Antinoos

Hetero pulassa

Olen hetero. Tai luulen olevani. Tai luulin. Tai ainakin olin kolmekymmentäkaksi vuotta. Koskaan aikaisemmin ei ole mieleenikään juolahtanut epäillä sitä. Itse asiassa en ole eläissäni uhrannut koko homoudelle montaakaan ajatusta. En ole ollut kiinnostunut siitä. Jos joku oli homo, niin siitä vain. Mitä se minulle kuului?

No, tietysti nuorukaisena saatoimme jätkien kanssa pohtia, mitä ne homot oikein ovat ja puuhaavat. Ehkä vähän naureskeltiin, kun ei muuta osattu, mutta emme me kauaa aikaa sillä päätämme vaivanneet. Tai saatoimme ilkkua jota kuta porukasta homoksi, mutta eihän kukaan ajatellut nimittelyä oikeasti seksuaaliselta kannalta. Se nyt vain oli sana, niin kuin vittu. Ei kai kukaan kiroile vittu, vittu ja näe silmissään samalla naisen sukupuolielintä.

Nyt kun ajattelen paria kavereiden keskistä hulluttelutapaamme, voin kuvitella, että joku 'syväanalyyttinen psykologi' näkee niissä homoseksuaalisuutta. Saatoimme nimittäin koulussa jumppatunnin jälkeen suihkussa muutaman kaverin kanssa miekkailla kaluillamme. Tulkitsen kuitenkin edelleen sen alastoman ja iloittelevan nuorten miesten äijämeiningin vilpittömäksi kaveruuden vahvistamiseksi – ilman seksuaalisia taka-ajatuksia. Tai kun olemme kaveriporukalla käyneet mökeillä saunomassa, niin usein siinä yhteydessä on tullut painiskeltua. Koska meidän kulttuurissamme heteromiesten on jokseenkin mahdotonta halata ja pussata toisiaan, painiminen on hieno tapa kertoa hyvälle ystävälle, että rakastaa sitä – ja taas ilman homoseksuaalista taka-ajatusta.

Mitä minä tässä sitten jahkaan epäilyistäni seksuaalisen identiteettini suhteen? No kas, jouduin homobaariin. Nimenomaan jouduin. Minut pakotettiin. Lesboystäväni Riitta halusi viettää kolmikymppisiään homobaarissa. Hän on vuosia ollut paras ystäväni, ja meillä on ollut tapana uppoutua ratkomaan toistemme naisongelmia. Lesbon ja heteromiehen ystävyys on parasta, koska toiselta ei odota eroottisella rintamalla mitään. Siinä ystävyydessä olennaisinta on ihmisyys. Joskus olemme kinastelleet korkeintaan siitä, kumman tyttöystävä on parempi sängyssä. Mutta nyt siis – vastoin vakaata heterouttani – minunkin olisi änkeydyttävä juhlimaan homobaariin, auts.

– Mikset järjestä kotibileitä?
– Ei mahdu.
– No entä jossain normaalibaarissa?
– X on normaalibaari. Siellä saa viinaa ja siellä voi tanssia. Sinä olet ainoa heteroystäväni. Sinä olet ainoa poikkeava, mutta sinun takiasi en ryhdy erikoisjärjestelyihin. Älä ole ääliö.

Minä olin. Ajatelkaa: normaalibaari! Kun kuuluu 'valtaväestöön', oma maailma on luonnollinen, normaali. Asioitten katseleminen toisesta näkökulmasta ei edes juolahda mieleen. En silti antanut helposti periksi. Riitta todisteli, että monet heterot tykkäävät käydä homobaareissa.

– Mitä vittua ne siellä tekevät?
– Ne ovat sivistyneitä ja suvaitsevaisia ihmisiä.
– Jumalauta, minun ei tarvitse todistaa omaa sivistyneisyyttäni ja suvaitsevaisuuttani notkumalla homobaarissa! Seisoa siellä sitten niska jäykkänä ja typerä hymy naamalla ja pelätä – tai toivoa! – että joku ranteita paukuttava ja kimittävä poju tulee taputtelemaan persettä! On siinäkin suvaitsevaisuutta!
– Hahahaa! Juha, sinun on pakko tulla. Minä haluaisin nähdä tuon tilanteen! Sinä varmaan lentäisit kattoon.
– Se jätkä lentäisi!
– Hah! Juha, sinä et ole pätkääkään väkivaltainen, vaikka kuinka yrität esittää kovaa jätkää. Mutta miten on mahdollista, että sinun käsityksesi homomiehistä on noin stereotyyppinen, vaikka tajuat lesboja niin hyvin?
– Te olette naisia. Minä ymmärrän naisia.
– Etkä ymmärrä. Sinä panet niitä.

Tuo piikki kieltämättä osui. Minulla on ollut lukemattomia naissuhteita, mutta heti jos nainen vihjaiseekin suhteen vakinaistamiseen, panen välit poikki. Kammoan sitoutumista. Olen selitellyt, että rakastan liiaksi viettelemistä ja naimista, että voisin tyytyä seksiin vuosikausiksi yhden ja saman naisen kanssa.

Mutta palatakseni tuohon homostereotypiaani. Totta. Sikäli mikäli olin homoja ajatellut, olin kuvitellut heidät kaikki naismaisiksi ja kaikkia miesten juttuja – urheilu, koneet, metsästys ja kalastus – kammoaviksi. Riitta piti palopuheen: