Olipahan loma. Kaksi viikkoa vuokramökissä Keski-Suomessa. Minut käytännöllisesti katsoen pakotettiin sinne. No, maisemat olivat kauniit ja kelit hyvät, mikäs siinä. Ja monenmoista puuhaa riitti koko ajaksi. Seurauksia saan vain kantaa vieläkin. Siis tuota Tuukkaa. Vaikka kyllähän häntä jaksaa, sillä lastenlaulua lainaten: ...kevyt kallis taakka... Tuo Tuukka. Aloitan oikein alusta...
Minulla on ollut oma yritys kahdeksan vuotta. Tai siis perustin sen silloisen poikaystäväni kanssa. Mutta koska yrittäminen on alussa hankalaa eikä rahaa meinaa tulla mistään, kaverillani petti hermo ja hän siirtyi toisen palvelukseen hyvälle palkalle. Samalla hän siirtyi kainalostani. Sitä hän ei varmaan kadu, mutta kyllä sitä, että myi osuutensa yrityksestämme minulle pikku rahalla.
Pienellä erikoistuneella firmallani menee nimittäin hemmetin hyvin. Jo vähän yli vuodessa voittoa alkoi kertyä niin, että mittareiden yläpäätkin näyttivät punaista. Viimeinen puolitoista vuotta oli ollut aivan uskomatonta. Mutta olin minä saanut tehdä sen eteen hommiakin. Pitkää päivää ympäri vuoden ilman yhtään lomapäivää. Juuri ja juuri olin kuntoilemaan ehtinyt, mikä tietysti jaksamisen kannalta olikin ja on ollut ihan välttämätöntä. Mutta ihmissuhteista oli ollut turha haaveilla, aikaa ei ollut edes pikapaneskeluihin kenenkään jätkän kanssa eikä aina edes runkkailulle.
Minulla on palkattuna työntekijänä vain yksi ihminen, Sara. Hän on minun kaikkitaitoinen sihteerini. Tai nykyään kai sanotaan toimitusjohtajan henkilökohtainen avustaja tai jotain. Voitte saman tien sammuttaa likaisen mielikuvituksenne roihahtaneet liekit. Minä olen tiukasti pysynyt homona. Sitä paitsi Sara on kuusitoista vuotta minua vanhempi – hänen viisikymppisiään juhlitaan syksyllä. Hän on myös kahden myöhäisteini-ikäisen sällin yksinhuoltaja ja eronnut todella kusipäisestä iso-veljestäni.
Sara alkoi jo keväällä pääsiäisen aikoihin vaatia, että pitäisin viimeinkin kunnon kesäloman ennen kuin palan loppuun ja tulen työkyvyttömäksi. Yritin todistella hänelle, että minä nautin, hehkun, elän voimalla sitä riemukkaammin mitä tiukempaa meno hommissa on. Hän ei kuitenkaan antanut periksi, ja kun minun alani markkinoilla on kesäisin jokseenkin hiljaista, suostuin. Jäisin lomalle kesäkuun puolessa välissä, kun saisin kaksi projektia valmiiksi ja seuraava otettaisiin vastaan elokuun alusta.
Sara huokaisi syvään – helpotuksesta kai. Niin siis, itse hän on aina saanut pitää lomansa. Koska hän tiesi, että minä en omin päin osaisi kumminkaan järjestää minkäänlaista järkevää lomaa itselleni, hän hoiti senkin. Minun tarvitsi vain maksaa se. Hän vuokrasi Keski-Suomesta yhdeltä maanviljelijältä minulle täysin mukavuuksin varustellun mökin kahdeksi viikoksi. Pakettiin kuului vielä päivittäinen maalaislounas päärakennuksessa sekä mahdollisuus ohjattuihin melonta- ja eräretkiin. Sitä en vain silloin tiennyt, että tämä maatilamatkailua harjoittava isäntä oli Saran pikkuserkku ja että sihteerilläni olikin ketun tuuhea häntä kainalossaan. Ei tiennyt se isäntäkään.
