Antinoos

Ville ja Pekka ne yhteen passaa, pannaan ne sammaan pussauskoppiin

Viimeinkin kesälomalla ja mökillä! Tai no, pari päivää meni ryypätessä kaupungissa ennen kuin maltoin pitää raittiuspäivän niin, että uskalsin hypätä illalla moottoripyörän selkään ja tulla tänne. Pöhköä ehkä sanoa mökille, kun tämä on meidän entinen kotitila. Äidin kuoleman jälkeen muutama vuosi sitten panimme isän kanssa lihakarjan pois, myimme osan pelloista ja loput annoimme vuokralle. Metsänhoidon jätimme harrastukseksemme ja talon pihapiireineen loma-asunnoksi.
Isäkin muutti kuntakeskukseen, jossa hän on pyörittänyt oman alansa firmaa koko minun elinaikani. Isä on sähköinsinööri. Tilan pito oli ollut pääasiassa äidin vastuulla. Minä muutin jo aiemmin kaupunkiin yli 100 kilometrin päähän ensin opiskelemaan ja sitten valmistumisen jälkeen töihin isän kaverin firmaan. Olen siis DI samalla alalla kuin isä.
Ja nyt sitten ansaitulla lomalla. Sain olla seuraavat kaksi viikkoa yksin, sillä isä oli yhdistetyllä loma- ja työmatkalla Saksassa. Arvasin, että varmaan jonkun uuden muijan kanssa. Isästä on tullut äidin kuoleman jälkeen varsinainen häntäheikki. Yrityksistään huolimatta hän ei ollut onnistunut kokonaan salaamaan seikkailujaan minulta. Ei ne minua tosin haitanneet, päinvastoin minusta oli hienoa, että viisikymppinen mies vielä nautti elämästään. Niinhän minäkin tein, tosin yli kaksikymmentä vuotta nuorempana sitä kai minulta odotettiinkin. Se ero isään oli, että minä jahtasin miehiä.
Kun heräsin puoli kymmeneltä vanhassa vinttikamarissani, aurinko oli jo riehaantunut paahtamaan kunnolla. Mittari näytti jo kahtakymmentäyhtä astetta, hellettä tiedossa. Alhaalla tarkastin ruokavarastot, isän käyntien jäljiltä kaikkea löytyi niin, ettei tänään tarvitsisi lähteä kauppareissulle. Siis löhöpäivä taivaallisten lämpösäteiden hellittävänä. Hotkin pikaisesti aamiaisen. Täytin termospullon kahvilla, hain isän huoneesta jonkun ruotsalaisen dekkarin, kaappasin huovan kainaloon ja painelin pihalle.
Päärakennuksen takana on vanhan aitan, saunan, marjapuskien ja koivikon rajaama suojaisa nurmikko, jonne ulkopuolisten katseet eivät ulotu. Levitin huovan nurmelle ja riisuin kalsarini, kun aioin kärventää vaaleat kyrpäkarvanikin. Rasvasin etupuoleni aurinkovoiteella ja aah kellahdin selälleni huovan päälle. Tervetuloa ihosyöpä, lomalla se ei haittaa! Nostin dekkarin ja aloin lukea. En päässyt kuin kymmenkunta sivua, kun kirja putosi silmilleni ja aivofilmini katkesi hyvistä yöunista huolimatta.
Näin takuulla mahtavaa pornounta, mutta se räsähti poikki aivan yllättäen. Minua potkaistiin kylkeen. Räväytin silmät auki. Vieressäni seisoi pari mustia Kontio-kumisaappaita, kaksi jalkaa haalistuneissa farkuissa, niittivyö, valkoiseen t-paitaan verhoutunut jäntevä vartalo, lihaksikkaat kädet lanteilla, leveistä harteista nousi kunnon painijan kaula, jonka päässä killisteli hilpeässä hymyssä Villen miehekkään komea pärstä.
– Vittu, hinttari se vain koisii täällä laiskana, vaikka päivä ei ole vielä puolessakaan.
– Haista paska, oliko pakko potkia, murisin vielä ihan pöllämystyneenä.
– Oli.
Ville on tuon naapuritilan isäntä, nykyään. Olemme tunteneet toisemme aina. Olemme samanikäisiä, ja kun kylä tyhjeni aikoinaan muista lapsista, olimme kuin luonnostaan parhaat leikkikaverit ja yhdessä hengailijat. Kaiken, minkä tehdä voi, olimme tehneet yhdessä. Jos kylällä mitä saatettiin kuvitella kurittoman nuorison tekemäksi, kaikkien katseet kääntyivät meihin, Pekka ja Ville taas olleet vauhdissa. Eihän täällä muitakaan huligaaneja ollut, ja myönnettäköön, että syyllisiähän me olimme. Mutta emme me mitään tehneet pahuuttamme, kaikenlaista vain sattui, kun juttuja piti kokeilla.
Sitä paitsi jo varhain olimme reippaina renkeinä muissakin taloissa kuin kodeissamme. Naapuriapu oli täällä arvossaan niin kuin riuskat työmiehetkin. Niin ettei meitä pelkästään haukuttu ja kauhisteltu. Kehujen takia meidän välille taisi kehittyä pientä kilpailuhenkeäkin työn tekemisessä, pitihän sitä näyttää olevansa mies. Se siirtyi myös urheilutouhuihimme, kaikki mahdolliset yleisurheilulajit, hiihto ja kun muuta ei keksitty, niin sitten painittiin. Kaiken sen seurauksena kummastakin sitten kehittyi varreltaan varsin komea, raamikas mies.
Kisailtiin me koulumenestyksessäkin. Istuimme vierekkäisissä pulpeteissa ala-asteelta ylioppilaaksi niin, että todistusten vertailuja kertyi. Molemmat meistä menestyi ihan hyvin, vaikkemme koskaan ihan luokan priimuksia oltukaan. Armeijassa emme päässeet kilpailemaan soturin taidoissa, kun palvelimme eri paikoissa eikä kumpikaan edes ollut erityisen kiinnostunut niistä inttitouhuista.
Emme me kaiken aikaa vain touhottaneet ympäriinsä. Kyllä me myös juteltiin ja ihan kaikesta maan ja taivaan alla, välissä ja päällä. Tunnustimme toisillemme hyvinkin henkilökohtaisia tunteita, ajatuksia ja haaveita. Jälkeenpäin olemme ihmetelleet, että silloin teini-iässä oli yksi asia, jota emme edes sivunneet kahden kesken. Se oli seksi. Ja tytöt ylipäätään. Olisi luullut, että niin läheiset ystävät olisivat niistäkin asioista toisilleen uskoutuneet, vaan ei.
