Antinoos

Armotonta rakkautta

Käännyin epämääräiselle metsätielle aivan saamieni ohjeitten mukaan. Seutu oli kaukana lähimmästä asutuksesta. Tekisi mieleni väittää, että oli synkkä ja myrskyinen yö, mutta ei ollut. Oli elokuun lopun perjantain lämmin ja leppoisa, tosin pilvinen alkuilta. Keli ei kylläkään vastannut minun tunnelmaani. Olin aivan hermona. Pelko kuristi kurkkuani, puristi palleaa. Olin menossa ottamaan turpaan. Ja uhkausten mukaan rankasti. Miksi minulle aina käy näin?

Olin saanut ajo-ohjeet sähköpostissa työpaikalleni. Olin mennyt aivan pois tolaltani. Minä en ole mikään tappelija. Olen kyllä aika pitkä ja jäntevän laiha mies, mutta en missään tapauksessa mikään lihaskimppu, joka noin vain pystyisi puolustamaan itseään. Päinvastoin, kun minua uhataan – ja sellaiseksi riittää massiivisen miehen pelkkä läsnäolo – alan käyttäytyä naurettavan naismaisesti. Käteni alkavat heilua ranteet paukkuen, ääneni muuttuu kimitykseksi ja alan sipsuttaa lyhyin askelin. Ihan kuin kuvittelisin, että naismaiset eleet suojelisivat minua miesten väkivallalta. Niin ei käy koskaan, pikemminkin käytökseni vain yllyttää miehiä pahoinpitelemään minua.

Lähdin ajamaan tuolle kohtaamispaikalle suoraan töistä. Siis vielä harmaa puku yllä, kalliit kävelykenkäni jalassa ja silkkisolmio kaulassa, olin varma, että ne ryvettyisivät korjauskelvottomiksi. Kun käännyin metsätielle, käteni vapisivat ratilla, hikoilin kuin sika ja jouduin nielemään tolkuttomasti sylkeä. Minä pelkäsin hulluna. Ei, minä olin kauhuissani. Olin varma, etten selviä tästä hengissä. Samalla olin järkyttävän kiihottunut edessäni olevasta. Miksihän pelko aiheuttaa sellaisenkin tunteen?

Viimein näin sen tyypin. Hän oli pysäköinyt ison moottoripyöränsä pöllipinon viereen. Hän nojasi takapuoltaan pyörään ja poltteli tupakkaa. Hänellä oli musta nahkarotsi ja mustat nahkahousut sekä motoristin pyöreäkärkiset saappaat. Kun hän näki minun lähestyvän, hän heitti röökin maahan, kohottautui seisomaan, tallasi käryävän natsan saapastaan pyöräyttämällä ja kävi haara-asentoon minuun päin. Hän veti käteensä ajohanskat, joiden pitkistä varsista roikkui nahkarimpsuja. Nahkakuteet eivät kyenneet peittämään hänen leveitä harteitaan ja selvästi isoja lihaksiaan. Saisin turpaan bodarin kokoiselta tyypiltä, oikealta kovikselta. Nielaisin.

Pysäytin hitaasti matelevan autoni noin viiden metrin päähän siitä kaverista. Hän tuijotti minua totisena ja kouraisi toisella kädellä muniaan. Päässäni välähti ajatus, että selviäisin tilanteesta, jos nyt ajaisin täysillä tuon jätkän päälle. En tietenkään uskaltanut ja sammutin moottorin. Mies heilautti päätään käskevästi, että minun olisi mentävä hänen luokseen. Käteni haparoi ja yritti löytää oven kahvaa. Vaivoin jaksoin työntää oven auki ja saada tutisevat jalkani ulos. Minun oli otettava tukea auton ovesta ja katosta, että onnistuin kampeamaan itseni seisomaan. Yritin hengittää syvään ja rauhoittaa mieltäni, edes teeskennellä olevani mies. Enpä oikein pystynyt siihen, en saanut oveakaan suljettua vaan jouduin jättämään sen auki.

Mies seisoi siinä leveässä, miehekkäässä haara-asennossa ja pani kätensä lanteille. Nahkakuteet kiiltelivät ja välähtelivät hänen lihastensa liikkeitten mukaan. Hän heilautti taas päätään käskevästi. Epätoivoiset käteni ranteet velttoina ampaisivat navan korkeudelle. Peittääkseni niiden naismaista elehdintää olin näpräävinäni puvuntakin nappeja. Jalkani vapisivat voimattomina, mutta nytkähdin kuitenkin liikkeelle. Kirosin, kun en voinut olla sipsuttamatta pienin aroin askelin. Kirosin itseäni, mutta olin pillahtaa itkuun sen pelosta, mikä minua odotti.

En uskaltanut katsoa tyyppiä silmiin, mutta kun vilkaisin nopeasti, hän oli naamaltaan pahuksen komea. Suuret siniset silmät, täyteläinen suu. Tumma lyhyt irokeesi päälaella, lihaksikkaan miehen kirveellä veistetyt jäntevät kasvot, jämäkkä leuka, jonka kärjestä kasvoi noin kymmensenttinen tummanruskea pukinparta. Pysähdyin noin vajaan metrin päähän siitä lihaskimpusta. En meinannut saada hengitettyä. Tuijotin häntä rintaan. Haistoin hänen miehisyytensä ja nahan tuoksun.