Kun sitten maanantaina iltapäivällä juhannusviikolla lähdin mökkilomalleni, Sara tuli luokseni tarkastamaan matkatavarani, sillä en saanut ottaa mukaan mitään uusinta viestintäteknologiaa. Vain vanhan kännykän, jolla pystyi vain soittamaan ja vaihtamaan tekstareita. Netti oli täysin kielletty. Sen tilalle Sara roudasi autoni täyteen venäläisiä klassikoita, Dostojevskiä ja Tolstoita. Hän perusteli valintaa tarpeella sivistää minua ja sillä, että noita lukiessani saisin luultavasti hyvin kiinni unenpäästä. Ja lepoahan minun oli tarkoitus saada. Tosin juuri, kun olin starttaamassa autoa, Sara huikkasi vielä virnuillen kummasti, että koettaisin nyt, jumalauta, viimeinkin löytää itselleni miehen. Minä sitten tykkään tuosta Sarasta.
Matka Keski-Suomeen sujui lopulta varsin mukavasti. Alussa jouduin tosin rauhoittelemaan itseäni, että en ole nyt töissä, kevennä kaasujalkaa, rentoudu, ei ole kiire minnekään. Oikeastaan ihme, että pääsin jo tunnissa eroon kireistä hartioista ja ohitteluvimmasta. Varmaan siihen vaikutti sekin, että sää oli aurinkoinen ja lämmin. Pidin ikkunaa auki ja kesätuuli pörrötti naureskellen tummaa tukkaani. Työmatkoillani en koskaan tule ihailleeksi maisemia, mutta nyt nekin oikein herättivät minut. Että Suomi olikin vihreä ja metsäinen. Siellä täällä silmiä hivelivät peltoaukeat ja järvien selät. Muistelin, että en ollut viettänyt aikaa maalla sitten lapsuuteni sukulaisvierailujen. Äkkiä oli kuin nuori pojankloppi olisi minussa havahtunut eloon. Ihan laulattamaan rupesi: olen suomalainen ja metsän poika tahdon olla sankar jylhän kuusiston karhun kanssa painii lyödä ja niin päin pois. Loma tuntui äkkiä kertakaikkisen loistavalta ajatukselta.
Pääsin perille illansuussa auringon vielä paahtaessa lännestä varsin lämpimästi. Löysin Järvelän, sen maatilan, ihan helposti. Isoa pihaa reunustivat rakennukset kolmelta sivulta. Vaikka ne kaikki vaikuttivat vanhoilta, ehkä 1900-luvun alkupuolella rakennetuilta, ne olivat selvästi hyväkuntoisia, siistejä. Päärakennus oli pitkä, kaksikerroksinen punamullalla maalattu hirsirakennus valkoisine nurkkalautoineen ja ikkunanpuitteineen. Ihmettelin, kuinka tuollainen pohjalaistyylinen kaksivooninkinen oli eksynyt näin kauas Sisä-Suomeen. Talon toisessa päädyssä näkyi valtaisa syreenipensas, toisessa oikea ruusupöheikkö. Rakennusten takaa pilkotti sekä koivuja että kuusia. Se oli kaunis pihapiiri, huolella vaalittu. Lomailija saapui kuin menneeseen aikakauteen.
Nousin autosta, notkistelin vähän polvia ja ojentelin käsivarsista ajouupumuksen. Silloin näin yllättäen näyn, josta pelkästään olisi kannattanut maksaa sen loman hinta. Silmät lensivät päästäni, leukani hipoi napaa. Päärakennuksen keltaisesta ulko-ovesta astui pihalle maailman komein mies. Äkkinäinen sisään hengitykseni taisi kuulostaa pelästyneeltä vinkaisulta.