Mutta sitten siinäkin tapahtui muutos. Kerran elokuussa, kun olimme aloittaneet juuri lukion viimeisen vuoden, lähdin perjantain iltahämärissä Villen luokse. Tiesin, että hänen isosiskonsa, joka oli opiskelemassa lääketiedettä, oli tuonut näytille uusimman poikaystävänsä, nykyisen aviomiehensä. Vähän mietin, ettei olisi ehkä sopivaa mennä heille juuri silloin, mutta en jaksanut enää kuunnella vanhempieni keskinäistä nalkutusta – heidän rakkautensa oli tainnut kuihtua jo ajat sitten.
Mäkipellon – se oli Villen kotitilan nimi – tuvassa oli kauhea touhotus menossa. No jaa, ymmärtäähän sen, komeaan vävyehdokkaaseen täytyi tehdä vaikutus. Tuskin ehdin istahtaa tuvan seinustan penkille, kun Ville happaman näköisenä vinkkasi päällä ulko-oven suuntaan. Lähdimme pakoon sitä säheltämistä. Porstuassa Ville kiskaisi nahkatakin niskaansa ja mutisi ärtyneenä:
– Vittu, äiti häpäisee koko perheen.
– Heheh, kyllähän noin hyvännäköisen vävyn eteen kannattaa ahertaa, naureskelin. – Odota vain, kun joudut itse vastaavaan tilanteeseen jonkun söpön kimulin kotona.
– Ja vitut, sitä päivää ei tule, Ville ärähti.
Vaihdoimme puheenaihetta ja aloimme jaaritella koulusta. Kuljimme kylällä ilman päämäärää, mutta kuin itsestään päädyimme yhden meidän syrjäisen pellon päähän. Siellä oli nyttemmin täysin tarpeeton lato. Istuimme sen kynnykselle ja kaivoimme röökit huuleen – sitä syntiä eivät vanhempamme tienneet meidän harrastavan. Savut leijailivat tyynessä illassa ja outo jännite haisi meidän kahden välillä siinä elokuun hämärässä.
Olo oli selvästi kummallakin nimittäin kumman levoton. Selvähän se, siinä iässä jätkä kuin jätkä pursuaa kaikenmaailman hormoneja. Niinpä ruumis huutaa: 'äksöniä, toimintaa, tekemistä, vittu tätä nysväämistä!' Varsinkin me kaksi hyväkuntoista korstoa suorastaan tärisimme sinä iltana edes jonkinlaisen miehekkään sähläämisen perään. Vedimme savuja posket lommolla ja hoimme vain 'vittu kun kaikki on paskaa'. Niinpä me kohta saimmekin aikaan kiihkeän kinastelun siitä, onko vapaaottelu kaikkein kovin kamppailulaji vai eikö. Oikeasti emme tietenkään tienneet lajista paskaakaan, mutta jostakin äijämäisestähän siinä tarvitsi riidellä. Keskinäisestä vittuilusta pääsimme tuota pikaa pirullisen virnuilun sävyttämään töniskelyyn ja nahisteluun. Sehän on aina kivaa, kun tylsistyminen uhkaa sekä miehen ruumista että sielua.
Äkkiä Ville onnistui kaappaamaan minut takaapäin syliinsä. Hänen kätensä puristuivat ympärilleni ja lukitsivat käsivarteni kylkiin. Ettei hän saisi minua heittoon, kumarruin eteenpäin eli tulin työntäneeksi pakarani Villen nivusiin. Ja huhheijaa, hän alkoi nylkyttää itseään takapuoleeni. Nauruhan siitä repesi, mutta ei hän lopettanut, vaan uhosi hekotellen:
– Vittuuuu, tässä mahtisonni panee söpöä hiehoa!
– Jumalauta, mahtisonni taitaa olla kiiman sokaisema, kun ei näe, että ei tässä mikään vitun hieho ole, vaan kunnon sonninmullikka, nauraa kihersin – ja aloin pyörittää persettäni Villen lantioon!
– Vau! Saman tekevää, saatana. Tämä sonni pystyy panemaan kaikkea liikkuvaa, kunhan se ei ole keinosiementäjä.
– Ei pelkoa, tässä on ihan aito siemenlinko!
– Joo, vittu, kylän pisin pamppu, mutta toimiiko se?
Samassa Ville sujautti kätensä haaroihini ja kouraisi minua voimalla munista. Voihkaisin, mutta sen jälkeen ei sanottu sanaakaan. Ville jatkoi nylkytystään takapäässäni ja jalkovälini kourimista. Ja minä kiihdytin perseen pyöritystä. Kummankin hengitys muuttui raskaammaksi, ihan kuolaavaksi puuskutukseksi. Ja tietysti kummankin kyrvät alkoivat turvota.
Kaikki oli niin hullua. Ainakin minä tajusin, että ei tällaista pitäisi tehdä. Se oli häpeällistä, kiusallista. Meinaan, että sehän oli homostelua eikä me vittu mitään homoja oltu. Eihän? Mutta minä, helvetti soikoon, nautin siitä silti! Se oli huikean jännittävää, mahtavaa. Ja se oli kauheaa. Halusin, että Ville lopettaisi, ja toivoin, ettei se hetki koskaan lakkaisi. Ihan siinä pää hämmentyi.
Siinä sitten kuin salamana, suurena kirkastuksen hetkenä tajusin yhtäkkiä, miksi minä olin niin tarkkaan tutkinut lehdistä lihaksikkaitten miesurheilijoiden kuvia ja mainosten hyvännäköisiä äijiä, tv-sarjoissa ja elokuvissa seurasin vain komeita miehiä. Ymmärsin, miksi Fight club –elokuvassa tappelukohtaukset olivat tuntuneet minusta väkivallasta huolimatta kumman kiihottavilta. Minä tykkäsin miehistä! Ei jumalauta, minussa asui homo! Tiukasti maaseudun miehisten arvojen vankilaan suljettuna tosin ja itseään tiedostamatta. Ja nyt muurit sortuivat ja homo astui vapauteen! Ryskyen ja samalla minuuttani helvetillisesti ravistaen. Minä olin kauhuissani, miten tämän kanssa voi elää!
Tajuamisen myötä lakkasin leikkimästä perseelläni, mutta en pyristellyt pois Villen otteesta. En häpeän pelossa uskaltanut eleelläkään vihjata hänelle uudesta homominästäni, mutta en voinut sillekään mitään, että tykkäsin järkytyksen keskelläkin hänen jyystämisestään. Villen puuskutus korvani juuressa syveni ja siihen sekaantui kummaa uikutusta. Hänen lantionsa iskut muuttuivat aina vain rajummiksi niin, että minä horjahtelin sinne tänne.
Äkkiä menetin tasapainoni ja rojahdin mahalleni maahan, Ville edelleen tiukasti selkääni puristuneena. Nahkatakkimme natisivat kiihottavasti toisiinsa. Kaluni seisoi housuissa aivan täysillä. Yritin jännittää itseni liikkumattomaksi, etten vahingossa ruiskauttaisi mällejäni farkkujen sisään. Vähän vaikeaa, kun Ville paukutti jo aivan täysillä. Niskaani pärskähteli hänen sylkeään. Sitten hän örähteli kiihkoissaan syvällä rintaäänellä pelkkää vittu vittua ja selvästi laukesi muutamassa rajussa työnnössä.
Makasimme siinä päällekkäin sanaakaan sanomatta tosi pitkään. Kai kumpikin oli niin hämmentynyt jutusta, ettei uskaltanut tehdä mitään. Pelotti, mitä toinen sanoisi. Lopulta Ville pääsi siitä ylös. En katsonut häneen. Jäin vielä makaamaan maahan. Vasta kun kuulin Villen kiukkuisten tuhahdusten säestämänä potkivan ladon seinää, minäkin nousin pystyyn. Vilkaisimme nopeasti toisiamme vain silmänurkasta. Villen katse oli järkyttynyt ja pelokas. Niin oli varmaan minunkin. Emme pystyneet sanomaan mitään.
Siistimme hieman itseämme ja vaitonaisina lähdimme vaeltamaan kotia kohti. Katsomatta toiseen, puhumatta kävelimme rinnakkain. Ja olimme silti enemmän tietoisena toisen siinä vierellä olosta kuin koskaan. Pysähdyimme, kun tulimme Villen kotitalon pihatien risteykseen. En mulkaissutkaan häntä, kun tarrasin tiukasti hänen nahkatakkinsa hihaan, ja kähähdin:
– Tästä ei sitten, vittu, sanota sanaakaan kenellekään! Ei koskaan!
Ville nielaisi, huokaisi ja nyökkäsi. Erosimme, ja minä jatkoin kotiini. Pääni oli ihan sekaisin, siellä poukkoili älytön ristiriitaisten ajatusten ruuhka. Myöhemmin en meinannut saada unta ja sitten, kun sain, heräsin huohottaen kyrpä pystyssä. En silti kyennyt runkkaamaan! Hemmetti, se oli takuulla elämäni levottomin yö.
Lauantaina illansuussa saunan jälkeen tiukkasin isältä lainaksi hänen firmansa pakun. Hän suostui helposti, kannusti suorastaan ajelemaan laajasti pitkin maakuntaa. Pakun peräosassa ei ole ikkunoita ja kyljissä on firman mainokset, joten isän idea oli kait, että tekisin huvitteluni ohessa mainoskiertueen. Sama se minulle. Lähetin Villelle tekstarin: 'Sain pakun. Lähdetään kruisailemaan'. 'Joo' hän vain vastasi.
Totta hemmetissä olin jännittynyt, paskat housussa suorastaan, mutta jotenkin aioin ottaa sen edellisillan tapahtuman esille. Pakkohan se oli käsitellä, ettei jää hiertämään välejämme lopuksi elämää. Vaan kyllä minun sydämeni jyskytti. Hiki tuntui virtaavan vuolaana niskassa, kainalossa ja jokaisessa varpaanvälissä.
Mäkipellon pihassa en noussut autosta, annoin vain äänimerkin, että täällä ollaan. Ville tuli ulos nahkatakin kaulukset pystyssä. Hymyttä ja minuun katsomatta hän laahusti apukuskin puolelle ja nousi sisään. Pakko oli ottaa näytösluonteinen lähtö niin, että pihasora lensi. Emme puhuneet mitään viidentoista kilometrin matkalla kirkolle. Siellä ajelimme ympäriinsä. Pysähdyimme vähäksi aikaa yhden huoltiksen pihaan, jossa oli koulukavereita koolla. Heidän kanssa heitimme hetken auton ikkunoista merkityksetöntä läppää.
Lähdimme jatkamaan matkaa. Lopulta en kestänyt ja pysäytin kirkon parkkipaikalle. Nyt minun täytyi uskaltaa! Huokailin raskaasti. Äkkiä löin täysillä rattia ja tiuskaisin:
– Voi vittu!
– Niin, Ville kuiskasi ja vilkaistessani näin hänen silmissään maailman surullisimman ja epätoivoisimman katseen. – Anteeksi.
– Älä... Mää haluaisin... Äääh... Mää en tiedä...
– Joo, mää tajuun, Ville mutisi.
– Et tajuu! Saatana!
Minulta petti hermo. Kaasutin rajusti liikkeelle. Suuntasin kotikylälle. Pari kilometriä ennen kylää yhdellä metsätaipaleella kurvaisin tiukasti oikealle, pientä sivutietä ja edelleen metsäautotietä sata metriä. Pysäytin siihen. Tunsin, kuinka Ville tuijotti minua ihmeissään. Puristin rattia kourat kipeinä ja karjaisin täysillä:
– Vittu, mää haluan tehdä sulle saman!
– Minkä?
– Nussia sua, saatana!
– Jaa... niin.
– Ja jos alat urputtaa, mää vedän sua lättyyn, että veri roiskuu!
– Ei tarvi, Ville kuiskasi. – Saat sää nussia mua.
– Täh?
Ville ei vastannut, nousi vain autosta. Minä tein saman ja kiersin auton toiselle puolelle. Seisoimme siinä hetken vastakkain naamat totisina. Jotenkin en uskonut sitä, en oikein tiennyt, tuleeko siitä mitään. Menin pakun taakse ja avasin peräovet. Könysimme sisään ja toljotimme toisiamme polvillamme. Taisin täristä jännityksestä, Ville näytti jotenkin alistuneelta, nöyrältä. Se ärsytti minua. Halusin, että hän olisi edelleen mies, vanha kunnon kahjo Ville eikä mikään anteeksi pyydellen pantavaksi antautuva. Halusin, että hän haluaisi minua!
Arasti nostin käteni hänen niskaansa ja tartuin hiuksiin. Sitten törkkäsin äkisti huuleni hänen huuliinsa ja ryhdyin ahmimaan Villen suuta. Ei se mikään suudelma ollut, se oli naamojen hieromista toisiinsa hampaat kalisten. Ville tarttui nahkatakkini olkavarsiin kuin rauhoitellen minua. Minä ponnistauduin vähän ylöspäin ja kaadoin hänet selälleen siihen pakun lattialle. Puristin hänen päänsä kainalooni ja aloin nylkyttää hänen haaroissaan. Hänen kätensä kietoutuivat selkääni, jalat lantioni ympäri pakaroilleni.
