Antinoos

Oskari olematon

Tämä tapahtui vuosi sitten huhtikuun alkupuolella. Oli perjantai ja kiireinen työviikko alkoi olla takana. Minun oli pitänyt saada moottoripyöräni käyttöön sinä viikonloppuna, mutta kaverit siltä tallilta, jossa pyöräni oli talvisäilössä, sanoivat, etteivät ehtineet huoltaa sitä kuntoon, että saisin sen vasta seuraavana keskiviikkona. Olisinhan minä sen osannut itsekin huoltaa, mutta kun se nyt kuului sopimukseen sen tallin kanssa. Vähän vitutti, kun olin jo ehtinyt haaveilla ajotaidon palauttamisesta puolen vuoden jälkeen ja viikonlopun retkistä pitkin ympäröivää maakuntaa.

No, jäipähän aikaa lähteä kunnon baarikierrokselle. Kun en saanut moottoria haarojeni väliin, voisihan sinne etsiä kunnon jätkänkin. Olikin jo aikaa, kun olin viimeksi päässyt paneskelemaan. Soittelin töistä kavereita läpi, mutta hemmetti, kaikilla oli olevinaan jotain muuta menoa illalla. Ei auttanut kuin roudata sapuskaa kotiin ja pyöritellä siellä hetki peukaloita. Lopulta päätin, että lähden salille raatamaan, kun ei parempaakaan tekemistä tullut mieleen. Tavallisesti salipäiväni ovat tiistai, torstai ja sunnuntaina, muina päivinä saatan pitkin hampain juosta tai käydä uimassa. Innostuin himokuntoilijaksi jo parikymppisenä armeija-aikana, siis jo nelisentoista vuotta sitten. Sitä ennen olin täydellisen ruipelo vetelys.

Silloin perjantaina hikoilin salilla ja saunassa itselleni kunnon nestevajauksen. Niinpä päätin, että on vakava syy käydä tankkaamassa itseni muutamalla oluttuopposella. Kotimatkalla poikkesin yhteen räkälään, jossa olin vuosien varrella käynyt pari kertaa. Ei mikään houkutteleva baari, asiakaskunnallakin tuopit olivat liimautuneet vapiseviin huuliin, mutta kapakka oli kohtalaisen lähellä kotiani.

Paikka oli puolillaan niitä vakituisia kännääjiä, tylsistyneitä eläkeläisiä ja muita elämän tylysti sysimiä. Vaikka lähes kaikki olivat miehiä, ei porukassa tosiaan ollut ainuttakaan, jota olisi voinut kuvitella tuikkaavansa perseeseen. Ei vaikka miehen kaipuuni oli jo kärventävä.

Menin tiskille ostoksille. Siinäkin vieressä istui yksi surkean näköinen laiheliini, haisi pesemättömälle ja pitkä vaalea tukka roikkui likaisena olkapäille. Luokittelin hänet vähintään narkkariksi. Vähän minua häiritsi, kun silmäkulmasta huomasin sen hyypiön tuijottavan minua. Sain tuoppini ja nappasin iltapäivälehden lukemiseksi. Käännyin lähteäkseni kohti vapaata loosia, kun vierestäni kuului:
– Mitä Hessu?
– Mitäpä tässä.
Kumma kyllä en yhtään älynnyt ihmetellä, että se tyyppi tiesi nimeni. Käänsin hänelle selkäni ja marssin pöytään. Tungin treenikassin pöydän alle ja heitin nahkatakkini penkille viereeni. Uppouduin lehteen ja olueen. Juoma maistui hyvältä ja etusivun otsikot kiihkoilivat typeriä kohtuuttomuuksia tavalliseen tapaansa. Äkkiä se tiskin kaveri istahti siihen vastapäätä.
– Sopiiko tähän istua?
– Häh? Miksi kyselet, kun istuit jo?
– Sorry. Et taida muistaa mua?
– No, ei tosiaan juolahda mieleen, missä olisin voinut tavata sut.
– Niin, onhan siitä jo aikaa.
– Ai? Onko me muka joskus liikuttu samoissa piireissä? Vaikee uskoa.
– Niin. Me oltiin samalla luokalla. Kirjoitettiinkin yhtä aikaa.
– Älä...
Vasta nyt katsoin tyyppiä vähän tarkemmin. Nuo silmät. Jos nuo rypyt harmaalta naamalta silittäisi... Jos noilta kallosta paistavilta luilta velttoina roikkuvat kasvolihakset olisivat vähän jäntevämmät... Koko ryhti vähän suorempi... Kouluaika? Hönkäisin:
– Oskari...
– Joo. Oskari Olematon.
– Hei, mää en koskaan lallattanut sitä.
– Joo, et. Se mää kuitenkin oon.
– Ei sillä kukaan silloin pahaa tarkoittanut. Sehän oli vitsi. Eikö se ollut joku lasten laulu?
– Tosi hauska vitsi.
– Sehän vain johtui siitä, että sää olit jotenkin niin metkan oloinen. Kauhean ujo. Tytötkin oli ihan lätkässä sinuun. Olit niistä niiiiin ihanan söpön kaunis.
– Niin kai. Entä nyt?
Oskari tuijotti surumielisen näköisenä ikkunasta ja piirteli etusormella pöydän pintaan kolmioita. Ärsyynnyin. Ei kai se helvetti halua, että minä alan vakuuttelemaan sen pysyneen edelleen hyvännäköisenä. En takuulla rupea valehtelemaan.
– Kuule, en viitsi ruveta lässyttämään. Sää olet suoraan sanoen totisesti rupsahtanut.
– Aina vain yhtä törkeän suorapuheinen?
– En ole koskaan halunnut loukata ketään, mutta en myöskään viitsi tuhlata aikaani valheellisen paskan jauhamiseen. Mitä sulle on tapahtunut?
– Elämä. Sääkin olet muuttunut. Tosin parempaan suuntaan. Et sää ennen ollut tuollainen komea bodari.
– En mää mikään bodari ole, mutta treenaan kyllä ahkerasti.
– Yllättävää. Koulussahan me lintsattiin yhdessä liikuntatunneilta parhaamme mukaan.
– Mää vihaan edelleen urheilua ja kilpailua, mutta rakastan ruumista ja sen liikkumista.
– No joo, se näkyy. Pukkaako narsisimia?
– Totta hemmetissä, mutta toivottavasti realistisissa mitoissa. Sää et taida itsestäsi pahemmin välittää?
– No miten sen nyt ottaa... Mitä sää teet työksesi?
– Olen kemisti yhden firman laboratoriossa.
– Niin, säähän tykkäsit aina matikasta ja luonnontieteistä. Tienaako siinä hyvin?
– En nyt kehuisi, mutta ihan riittämiin poikamiehen tarpeisiin.
– Ai et ole päässyt naimisiin?
– En ole pyrkinytkään? Mitä sää teet elääksesi?
– En mitään. Työtön. Kela ja sossu elättävät.
– Mutta etkö sää mennyt kauppakorkeaan?
– Joo, mutta en viihtynyt. Tarjoa kalja.
– Mun periaate on tämä: jokainen maksaa omat juomansa.
– Velaksi. Huomenna pitäis tulla rahaa.
– Älä naurata. Olkoon sitten. Mutta vain yksi.
En kai olisi suostunut, mutta kun omakin juomani oli jo loppunut. Menin tiskille hakemaan tuoppeja. Hitto, jos tuo Oskari Olematon aikoo liimautua kylkeen. Miten se oli päästänyt itsensä tuohon kuntoon? Vaikutti vastenmieliseltä luuserilta. Se oli kouluaikoihin ihan erilainen, vähän syrjään vetäytyvä, mutta tosi hyvännäköinen ja mukavakin, kun uskalsi avautua. Jumalauta, jos se alkaa nyt ruikuttaa elämäänsä ja yrittää ripustautua minuun. En kyllä katsele sitä enää yhtä tuoppia pitempään.
– Siinä. Sen kun vedät naamaasi.
– Kiitti. Mää maksan kyllä takaisin.
– Lopeta tuo lässytys! Mää tarjoan tän kerran, mutta vain tän.
– Okei. Mikset sää ole halunnut naimisiin? Luulis, että naiset kuolaisivat hulluina tuollaisen jätkän perään.
– En välitä naisista, joilla on rinnukset syljestä märät.
– Entä märät jätkät?
– Mitä sää meinaat?
– No jos naiset ei kiinnosta, niin miten olis äijät?
– Kuule nyt, Oskari Olematon, mun yksityiselämäni ja seksitapani eivät kuulu tän pöydän keskusteluaiheisiin, onko selvä?
– Joo joo, älä kärähdä. Ajattelin vain, olisiko mulla jotain mahdollisuuksia.
– Hahahaa. Oletko sinä joku vitun homo vai?
– Olen.
Mykistyin. Meidän Oskari homo? Vanha koulukaveri, se vähän hiljainen hissukka? Ei ollut koskaan juolahtanut mieleenkään. Toisaalta ei se koskaan muistaakseni ollut seurustellut kenenkään tytön kanssa, vaikka ne olivatkin lääpällään Oskarin nättiin pärstään. Jos en olisi itse silloin niin tiukasti salannut omaa homouttani, olisimmekohan voineet löytää toisemme? Äh, naurettavaa edes pohtia tuollaista.