Miehen niukka valkoinen t-paita liimautui hoikkaan ja tiukkaan ylävartaloon. Paita ei yhtään yrittänyt peitellä upeita rinta- ja vatsalihaksia eikä ison rintakehän jyrkkää muuttumista kapeiksi uumaksi ja lantioksi. Ala-osassa roikkui niittivyön varassa haalistuneet farkut, joiden löysä leikkaus oli korostavinaan niiden muka työhousuluonnetta. Mies oli avojaloin ja korkea jalkapöytä vihjaisi lihaksikkaista jaloista. Leveissä hartioissa ja pitkissä käsivarsissa pullisteli todella näyttävän komeat lihakset.
Mies lähti tulemaan hymyssä suin minua kohti. Mikä rennon pehmeä askellus ja kevyt lantion keinunta! Taivas, miten uroksesta voikin huokua niin voimakkaasti tyrkyttämätön, luonnollinen, tenhoava, mitä vielä, huikaiseva eroottinen lataus. Unohtakaa James Dean ja Brad Pitt, tässä oli nyt todellinen, aito miesten mies, eläin. Minun oli pakko nojata toinen kyynärpää auton kattoon ja pitää toisella kädellä ovesta, etten olisi huimauksen takia käynyt makaamaan siihen pihanurmelle.
Kun mies lähestyi minua, hän vaikutti vähän pidemmältä kuin minä, ehkä 190, ja ehkä vuoden pari minua nuoremmalta. Luonnonvalkoiset hiukset oli jätetty päältä pitkäksi tuuheaksi pehkoksi, muualta kynitty lyhyiksi. Otsa leveähkö ja korkea. Valkoiset kulmakarvat ja pitkät ripset, silmät suuret ja taivaan siniset. Leuka miehekkään jämäkkä ja vaalean sängen peittämä. Täyteläinen suu nipisti poskille syvät hymykuopat ja paljasti tasaiset, kiiltävän valkoiset hampaat. Täydellinen radiobaritoni lausui ystävällisesti:
– Tervetuloa. Minä olen Tuukka, tämän Järvelän nuori isäntä.
– Hei. Teemu, sain hönkäistyä ja tartuin hänen ojennettuun käteensä.
En saanut sanottua muuta. Olisin voinut pitää kiinni siitä tosi miehen kourasta muutamankin tunnin yhteen menoon. Tuijotimme toisiamme hymyillen vaitonaisina ja uteliainakin. Hänen silmänsä tuntuivat tutkivan minut vähintään yhtä tarkkaan kuin mitä minä olin skannannut hänet. Minun pitkään lomailleet hormonini havahtuivat talviunestaan vilkkaaseen toimintaan, ja jos olisin ollut kunnon kivikautinen karju, olisin oitis syöksynyt hänen kimppuunsa villiin painiin kalu pystyssä. Sivistys pakotti minut kuitenkin vain horjahtelemaan vapisevilla polvilla. Tuukka sai viimein kouransa irti kädestäni.
– Haluat varmaan ajomatkasi jälkeen päästä ensin mökkiisi lepäämään. Tarkoitan, että ehdin kai esitellä talon ja lomatarjontamme huomennakin.
– Joo, niin, käyhän se, mökelsin epämääräisesti.
Istuimme autooni ja Tuukan ohjeiden mukaan lähdin ajamaan kapeaa hiekkatietä alas suuren järven rantaan. Tuukka kertoi, että hän pyörittää tätä maatilamatkailuyritystä yhdessä leskiäitinsä kanssa. Heillä on kymmenen mökkiä, joista yhdeksän sijaitsee talosta toiseen suuntaan. Minun mökkini oli toisessa suunnassa omassa rauhassaan kolmen sadan metrin päässä päätalosta pienen metsikön keskellä aivan rannan tuntumassa. Talo oli tyylikäs yksikerroksinen, tummiksi petsatuista hirsistä rakennettu. Toisessa päässä oli sauna puku- ja pesuhuoneineen, toisessa tilava asuinosa, tupakeittiö ja kaksi kamaria sekä WC. Järvelle päin oli mökin levyinen terassi ja näköalaikkunat. Ranta oli hiekkainen ja siinä oli muutaman metrin pituinen laituri, jonka päässä oli kuulemma yli kaksi metriä syvää eli hyvin saattoi hypätä vaikka pää edellä. Maisema saarineen ja kaukana vastarannalla sinertävine metsineen oli totisesti isojen ikkunoiden arvoinen. Mökki oli lisäksi varustettu täysin nykyaikaisin mukavuuksin telkkaria myöten. Kun ihastelin mökkiä ja sen tyylikästä sisustusta, Tuukka naurahti:
– Oli täällä läppärikin ja nettiyhteys, mutta sihteerisi antoi määräyksen, että se pitää poistaa.
– Niinpä tietenkin. Hänellä on omituisia käsityksiä lomasta, tuhahdin.
– Tuntui hänellä olevan outoja käsityksiä sinustakin, Tuukka hymyili ja katsoi minua tarkasti.
– Kuinka niin? häkellyin.
– Meidän täytyy järjestää sinulle tiukka päiväohjelma, ettet alkaisi kiipeillä seinille. Ja Sara käski huolehtia, että jääkaapissasi on ruokaa ja juomaa, kun et kuulemma itse selviäisi kauppareissuista, Tuukka tuijotti minua naurua pidätellen ja odottaen reaktiotani Saran touhotukseen.
– Eih! Hei, sihteeriäni ei pidä missään tapauksessa ottaa tosissaan. Hän liioittelee. Ei teidän missään tapauksessa tarvitse hoidella minun kauppareissujani.
– Kyllä me voimme hoidellakin. Ei siitä ole mitään vaivaa. Ja ole huoleti, me laskutamme kaikesta. Vaikka täytyy sanoa, että jos en tietäisi paremmin, Saraa voisi luulla vaimoksesi, kun huolehtii sinusta niin.
– Tietäisi paremmin?
– Sara on pikkuserkkuni. Ja olen tavannut veljesikin.
– Oho, olipa yllätys. Paitsi että veljeni ei taida olla mikään meriitti minulle. Alkaa tuntua vähän siltä, että pikkuserkkusi Sara on järjestellyt tässä asioita aika juonikkaasti. Mitä muuta hän minusta kertoi?
– Ei muuta. Varakas poikamies loman tarpeessa vain.
– Kas kun ei mainostanut minua saman tien homoksi, ärähdin jo harmissani.
– Ei sentään homoksi... heheh... Tai siis... ööh... tuota...
Mulkaisin Tuukkaa äkeästi. Hänen alaleukansa aukoi äänetöntä suuta ja hän punastui. Hänen isot silmänsä vaelsivat häkeltyneinä minusta maisemaikkunaan ja takaisin ja sitten hänen varpaidensa kärkiin. Paskat, äkäilin itselleni, oliko minun pakko päästää suustani se sana juuri tuon miehen edessä.
– Hyvä. Mutta kuule, jo tuossa matkalla haaveilin saunaan pääsystä, keksin hypätä vaarattomampaan aiheeseen. – Näytätkö, miten lämmityshomma toimii tuossa?
– Joo, totta kai. Puita on mökin päädyssä. Tule, niin näytän. Tein sinulle päivällä tuoreet vastatkin, hän helpottui, kun päästiin asialliseen asiaan, ja meni edellä ulos.
– Tuletko itse lauteille seuraksi? Vai pelottaako hillua alastomana homon kanssa, piruilin ihan kiusallani.
– Totta hemmetissä pelottaa. Varsinkin kun homo on noin iso, riski ja komea mies, hän hörähti kuin huvittuneena ajatuksesta, että joku homo voisi olla vaaraksi hänelle. – No, voinhan minä tullakin. Ainoa vain, että minulle tulee kohta puoliin vieraita vielä yhteen mökkiin. Mutta jos passaa, niin tulen sen jälkeen.
