Antinoos

Ratkaisu sisäiseen ristiriitaan

Mulla oli sisäinen ristiriita. Ei se nyt niin kauhean vakavaa ollut. Kunhan tuskailin, miten yhdistää itsessäni homous ja toisaalta miehuus, tarkemmin miehekkyys. Homohan mää tietenkin olen, ei sitä käy kiistäminen. Tajusin sen jo kymmenen vuotta sitten, 18-vuotiaana, aluksi tietysti hyvin arastellen ja asian muilta salaten. Myöhemmin mulle on kertynyt siitä kokemuksiakin. Siis olen harrastanut seksiä homojätkien kanssa. Mutta mää olen myös mies ja tykkään olla sitä. Mää olen miehen näköinenkin, naama kirveellä veistetty, pituutta 186 senttiä, harteikas ja lihaksikas – en bodari, ihan vain tavallisesti perintötekijöiden, monipuolisen urheilun ja kuntoilun ansiosta. Niin että ulkoisen olemukseni puolesta mun on helppo olla mies, mutta että homo...

Mun mieskuvani on muutenkin kovin perinteinen eikä siihen sovi mitkään kliseiset käsitykset homoudesta. Vaivaannun naismaisista homoista, pyllyn pyörityksestä, kaihoisista katseista, kimeistä kiljahduksista ja vastaavista. Enkä osaa puhua huokaillen tai itkua tuhertaen tunteistani. Ei silti, ottaa mua päähän heterojätkien ivaavat homopuheetkin ja niiden pelosta elän toinen jalka kaapissa. Tai en mää niitä ehkä pelkää. Jos joku nykyään tulisi mulle niitä urputtamaan, mää varmaan vetäisin tyyppiä turpaan ja kunnolla. Tämäkin kuuluu mun mieskuvaani, miehen pitää osata tapella. Itse asiassa tykkään tappeluista, ne kiihottaa mua. Jos telkkarista tulee tai netistä löytyy kamppailu-urheilua, seuraan sitä suurin piirtein kyrpä pystyssä.

Ja tietenkin mulla on moottoripyörä. Jos en ole sillä ajelemassa, mää rassaan sitä muuten vain rivitalokämppäni tallissa. Mun ajopukuni on asiaan kuuluvasti mustaa nahkaa, siis miehekästä ja seksikästä samanaikaisesti. Lisäksi mää metsästän ja kalastan. Isäni ja puolitoistavuotta vanhemman veljeni kanssa meidän mökin lähistöllä. Tunnen itseni tosi mieheksi, kun vaellan metsässä kivääri kainalossa tai seison kahluusaappaissa keskellä pientä koskea vapa kourassa. Tykkään siitäkin, kun veljeni kanssa harrastamme saunareissuillamme äijäuhoa, väännämme kättä ja lähes aina innostumme poikavuosien muistoksi painimaan mökin nurmella. Saan siis harjoittaa kunnolla omaa miehekkyyttäni. Mitä siis valitan?

Yksinäisyyttäni. Tosi miehen kaipuuta. Leveän sänkyni autiutta, kun siitä puuttuu iso karvarinta. Sellainen joka pystyisi pistämään mulle vastaan, jos äityisin liian ärsyttäväksi – mitä teen usein ja ihan mielikseni. Ehkä miehekkään näyttävyyteni takia saan kyllä tyyppejä sänkyyni helpostikin, mutta en jaksa yrittääkään vakituista suhdetta poikasten kanssa. Tai sellaisten kanssa, jotka voihkivat allani 'ihanaa, ihanaa', 'rakastan sua' ja muuta vastaavaa lässytystä. Tykkäisin panna äijiä, jotka karjuu ja kiroilee miehekkäästi, kun paksu kaluni tunkeutuu heidän ahteriinsa. Ja päinvastoin. Muutenkin toivoisin ylipäätään kaverikseni oikeaa miesten miestä, jakamaan arkea ja harrastuksia.

Minun sosiaalinen elämäni on melko rajoittunutta; kotiväki, joista kyllä tykkään, panotyypit silloin tällöin ja sitten työkaverit. Työskentelen sairaalassa anestesiahoitajana – eihän uskoisi tällaisesta korstosta. Työporukan kanssa naureskellaan, ettei kavereita kadulla edes tunnista, kun leikkaussalissa olemme naamioituneina rumiin kaapuihin, hengityssuojiin ja myssyihin. Tietysti liioittelemme, käymme joskus vapaille lähtiessämme jopa kaljoilla keskenämme. Ja joihinkin hoitajiin ja kirurgeihin törmään myös sairaalan kuntosalilla, jonka ahkera käyttäjä olen. Mutta syvempiä ystävyyssuhteita ei kenenkään kanssa ole syntynyt. Ja seksuaalisesti minusta tuntuvat olevan kiinnostuneita työkavereista vain naiset ja heihin en todellakaan aio sekaantua – jos edes pystyisin.

Sitten elämääni palasi Janne. Vähän yli vuosi sitten leikkauslistalle tuli motoristi, joka oli kaatunut pyörällään ja hänen vasen reisiluunsa oli murtunut. Se vaati leikkausta. Tunnistin heti nimen. Janne! Kun menimme anestesialääkärin kanssa valmistelemaan potilasta leikkaukseen, kerroin hänelle tuntevani Jannen, lapsuuden ystäväni. Lekuri taputti mua olalle, hymyili, että hyvin kaikki menee. Niin kuin on mennytkin. Janne hölmistyi, kun näki mut lääkärin seurassa: