Antinoos

Ensimmäinen rakkaus

Tästä on nyt viisi vuotta, elämäni suuresta kokemuksesta. Olin seitsemäntoistavuotias. Silloin ihan kesän aluksi jouduin raskaan puoleisiin hommiin, ojanperkaukseen. Isä oli sopinut, että minä menisin Jukan kaveriksi, kun ei isä itse eikä veljeni tilamme muilta töiltä ehtinyt. En hihkunut riemusta. Sen ikäisenä olisin keksinyt paljonkin mielenkiintoisempaa puuhattavaa.

Jukka on naapuritilan isäntä. Tai itse talo on meiltä viiden kilometrin päässä, mutta meillä on maita vierekkäin. Se perattava laskuoja virtasi metsiemme läpi lähellä molempien peltoja. Kun talven runsaat lumet olivat sulaneet, tukkeutunut oja ei ollut vetänyt vaan vedet olivat tulvineet aina pelloille asti. Nyt oja siis piti avata vuosien ajan kertyneestä paskasta. Ei sitä tosin niin paljon ollut, että kaivinkonetta tai vastaavaa olisi kannattanut panna töihin.

Jukka on minua viisitoista vuotta vanhempi, silloin kolmekymmentäkaksi eli minun silmissäni vanha äijäparka. En tuntenut häntä hyvin. Ei tuntenut kovin moni muukaan. Tiesin tietysti niin kuin kyläläiset tiedetään. Hänen isänsä oli kuollut pari vuotta aiemmin ja Jukka isännöi tilaansa yksin. Hän on poikamies. Häntä pidettiin vähän outona erakkona, joka ei välittänyt olla paljonkaan tekemisissä muitten kyläläisten kanssa. Häntä näki joskus pinkomassa hikipäässä lenkillä tai ajavan kilpapyörällään. Ja talvisin hän osallistui kuulemma niihin pitkiin kansanhiihtoihin.

Aamulla minut revittiin sängystä jo kuudelta. Kaikki muutkin olivat kyllä jo aamiaiskahvilla, kun olivat menossa navettaan. Äiti pakkasi reppuuni termoskannullisen kahvia ja leipiä evääksi, kun ei sieltä metsästä kesken päivän kannattanut tulla syömään. Kiskoin päälleni vanhat farkut, t-paidan, hupparin ja kumisaappaat. Vielä lippis päähän lippa niskassa, reppu selkään ja pyörällä polkemaan neljän kilometrin päähän. Tarkoitus oli, että Jukka toisi tarvittavat työkalut.

Matkalla kiroilin, että takuulla oli olemassa joku laki, joka kielsi minun ikäiseni käyttämisen odotettavissa olevan kaltaiseen työhön. Ei niin ettenkö olisi maalaispoikana tottunut työntekoon ja ettenkö olisi ollut jo riittävän riskikin, mutta harmitti muuten vain. Ja se Jukkakin, en ollut varmaan koskaan vaihtanut sanaakaan sen mörököllin kanssa. Mistä semmoisen vanhan äijän kanssa osaa jutellakaan? Jos se nyt osaa edes puhua. Kai tärkein syy marinaani oli se, että olen itse aika ujo, varsinkin vieraiden parissa, ja siksi jännitin tätä työrupeamaa Jukan kanssa.

Näin Jukan ajavan maastoautollaan pellonpiennarta kohti metsän laitaa, jossa meidän oli määrä tavata. No, en ainakaan ollut myöhässä. Poljin sitä samaa kurjaa pellonreunan kinttupolkua vähän hermostuneissa tunnelmissa. Jukka pysäköi vanhan ladon eteen ja nousi autosta. Hän pysähtyi katselemaan tuloani. Vaikka oli vielä kolea aikainen aamu, hänellä oli vain musta t-paita, harmaat verkkarit ja kumisaappaat. Hän kohotti lakkinsa lippaa päälaelle, että tumma hiustupsu valahti otsalle. Siinä hän kädet lanteilla ja jalat haarallaan seurasi, kun asettelin pyörää nojaamaan ladon seinää vasten. Panin sivusilmällä merkille, että onpa äijä harteikas ja käsivarsissa melkoiset lihakset. Miehekkään komea naama peruslukemilla ja hymyttömällä äänellä Jukka töräytti:

– Jaaha, eipä ollakaan nähty vissiin vuosiin. Olet miehistynyt sitten viime näkemän.

En osannut sanoa siihen mitään. Ajattelin vain mielessäni, että totta helvetissä olen miehistynyt, munakarvatkin kasvaa jo. Ei Jukalla siinä muuta asiaa sitten ollutkaan. Kaivoimme auton perästä mukaan työkaluja, kangen, kuokan, lapiot ja vesurin. Kannoimme ne pari kymmentä metriä ojan varteen metsän puolelle ja laskimme ne siihen. Katsoin sitä uomaa, ehkä pari metriä leveä ja puolitoista syvä. Vettä näytti olevan vielä ainakin reilun saappaanvarren mitan. Kiroilin hiljaa, miten helkkarissa tuossa pystyy kahlaamaan kuivin sukin. Kuin olisi lukenut ajatukseni, Jukka sanoi, että hänellä on autossa kahluusaappaat niin, että hän voi könytä syvimmät kohdat.