– Sopii.
Minusta näytti, että hänen askeleensa hiukan horjahtivat, mutta muutoin ihan tyynesti hymyillen hän esitteli saunapuolen. Pian minusta alkoi tuntua, ettei se varmaan haitannut, että tuo homo-sana tuli lausutuksi ääneen. Nimittäin nyt rohkenin rauhassa ja ehkä vähän uhmakkaana nautiskella Tuukan komeudesta, läsnäolosta, miehekkäästä tuoksusta, ympärillä leijuvasta seksikkyydestä. Hyvä, etten suorastaan käsiksi käynyt, kun kyykimme kiukaan edessä tulia sytyttämässä. Luulenpa, että hän aisti tutkiskeluni. Hänen hengitysrytminsä katkeili ja hän vaihteli asentoa jatkuvasti. Hänen selityksensä saunasta ja suihkusta olivat yhtä ähkettä ja haparointia.
Kun olimme saaneet tulet kiukaan alle, Tuukka ilmoitti, että hänen täytyy lähteä jatkamaan muita hommia. Hän muistutti vielä, että lounas olisi aamulla yhdestätoista eteenpäin. Hänen lähtönsä tuntui olevan jahkailua, ei päässyt liikkeelle. Ihan kuin hän olisi halunnut vielä sanoa jotakin, mutta ei saanut suustaan. Tarjouduin heittämään hänet autolla talolle, mutta hän kieltäytyi. Katselin terassilta hänen leveää selkäänsä ja letkeän rentoa menoaan. Mikä uros! Huokaisin ja käännyin ihailemaan järvinäkyä. Haikeana yritin muistaa, milloin oli viimeksi ollut sängyssä miehen kanssa. Siitä täytyi olla jo vuosia! En muistanut edes ohimennen törmänneeni kehenkään mieheen, joka olisi herättänyt haluni. Olin ollut niin uppoutunut työhöni, että terveet himoni olivat kuihtuneet olemattomiin. Hemmetti, paras miehuusikäni oli menossa hukkaan ja kalu surkastumassa olemattomiin käytön puutteessa! Ihan oikea pelko ja pieni vitutus alkoivat kiemurrella vatsassani. Tätäkö minun elämäni tulee olemaan, työtä, työtä ja työtä ilman miehen kosketusta?
Menin lievästi masentuneena purkamaan tavaroitani. Valitsin makuuhuoneekseni järven puoleisen, länteen antavan kamarin. Kevensin vaatetustani ja pukeuduin vain shortseihin. Kun olin menossa tutkimaan sitä jääkaappia, pysähdyin ulko-oven vieressä olevan kokovartalopeilin eteen. Iso, riski, komea homo, irvistin itselleni, hukkaan menee koko äijä. Tarkastelin itseäni ja totesin, etten minä kieltämättä paskemmalta näytä. Timmin lihaksikkaassa kunnossa minäkin olin. Karvoitukseltani olen melko tummanruskea, silmätkin tummat. Luulisi, että tämän näköisellä miehellä olisi vientiä. Oikeastaan voisin näyttää tosi hyvältä jonkun Tuukan kaltaisen miehen rinnalla. Me täydentäisimme toisiamme, mietin pullistellen lihaksiani. Päästin pienen rukouksen: 'Kohtalo, joka olet kohdellut minua hyvin ja harvoin paiskannut eteeni ikäviä sattumia, voisitko mitenkään järjestää jonkun miehen sänkyyni. En nyt tarkoita välttämättä mitään elämän pituista suhdetta. Kyllä tuntikin reipasta peuhaamista riittäisi.' Tuhahdin lapsellisuudelleni ja menin avaamaan jääkaapin, joka totisesti oli täynnä herkkuja saunakaljoja myöten.
Myöhemmin kävin lisäämässä puita kiukaan alle ja istahdin terassille kaljatölkki kourassa ihailemaan laskevaa aurinkoa. Syvä haikeus tunki mieleeni, tai miehen ikävä se oli. Yksinäisyys tuntui ensi kertaa vuosiin suorastaan viiltävältä.