Hetkessä kyrpäni seisoi farkuissa takuulla isompana kuin koskaan. Se Villen päällä jyystäminen tuntui aivan mielettömältä. Olin aivan kertakaikkisen kuolaavassa kiihkossa, aggressiivisessa hurmiossa suorastaan, vaikka kiima tuntuikin pimentävän aivoni jollakin häpeän tapaisella sumulla. Tällaistako seksi oli, tällaiseltako toinen tuntui? Helvettiin kaikki epäily, nyt minä nussin tuon jätkän niin maan perusteellisesti! Tämä oli niin upeaa! Minä olin onnellinen, kun tein jotakin, jonka tajusin syvimmäksi olemuksekseni, kauhusta ja häpeän pelosta huolimatta.
Minä ulvahtelin, uikutin, puuskutin ihan älyttömästi. Ville ynähteli työntöjeni tahdissa ja puski lantiotaan minua vastaan. Hänen raajansa puristivat minua täysillä voimilla. Hyvä että nylkyttämään pystyin ja hengittämään, mutta se tuntui järkyttävän hyvältä, ihan kuin olisimme liimautunut yhdeksi ruumiiksi. En tietenkään kokemattomuuttani kestänyt pitkäänkään. Kymmenkunta rajua rysäytystä ja karjaistua kirousta ja mällini kasteli housuni läpimäräksi.
En ehtinyt maata vapisevana lihakasana Villen päällä kuin sekunnin, kun hän kieräytti minut viereensä selälleen ja oli saman tien minun päällä nylkyttämässä ihan hulluna. Ensi alkuun olin niin voimaton, että en osannut tehdä mitään, mutta kohta ymmärsin, ei, halusin elää mukana hänen nussimisessaan. Sehän tarkoitti, ettei hän ollut antanut minun tehdä mitä tein ikään kuin anteeksipyyntönä, vaan että hänkin oli halunnut minua. Ja nyt hän taas halusi panna minua! Hitto, miten mahtavaa! Kun hän tuli huippuunsa, puristin häntä kuin olisin yrittänyt tappaa hänet, ja me huusimme toistemme korviin vittusaatanajumalautaperkelettä. Siitä tuli semmoinen kumma tunne, että nyt me kaksi nuorta sälliä kasvoimme hetkessä miehiksi, jotka pystyivät antamaan ja ottamaan oikeasti toisen miehen, voimalla. Ihan ihme juttu – siis miten se miehuus siihen kuului.
Siinä me sitten köllöttelimme ensin päällekkäin sitten vierekkäin ja tasoittelimme hengitystä. Ja nyt uskalsimme katsoa toista silmiin ja uskalsimme hymyillä.
– Vittu, ollaan me vaan melkoisia äijiä, hörähdin ja tönäisin Villeä kevyesti nyrkillä kylkeen.
– Joo, vähän helvetinmoisia sankareita. Mutta tuota, anteeksi siis oikeasti se eilinen.
– Älä viitti! Mää tykkäsin siitä, vaikka tietty ekaksi vähän pelästyin. Siis miksi sää luulet, että mää muuten oisin halunnut tätä tämäniltaista?
– Niin mutta ootko sää sitten joku homo vai?
– No kai mää olen, mutta en mää sitä ollut ennen eilistä tajunnut. Ja usko mua, musta on ihan hyvä olla homo näin niin ku sun kanssa. Tai siis kai sääkin olet homo?
– Joo, olen. Mää olen tiennyt sen jo vuosia. Et vain arvaa, millaista helvettiä on ollut salata sitä. Siis tällä kylällä!
– Voi vittu Ville, kai sää olisit voinut mulle kertoa. Meinaan, että olisi helpottanut sun oloa.
– En mää uskaltanut, jos sää olisitkin vittuuntunut.
– En olisi! En takuulla! Vaikka ei kai sillä enää ole väliä, nythän me voidaan salata tää yhdessä.
– Joo, parempi ettei näillä kylillä tällaisella onnella leveile. Tarkoitan, että kai me voidaan jatkossakin... siis tätä onnea ja muuta... kahdestaan niin ku...
– Helvetti, jos yrität vältellä mua, mää tulen ja raiskaan sut!
Ei ole tarvinnut raiskata kuin korkeintaan seksileikin merkeissä. Siinä meni melkein vuosi, kun naimme ainakin pari kolme kertaa viikossa ja milloin missäkin. Alasti pääsimme puuhailemaan vasta lokakuussa, kun vanhempani lähtivät viikonlopuksi kaukaisen serkkuni häihin ja minä jäin hoitamaan elikoita. Ville asui meillä sen pari yötä. Olimme tietysti nähneet toisemme alastomina saunassa, mutta kylläpä oli ihmeellistä tuntea toisen paljas iho omalla ihollaan, koko ruumis lihaksineen omaa kuumaa ruumista vasten. Taisimme olla molemmat helvetin onnellisia sinä viikonloppuna.
Silloin opettelimme myös panemaan toisiamme perseeseen, hauskaa ja typerää ähellystä ja sähellystä, mutta kiimaisen nautittavaa kuitenkin. Siihen mennessä olimme toki laajentaneet repertuaariamme suihinottoihin ja runkkailuun. Merkillistä silti, että meidän eniten harrastama rakastelutapa on vielä tänä päivänäkin se vaatteet päällä toisen nylkyttäminen. Ehkä se kertoo niiden kahden ensimmäisen kerran merkityksestä molemmille. Voihan siinä olla jotain sellaistakin, että kun me olemme olleet niin läheisiä kavereita pikku kakarasta asti, niin avoin homous tuntuu meidän välillä jotenkin vaivaannuttavalta. Vähän niin kuin mitättömän pieni hiekanmurunen kengässä, se ei estä kävelemästä, mutta koko ajan sen tuntee siellä. Ja silloin vaatteet päällä peuhaaminen ei ole jotenkin niin kuin ihan oikeaa homoilua, vaan ehkä sillä lailla vähän verhotumpaa, että sitä kehtaa harrastaa. No mene ja tiedä. Tuskin se on edes tärkeää, me tykkäämme siitä niin ja sillä hyvä.
Mutta sen haluan tässä sanoa, että vaikka olimme nyt, kesälomani alkaessa, naineet keskenämme jo kymmenen vuotta, me emme olleet missään välissä rakastavaisia, emme olleet parisuhteessa tai asuneet muutenkaan kimpassa. Jotenkin se syvä, läheinen ystävyys ja seksi riitti meille. Tai sitten se on se maalaiskylän arvomaailma, kaksi miestä ei voi olla rakastavaisia, ei parisuhteessa eikä muutenkaan. Siis että olisimme niin kuin sisäistäneet sen ihan täysin ja kyselemättä emmekä siksi olleet antautuneet leikkimään mitään vitun pariskuntaa. Tai sitten se ei vain ollut juolahtanut kummankaan mieleen, kun homma toimi muutenkin.
