurasi taloudellisesti hyvin merkittäviä tuloksia. Älyttömyyskin voi kannattaa. Jorma kannusti viemään rohkeasti eteenpäin ideoitamme, seurasi edistystä tarkoin ja kriittisin kommentein. Ei haitannut, vaikka lopputuloksena olisikin ollut umpikuja. Pääasia, että prosesseja oli käynnissä, ja että ne etenivät. Siis tiukka ja kannustava pomo samanaikaisesti.