Äkkiä Tuukka pelmahti siihen nurkan takaa. Hänellä oli edelleen samat vaatteet ja kourasta roikkui pieni maastonvihreä reppu. Hän istui viereeni ja hymyili epävarmasti:
– No niin, homma hoidossa ja vieraat mökissään. Miten täällä?
– Sauna taitaa kohta olla valmis. Otin jääkaapista oluen. Haenko sinullekin?
– Ehkä saunan päälle. Kävisikö sinulle tämmöinen, hän sanoi ja kaivoi repustaan Kossu-pullon, korkkasi sen ja ojensi minulle. – Kai tämä menee ilman laseja?
– Totta kai. Miehekkäästi suomalaiskansalliseen tyyliin pullon suusta saunan edustalla ja laskevan päivän kunniaksi.
– Olipa pitkä maljapuhe, Tuukka naurahti.
En ole oikein ryyppymiehiä, mutta otin kunnon kulauksen ja ähkäisin. Maku ei ollut hyvä, mutta mukava kuumotus ja pieni kirvely kielenkannassa tuntuivat hyvältä. Ojensin pullon Tuukalle ja tämä kallisti pulloa huulilleen reilusti. Että tämmöinen miesten rituaali, huokaisin mielessäni, ehkä se lähentää meitä yli homouden. Samassa tunsin taas voimakkaana hänen miehekkään läsnäolonsa, seksikkyyden, uskomattoman komeuden, upeat lihakset ja ehkä tuulahduksen testosteronia. Syvä levottomuus kasvoi sisälläni, miehen kaipuu. Tuukka rykäisi ja aloitti varovasti:
– Tuota, saanko kysyä yhden henkilökohtaisen kysymyksen?
– Kysy pois. Katsotaan, vastaanko, jäin jännittyneenä odottamaan, mistä oli kysymys.
– Joo ei ole pakko. Kun sinulla, tuota noin, ei nyt ilmeisesti ole vaimoa, niin onko sitten... öö, niin kuin... poikaystävää? Meinaan vain, että yksinkö aioit loman viettää.
– Ei ole poikaystävää. Ei ole ollut vuosiin. En ole ehtinyt etsiä, mumisin enemmän itsekseni, – Niin että ihan yksin mökkeilen.
– No, emmeköhän me sinulle ohjelmaa keksi, ettet tylsisty.
– Ei sinun tarvitse mitään ylimääräistä minua varten kehitellä. Kai sinulla on muutakin tekemistä, äkkiä hämmennyin, kun tajusin, etten ollut tullut ajatelleeksi yhtä itsestään selvää asiaa. – Itse asiassa anteeksi, ei tullut mieleenikään, että sinullahan on tietysti perhekin huolehdittavana.
– Ei, ei ole. Samanlaisia poikamiehiä tässä ollaan. Äitimuorin kanssa minä vain elelen, Tuukka enemminkin huokaisi.
Katsoin häntä, mutta hän käänsi nopeasti silmänsä järvelle. Olimme hetken hiljaa. Samanlaisia poikamiehiäkö? Kuinka samanlaisia? Nielaisin puristavan kysymyksen kurkustani. Tuukka otti pullosta taas reilun hörpyn ja ojensi Kossun minulle vilkaisematta minuun. Maistoin viinaa vain vähän. Tuukka yskähti kevyesti, tuijotti sylissä lepääviä käsiään ja naurahti äkisti:
– Tiedätkö, luulen, että Saralla on ollut tässä melkoinen juoni mielessään.
– Mikä?
– Älä vain pahastu, äläkä vain anna hänelle potkuja.
– Ei huolta. Hän on liian kallisarvoinen minulle. Mutta mitä tarkoitat sillä juonella?