Sen viimeisen lukiovuoden ja intin jälkeen pääsimme kumpikin opiskelemaan, Ville Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteelliseen ja minä Tekniseen korkeakouluun. Molemmilla oli oma kämppä, mutta vierailimme ahkerasti toisissamme – ja paneskelimme. Ja tietty me teimme muutakin yhdessä, kuntoilimme edelleen ja sen vastapainoksi juhlimme ahkerasti. Jumankauta, sitä opiskelijavuosien vapautta ja elämisen riemua! Maailma oli meidän!
Myös homokapakat tulivat meille tutuiksi. Ja että me iskimme tyyppejä. Helppoahan se meille oli, kaksi isoa sinisilmäistä pellavapäätä. Varsinkin Ville oli tällä saralla mestari. Yhtenä viikonloppuna pidimme jopa kisan, kumpi ehtii kaataa enemmän panoja. Ville voitti 5 – 3. Typerää touhua tietysti ja onnistuu vain nuorilta testosteronihumalassa sekoilevilta kusipäiltä.
Ville ei muuten koskaan seurustellut kenenkään jätkän kanssa paria kuukautta pitempään. Hänen mukaansa kaverit olivat aina typeryksiä, nahjuksia ja ties mitä, jotka eivät kestäneet tosi miehen kyydissä. Voihan se niinkin olla, kun Ville nyt on aika raisu äijä, kun sille päälle sattuu. Tai sitten ne vieroksuivat Villen halua pervoihin fetissileikkeihin. Minä sentään aina joskus suostun harrastamaan hänen kanssaan alastonpainia Kontio-kumisaappaat jalassa, heh. Mutta luulen kyllä, että Villen haluttomuus pitkiin suhteisiin johtui tosiasiassa sitoutumiskammosta. Hän tunsi itsensä kertakaikkisen neuvottomaksi, kun olisi pitänyt puhua niille kavereille tunteista ja tulevaisuudesta. Rakkaus ei kuulunut hänen sanavarastoonsa. Ei Ville tätä koskaan minullekaan tunnustanut, ähkyi vain, kun otin puheeksi.
Minulla oli useiden lyhyiden suhteiden ohessa myös kaksi pitempääkin. Kimmokin oli teekkari. Asuimme yhdessä melkein kaksi vuotta. Minä viehätyin hänen tavallisuudestaan, rauhallisuudesta, jolla hän tutkaili maailmaa. Toisaalta juuri tuo ominaisuus oli se, mihin juuri kaikkein eniten sitten hänessä kyllästyin. Kimmo oli loppujen lopuksi tylsä, varsinkin seksissä. Sitä paitsi hänen oli vaikea hyväksyä minun ja Villen ystävyyttä. Kun Kimmolle paljastui, että tietenkin Ville ja minä harrastimme edelleen keskinäistä naiskentelua aina, kun sopiva väli ja tila löytyi, hän otti ja pakkasi tavaransa ja häipyi tiehensä. En siinä vaiheessa jaksanut olla pahoillani. Itse asiassa olin jopa raivoissani, sillä Villen ja minun suhde oli pyhä, sitä ei edes avopuolisoni saanut kyseenalaistaa.
Ville yritti kyllä olla pahoillaan, koska oli yksi tekijä erossamme, mutta minä käskin hänen pitää turpansa kiinni ja nussin häntä aivan hulluna. Sen jälkeen Ville voipuneena tunnusti, että hänestä Kimmo oli alun alkaenkin ollut ihan väärä tyyppi minulle, ansaitsin kuulemme paremman. Ja olihan ne Villen poikaystävätkin hämillään meidän erikoisesta suhteestamme, mutta ei Ville koskaan heille kertonut rakastelemisistamme. Hänestä se asia ei kuulunut pätkääkään niille kavereille.
Toinen pitkä suhteeni päättyi puoli vuotta ennen tuota kesälomaani. Jari oli neuroottinen hysteerikko ja vaikka mitä, neljä vuotta minua nuorempi ja pieni kokoinen. Elämä hänen kanssaan oli kieltämättä vauhdikasta, koskaan ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu. Seksissä hän halusi minun käsittelevän itseään tosi kovakouraisesti. Kyllähän minä saatoin häntä riepottaa rankoissa painilukoissa ja muuta vastaavaa, mutta kieltäydyin ehdottomasti käyttämästä kaikenmaailman raippoja ja ruoskia tai pahoinpitelemästä häntä nyrkeillä. Minä en ymmärrä noita kivusta nauttimisjuttuja enkä tuosta vain alistumista. Niissä ei ole mitään miehekästä. Lopullisesti heitin Jarin pihalle, kun hän sai hysteerisen riehumiskohtauksen, kun en suostunut ottamaan häntä mukaan Villen ja minun juttuihin – ei Jarilla muuten ollut mitään niitä vastaan.
Me valmistuimme Villen kanssa suurin piirtein samanaikaisesti, noin kuuden vuoden opintojen jälkeen. Hän palasi tänne kotitilalleen, jolla suoritettiin sukupolven vaihdos. Villen isä, vähän yli kuusikymppinen, vitsaili, että annetaanpa tuon tiedemiehen ottaa hommat hoitoonsa, kun tässä EU-ajan viljelyssä ei talonpojan maalaisjärki enää riitä. Innoissaanhan Ville on ollut ja tarttunut työhön tarmolla ja oikealla maahengellä.
Minä jäin siis Helsinkiin isän tutun suunnittelufirmaan töihin. Hiukka se etäisyys on häirinnyt tämän parin vuoden ajan tiivistä paneskeluyhteydenpitoamme, emme ole aina tavanneet edes kuukausittain. Muuten tietysti ollaan oltu yhteyksissä aktiivisesti. Silti välillä on ollut niin ikävä, että sydänalasta on kouraissut. Eikä se ikävä ole aina koskenut seksiä, kyllä sitä on kaivannut niitä kaikenmaailman pohdintojakin naamat vastakkain. Ystävää olisi monestikin tarvinnut vierellä. Vaikka nyt edes piruuttaan kirittämässä punttisalilla kunnon keskinäisen kilpailuhengen merkeissä.
Tällainen on siis historiamme ja suhteemme, tällainen on mies, joka potki minut hereille kesken auringonpalvonnan. Perhanan Ville.
– Etkö sää, vitun mulkvisti, tajua, että tällainen herkkä mies täytyy herättää hyvin hellävaroin, murisin vielä unisena, ojensin käteni ja aloin sivellä toisen Kontio-saappaan vartta.
– Joo, kyllä on herkkää. Jätkä näkee unetkin kyrpä puolipystyssä, hän virnuili, painoi äkkiä saappaansa kalulleni ja alkoi hieroa sitä.
– Just joo, paina vielä kovempaa. Kai sää tajuat, että siinä mun unessa mää nussin juurikin tuota saapasta.
– No niin, määhän tiesin, että syvällä sisimmässäsi sää olet aina ymmärtänyt näiden kumijuttujen päälle, vaikka muuta väität, Ville käkätti ja rojahti raskaasti päälleni makaamaan. – Koska sää tulit? Mää odotin sua jo toissapäivänä.
– Aufff! Myöhään eilen illalla. Sorry, etten tullut ilmoittaakseni, huokaisin ja kiedoin käteni hänen hartioilleen. – Hienoa nähdä.
– Joo. Tässä on kertynytkin melkoisesti painetta pusseihin, hän mumisi suukotellessaan naamaani. – Jätitkö poikaystävän kaupunkiin vai otitko mukaan?
– Häh? Vittu, etkö sää muka muista, että mää kerroin jo talvella, että mää heivasin sen mäkeen.
– En tainnut kuulla tarkasti, kun sää hiihtelit niin kaukana takana sillä ladulla. Miksi sää jätit sen?
– Mää olisin voittanut sut reilusti, mutta sää saatanan kusipää et antanut mulle latua! Se vitun pervo vaati päästä nussimaan kolmantena pyöränä meidän kanssa.
– Mikset päästänyt? Se oli takuulla rakastunut mun miehekkääseen olemukseen ja mun saappaisiin.
– Mää en jaa sua kenenkään kanssa. Sää oot mun.
– Hmm. Omistushaluinenkin...
Ville naurahti metkasti, irrotti minun käteni niskastaan ja niittasi ne ranteesta nurmeen. Hänen hymyynsä sekoittui silmien totiseksi muuttuva kiimainen katse. Hän alkoi hieroa vaativasti lantiotaan alavatsaani. Minä jouduin kuitenkin älähtämään:
– Ai saatana! Varo! Sun niittivyö raastaa mun kyrpäni jauhelihaksi.
– Etkö sää tykkääkään siitä...
Hän kuitenkin kohottautui sen verran, että sai kädellään siirrettyä kivikovana jököttävän vehkeeni seisomaan haarojensa väliin reisien puristukseen. Samalla hän riisui t-paitansa ja paljasti ruskettuneet, komeat keskivartalonsa lihakset. Hänen ihonsa laskeutui minun iholleni, kädet sitoivat taas minun käteni. Sitten hän aloitti voimallisen nylkytyksen siinä päälläni. Minä olin onnellinen. Että minä olinkin kaivannut tätä! Työnsin itseäni nylkytystä vastaan, kiemurtelin, ynähtelin ja voihkin. Potkin säärilläni hänen saappaitaan ja pakaroitaan. Me molemmat puuskutimme sylki roiskuen. Ville puristi kaluani reisillään entistä tiukemmin ja tuli naidessaan runkanneeksi minua. Kun hän kiihtyi yhä kiimaisempaan ja rajumpaan menoon, minä ammuin hurmioituneena ja ulisten pelkää nautinnon aaaahhh:ta melkoisen mällin aurinkoiselle taivaalle. Sen jälkeen Villeä ei pidätellyt mikään. Ihan raivopää karhuna muristen hän takoi itseltään liemet housuihinsa. Vajosimme pitkään, hikiseen halaukseen ja tasoittelimme hengitystä. Ville kuiskasi korvaani:
– Tervetuloa kotimaisemiin, jätkä.
– Hiton hienoa olla täällä taas. Varsinkin kun mikään ei ole muuttunut. Olen muuten yksin kaksi viikkoa.
– Kuulin isältäsi. Hyvä ettei kyrvän tartte olla toimettomana.
– Joo ei, töitä riittää kyllä aamusta yöhön. Jos sinusta juntista nyt on enää työmieheksi...
– Vittu, äijä, kato vaan, ettei oma kaupunkilainen lomakalusi urvahda kesken.
Kaulakkain naureskellen könysimme saunan suihkuun pesulle. Kun kuivailimme itseämme saunan eteisessä, katselin meitä isosta peilistä. Olimme samankokoisia, leveäharteisia kohtalaisia lihaskimppuja, silmät ja hiukset samanväriset. Komeita suorastaan. Naurahdin:
– Joku likinäköinen ja hyväntahtoinen ihminen saattaisi pitää meitä veljeksinä.
– Ei helvetti, veljeksinäkö, Ville tuhahti, tuli viereeni peilin eteen ja panin käden harteilleni. – Hmm. Jos sää olisit mun veli, me ei voitaisi paneskella. Se olisi sukurutsautta.
– Joo, tuo on tosiaan totta. Parempi, että olet paras kaveri. Sitä paitsi veljekset tappelevat aina, olin tietävinäni, vaikka olenkin vanhempieni ainoa lapsi. – Ja kaverin kanssa nahisteleminenkin on parempaa.
– Joo, sun kurittaminen on kivaa. Mutta oletko koskaan kaivannut sisaruksia?
– Ehkä vähän lapsena. Mutta onhan mulla aina ollut sinut.
– Ja minulla sinut.
Kummallisen hempeämielisyyden vallassa me yhtäkkiä halasimme toisiamme tiukasti ja pitkään. Kurkkuani kuristi ja kylkiluut puristivat ahdistavasti keuhkoja. Ville tuntui niin käsittämättömän hyvältä siinä syleilyssäni. Minä tajusin olevani yksi maailman onnellisimmista ihmisistä, kun minulla oli kaverina sellainen mies kuin Ville. Aika erikoista, että sellainen onni tuntui samanaikaisesti sekä tuskalta että riemulta.
Kun viimein irrottauduimme, meidän tietysti piti vähän nolona naureskella tunteiluamme. Muksimme toisiamme nyrkeillä kevyesti rintalihaksiin ja väänsimme lyhyesti pystypainia. Siis ihan tavallisen tyypillinen miehekäs tapa kertoa toiselle äijälle, että ne tunteet olivat ihan totta. Ville pukeutui – jätti kylläkin spermaiset kalsarinsa minulle pestäväksi – ja lähti jatkamaan töitään. Lupasin tulla hänen rengikseen myöhemmin lomallani.