– Hän kävi täälläpäin poikien kanssa pääsiäisen aikaan. Me juttelimme kerran pitkään kahden kesken. Hän vähän härnäsi minua, kun minulla ei ole koskaan ollut naista. Hän kysyi, olenko minä homo. Silloin nauroin ja sanoin, että kai tässä kohta täytyy sitäkin kokeilla.
– Heheh ja nyt arvelet, että hän on järjestänyt minut tänne sinun kokeiltavaksesi?
– No semmoinen vähän tulee mieleen.
– Onpa törkeän juoni nainen, jatkoin nauramista.
– Eikö olekin? Tekisi mieli kostaa jollakin metkulla, Tuukkakin alkoi hekotella.
– Mitä keksittäisi?
– Jotain oikein häijyä!
Äidyimme hekottelemaan maha kippurassa. Siitä ei meinannut tulla loppua. Lopulta katseemme liimautuivat toisiinsa ja naurut kuihtuivat vähitellen nykiviksi hymyiksi. Kumpikin tajusi selvästi, mikä olisi häijyin kosto. Minä jo kiihotuin mielessäni, mutta Tuukka sanoi nopeasti:
– Jokohan sauna olisi valmis?
– Niin. Joo. Kai se, vetäydyin toiveikkaista odotuksistani, olinkohan sittenkin tulkinnut sen hetken väärin.
Tuukka kaivoi pyyhkeen repustaan. Minä hain omani kamaristani. Siirryimme pukuhuoneeseen. En muista, mistä yritimme ylläpitää kevyttä rupattelua. Keskityin niin tiukasti vilkuilemaan silmänurkasta riisuuntuvaa Tuukkaa. Turha edes yrittää kuvailla sanoilla, mitä näin. Keuhkoni puristuivat kasaan, sydän hakkasi hulluna, kämmenet hikosivat ja reidet vapisivat, kun se miesjumala kuoriutui alastomaksi. Kalu tosin oli jotain samankokoinen kuin minulla, ei mikään jättiläinen muttei ihan mitätönkään. Aistin kyllä, että Tuukkakin silmäili vaivihkaa minua, ja tietysti yritin vähän esitellä itseäni venyttelemällä ja hieroskelemalla hauiksiani ja vatsalihaksia. Hän koetti arasti peitellä kiinnostustaan, mutta tunsin sen silti. Hitto, että olisi mahtavaa saada Tuukka kokeilemaan miesten välistä. Mutta miten toimia, ettei hän pelästyisi karkuun?
Kapusimme lauteille ja heittelimme kevyesti löylyjä. Aluksi olimme aika hiljaa kuin odottaen, mihin suuntaan toinen lähtisi tilannetta viemään. Vaan kuinka ollakaan, jo kohta olimme uppoutuneet keskustelemaan yrittämisestä. Siinä on paljon, mikä yhdistää meitä, vaikka toimimmekin eri aloilla. Ja minulle sen kysymykset ovat intohimo – nyt kun miehet olivat jääneet taka-alalle. Siinä yrittäjäkokemuksiamme vaihtaessa eroottiset jännitteet haihtuivat räppänästä ulos kuumimpien höyryjen mukana. Edes hiestä kiiltelevät uljaat ruumiimme eivät herättäneet minua, vaikka juuri sen seksikkäämpää en muutoin tiedä. Lopulta kuitenkin Tuukka havahtui yrittämisen maailmasta:
– Taitaa olla vilvoittelun paikka.
– Jaa niin. Joko tuo järvivesi on uimalämpöistä?
– Jo. Lauantaina mittasin 19 astetta. Ranta muuten syvenee äkkiä. Laiturin päässä vettä on yli kaksi metriä eikä pohjassa ole kiviä. Niin että siihen voi hypätä vaikka pää edellä.
Muuta ei tarvittu. Syöksyin ulos ja laiturille. Sukelsin veteen ja liu'uin veden alla pitkään. Järven viileältä tuntuva vesi hyväili kuumaa ihoani ja vei hien mennessään. Mikä nautinto! Nousin pintaan ja käännyin katsomaan taakseni. Tuukka kroolasi minua kohti. Hän pysähtyi viereeni:
– Olipa pitkä sukellus. Taidat olla vesipeto?