Asetuin taas suojaiselle nurmikolleni harrastamaan alastonta auringonpalvontaa. Mietiskelin kaikenlaista, entisiä poikaystäviäni, sikailuseikkailujani eri miesten kanssa ja ennen kaikkea Villeä. Siis ihan totta, miehellä menee helvetin hyvin, kun hänellä on niin tärkeä, läheinen ja koko elämän mittainen ystävyyssuhde. Suhde, jossa jaetaan kaikki, vaikka ei joka päivä nähtäisikään. Seksikin. Naurahdin itselleni, että minähän alan tunteilla kuin rakastunut nuorukainen. Rakastunut? Olinko minä rakastunut Villeen? Rypistin otsaani enkä vain auringon häikäisyn takia. Ainahan Ville oli ollut minulle maailman tärkein ihminen, mutta oliko tunteeni nyt yhtäkkiä muuttunut... ja miten se muka näin äkisti... Hyvä jumala, jos minä olinkin rakastanut Villeä aina. Siis sillä lailla oikeasti. En vain ollut tajunnut! Sydämeni alkoi hakata aivan hulluna. Minä rakastin Villeä! Mitä tämä oikein on! Ja paskat, ole mies ja heitä tunteilut helvettiin!
Illalla Ville tuli luokseni saunaan. Sen lämpiämistä odotellessa istuimme pihakeinussa ja nautimme oluista ja vielä lämpimänä hehkuvasta illasta. Juttelimme rennosti hänen tilanpitoonsa liittyvistä asioista. Levottomana mietin samalla, uskaltaisinko ottaa puheeksi päivällä pohtimani ajatukset ja tunteet. Ville varmaan nauraisi minulle ivallisesti ja haukkuisi sentimentaaliseksi pöntöksi. Silloin hän heitti täysin yllättävän kysymyksen:
– Oletko koskaan halunnut lasta?
– Lasta? Mikä kysymys tuo nyt on?
– Eikö sinusta olisi mahtavaa, jos tuossa nurmikolla nyt tepastelisi semmoinen pikkuinen? Ja sitten saisi seurata sen kasvua vuosien ajan aina aikuisuuteen?
– Mää tykkään kyllä lapsista. Ne on ihan jees. Mutta miten se nyt olisi mahdollista? Siihen tarvitaan naista, ja mää olen homo. Miksi sää edes kyselet tuollaisia? Haluaisitko sitten itse lapsen?
– Joo, haluaisin.
– Miten sää sen lapsen saisit? Sääkin olet homo. Vai ajattelitko kääntyä heteroksi, hörähdin ajatukselle, mutta jääkylmä rautakoura tuntui puristavan sisuskalujani.
– Niin, vaikka en tiedä, miten sellainen onnistuisi. Mutta tajuatko, että kun on satoja vuosia vanhaa talonpoikaissukua, sitä haluaisi, että itselläkin olisi joku oma jälkeläinen jatkamassa tilaa. Ja ettei kävisi niin, että siinä omakin työ menisi hukkaan, jos ja kun sukupolvien ketju katkeaisi omaan kuolemaan.
– Niin, kai mää tajuan, kuiskasin ja kumma pelonsekainen suru valtasi mieleni; Ville suunnitteli varmaan minun hylkäämistä.
– Voiskohan joku lesbo ryhtyä sijaisäidiksi ja vaikka yhteishuoltajuuteen tällaisen hyvin toimeentulevan komistuksen kanssa, Ville hymähti ja tönäisi minua kylkeen. – Mitä luulet, kelpaisinko jollekin lepakolle?
– Vitut...
Olin nauravinani ja tönin häntä takaisin. Sisäisesti oli kauhuissani, juuri kun olin tajunnut rakastavani Villeä, hän alkoikin harkita kaistan vaihtamista. Tuntui kuin minut olisi petetty. Teeskentelin tietenkin hilpeätä veikkoa, ja virnuillen nujusimme toistemme kimpussa, kunnes arvelin olevan aika siirtyä löylyyn.
Lauteilla en halunnut hillitä itseäni. Aloin kouria Villen komeita, hikisiä lihaksia, nuolin ja näykin hänen nännejään, kaulaansa, korvaa. Hän vastasi hyväilyihini, ja kohta uppouduimme kuumaan suudelmaan. Patukkani seisoi jo isona ja kovana. Ville aluksi vähän runkkaili sitä, mutta nappasi sen pian suuhunsa kevyeen imuun. Mutisin, että haluan panna häntä perseeseen, ja loikkasin äkkiä eteisen puolelle hakemaan kortsuja ja luikkaria.
Palasin takaisin saman tien ja työnsin Villen selälleen ylälauteelle. Nostin hänen ketaransa pystyyn ja ryhdyin käsittelemään takapuolta. Nuolin reikää ja työnsin kieltäni sinne sisään. Läiskin pakaroita kämmenellä. Ville ynähteli ja voihki ja kiemurteli käsittelyssä. Jostakin syvältä sisältäni kasvoi melkoinen hurjuus ja päätin, että nussin Villestä helvettiin lapsihaaveet, lesbot ja muut naiset. Aioin panna häntä niin, että hän sen jälkeen ikuisesti ymmärtäisi, ettei hän voinut haluta ketään muuta kuin minua, että ketään muuta ei ollut hänelle kuin minä.
Minusta tuntui, että kiihko poltti jo silmiäni niin, että kulmakarvat olivat syttyä tuleen. Otin alun kyllä rauhallisesti. Tunkeuduin Villen perseeseen pitkällä sitkeällä työnnöllä, kaksikymmentä senttiä kiihkeää lihaa milli kerrallaan. Hän haukkoi henkeä silmät pystyssä. Kumarruin etunojapunnerrukseen hänen säärensä olkapäilläni. Halusin pitkittää panoa ja niin rytmitin sitä aluksi rauhallisesti, välillä raivoisia rynkytyksiä ja taas hitaita. Hetkittäin Villen vatsalihakset kramppasivat niin, että ylävartalo nousi ylös. Hän ynisi, ölisi, kiroili ja puuskutti. Kun hän runkkasi itseltään valtavat mällit, nussin häntä samalla ihan hulluna. Sen jälkeen hän järjesti minulle sellaisen suolihoidon, suorastaan repi kaluni irti haaroista niin, etten enää hillinnyt itseäni, vaan ruiskin mällit kortsuun karjuen aivan raivona pelkkää vittusaatanaa. Sen jälkeen olimmekin yltä päältä ja läpeensä hikinen lihaläjä, joka vain huohotti voipuneena, kunnes kyrpäni kutistui ulos Villestä.
– Huh, olipa melkoisen raisua menoa, Ville mumisi korvaani. – Mikä sulle tuli? Et sää ennen tuommoinen seksipeto ole ollut.
– Hehe. Jotenkin tuli tunne, että tungen kyrvän sun aivoihin saakka. Etkö tykännyt?
– Totta vitussa tykkäsin. Aivovaurio tuntuu ihan kivalta. Jos jaksaisin niin kostaisin saman tien.
– Kyllä mää jaksan odottaakin.
Perseeni sai Villen kyrpää vasta kahden päivän päästä. Sen vain sanon, että Villen voimat olivat palanneet ihan täysin ja sain helvetinmoista kyytiä ja riepotusta. Sen kahden lomaviikkoni aikana naimme melkein joka päivä, enimmäkseen sitä meidän perinteistä nylkytystä. Auttelin nimittäin lähes päivittäin Villeä hänen töissään ja aina jostain löytyi paikka ja aikaa keskittyä olennaiseenkin kalut pystyssä.
Puoli viikkoa ennen isän paluuta olimme tarkastamassa salaojien kuntoa yhdellä Villelle vuokraamallamme pellolla. Se on vähän syrjässä kylältä. Ei ollut mikään hellepäivä, mutta riittävän leppoisa kuitenkin. Villen iloksi – tosin myös järkisyistä – minäkin olin sonnustautunut hänen suosikkiseksiasuun, Kontio-kumisaappaisiin. Sehän järkytti hänen mielenrauhaansa, ja kiimoissaan hän oli koko ajan potkimassa saappaitani omillaan tai hinkkaamassa niitä yhteen. Lopulta hän töni minut saran päästä metsän puolelle. Ja koska Ville useinkin, kun molemmilla on saappaat, tykkää painia, me kävimme hemmetin kiihottavan matsin tiukkaa vääntöä. Se tietenkin päättyi molemminpuoliseen raivoisaan nylkytykseen, hyvä ettemme panneet toisiamme hengiltä. Kun makasimme siinä metsän pohjalla ja tuijotimme puiden latvojen yrityksiä tarttua pilviin, Ville puuskahti:
– Vähän helvetin hienoa, että olet täällä.
– Joo, tää on ollut mahtavaa.
– Kuule, etkö voisi ajatella, että muuttaisit kokonaan takaisin tänne?
– Täh? Mitä vittua mää täällä tekisin?
– Ei ku mää ajattelin... Siis tota noin, me täytetään ensi vuonna kolmekymmentä. Eikö meidän sun mielestä olis aika vakiintua?
– Niin ku mitä?!
– Mää meinaan, että mua ei enää huvittaisi jahdata kaikenmaailman typeriä kolleja, ja kun... tota noin... meillä menee niin helvetin hyvin kahdestaan. Niin, tota, eikö me voitais ajatella, Villen ääni vaimeni epävarmaan, ehkä jopa toivottomaan hiljaisuuteen.
– Voi vitun paskiainen, mitä sää nyt tuollaisia... Sää tiedät, että mää tykkään susta aivan hulluna, mutta miten se nyt olis mahdollista. Tällä kylällä ihmisten silmien alla. Ja mitä töitä mää täällä saisin, yritin sökeltää kepeästi, vaikka rintaani puristi, etten henkeä meinannut saada.
– Sun isäs firma tarvitsee jatkajaa jossain välissä. Ja muista ihmisistä mää en välitä vittujakaan. Sitä paitsi mehän asuttais kumpikin omassa talossa, Ville kuiskasi.
– Ja kummankin pihassa tepastelis pikkuinen kakara, hymyilin ja käännyin silittämään hänen poskeaan.
– Niin. Mutta ei vaimoa, hän naurahti, ja me rutistimme toisiamme hengiltä tiukassa syleilyssä.
Isä tuli Saksasta perjantaina. Hän toi mökille tämän uuden naisystävänsä Helenan, isää kymmenen vuotta nuoremman mukavanoloisen blondin, joka ujosteli minua aivan älyttömästi – se meni ohi parissa päivässä. Sinä viikonloppuna emme nähneet Villen kanssa, ja maanantaiaamuna minä karkasin kolmen päivän prätkäreissulle. Ville yritti soitella ja lähettää tekstareita, mutta en vastannut hänelle.
Kun palasin torstaina, koukkasin kuntakeskuksen kautta isän toimistolle. Juttelimme pitkään, ja ilokseni sain isän repeämään riemuun. Hyvä ettei äijä-paha pillahtanut onnen kyyneliin. Hyvä on, kyllä minäkin siinä meinasin liikuttua. Tekstasin Villelle, että olisin noin tunnin päästä mökillä. Kävin kaupoissa täyttämässä reppuni ja pyörälaukkuni ruualla ja juomilla.
Hädin tuskin ehdin tunkea ostokset kaappeihin – nahkaista ajopukuani en sitten kerinnytkään riisumaan, kun Ville kaahasi pihaan traktorillaan. Hän tuli tupaan vähän synkän näköisenä ja ärähti heti:
– Mihin vittuun sää hävisit noin vain? Etkä vastannut, vaikka soitin!
– Oli vähän asioita hoidettavana.
– Mitä muka?
– Piti panna alkuun vähän erinäisiä järjestelyjä.
– Niin ku mitä?
– Muutto esimerkiksi. Mää muutan tänne takaisin. Kotiin.
– Häh?
– Ja aloitan syyskuun eka päivä isän hommissa. Vähän hermostuttaa. Se äijä on ihan hyvä isänä, mutta luultavasti täysi Hitler pomona.
– Ei siis, vittu Pekka... sää siis tarkoitat... ei helvetti, tarkoitatko sää...
– Joo, tarkoitan. Ja saatanan jätkä, jos tän jälkeen vilkaisetkaan niitä typeriä kolleja, niin mää hakkaan sut paskaksi.
– Joo, hakkaa vain. Vaikka en mää ikinä... vittuun kollit!
Siinä samassa hän hyökkäsi minun kimppuuni. Kun yritin ukista, että se nahka-asuni on ihan siveä neitsyt, Ville uhosi käsittelevänsä sen spermallaan joka päivä. Siitä seurasi hurjapäisen villiä menoa pitkin tuvan lattiaa ja rajua nylkytystä. Myöhemmin illalla jatkoimme ryskyvillä persepanoilla saunalla. Olipa totisesti hienoa palata kotiin ja hienoa on ollut siitä eteenkin päin.
Sitä en silloin heti uskaltanut kertoa Villelle, että reissullani olin käynyt tapaamassa paria tuttua lesboa ja panin heidän välityksellään sanan kiertämään, että täällä olisi kaksi komeaa, hyvin toimeentulevaa homoa, jotka haluaisivat lapsia. Vielä ei ole valitettavasti tärpännyt.