– Käyn vähintään kerran viikossa uimassa, vaikka olisi kuinka tiukkaa töissä. Millä sinä olet hankkinut nuo lihakset?
– Nostelen tuolla kotosalla painoja. Ja käyn minä juoksemassakin ja talvisin hiihdän.
– Minulla lenkkeily on typistynyt juoksumatolla ravaamiseen kotona. Salilla käyn aina kun on vähänkin aikaa.
Poljimme siinä vettä tosi lähekkäin. Tuukan hymykuopat herättivät taas levottomuuteni. Jos nyt... jos nyt... niin mitähän... Silloin, upsista, Tuukan reisi potkaisi minua munille. Ei mitenkään kovaa, mutta hän säikähti ja punastui:
– Oho, anteeksi. Vahinko.
– Harmi. Jos olisit tarkoittanut, olisin saanut kostaa, hymyilin hänelle.
– Vai kostaa, hän naurahti helpottuneena, tarttui minua hauiksista ja potkaisi uudestaan. – Kosta jos pystyt.
– Haa, senkin sika!
Tartuin häntä olkapäistä ja kostin. Seurasi hilpeää munille potkintaa puolin ja toisin, tai ainakin yrityksiä. Vesi roiskui, ja nauru ja miehekkäät kiljahtelut raikuivat kesäillassa pitkin järven selkää. Sitten Tuukka ehdotti, että uisimme kilpaa laiturille. Eipä olisi kannattanut usuttaa minua kisailemaan. Voitin hänet reilusti. Seisoin jo laiturilla, kun hän pääsi perille.
Ai, että tunsin itseni äkkiä onnelliseksi. En voiton takia, vaan sen riehakkaan poikamaisen tunteen takia. Minä kiireinen yrittäjä ja ehkä siinä hommassa vähän tosikko olin yhtäkkiä heittäytynyt leikkimään ja telmimään toisen ja vielä niin hemmetin hyvännäköisen miehen kanssa sydämeni kyllyydestä. Mielessäni päätin, että tällaisena aion tätä lomaa jatkaakin, tämä on vapautta. Niinkin ehdin ajatella, että jos Tuukka ei rupeaisi leikkimään kanssani, etsisin jonkun vähäpätöisemmän. Pääasia, että joku mies olisi.
Mennessämme takaisin saunaan hörppäsimme terassilla ohimennen huikat Kossu-pullosta. Aloin jo tuntea mukavan kutkuttavaa nousuhumalaa, vaarallista poroporvarillisten estojen kannalta. Lauteilla otimme käyttöön ne tuoreet vastat ja ryhdyimme pieksämään itseämme. Huumaava koivunlehtien tuoksu täytti saunan. Hiki ja miehinen ähke leijuivat ympärillämme. Vilkuilimme toisiamme ja silmät nauroivat haastavasti niin, että kumpi rusikoi itseään entistä kovemmin. Tuukka lopetti vastomisen, puuskutti hetken ja karjaisi:
– Viimeinen järvessä on akka!
Että minä reagoin nopeasti! Olimme hetkessä ahtautumassa yhtä aikaa ovesta. Revimme, tönimme ja yritimme kampata toisiamme. Heittelimme toisillemme julmia kirouksia ja uhkauksia. Laiturin päässä väänsimme ankaraa pystypainia – ja putosimme järveen sylikkäin. Taistelu jatkui vedessä, vaikkeivät jalat ottaneet pohjaan. Koetimme painaa toistemme päätä veden alle. Onnistuin kietomaan käteni Tuukan vyötärön ympäri ja puristin häntä rintaani vasten. Hänen kalunsa painui palleaani ja Tuukan kiemurtelu hieroi vehjettä ihooni kiihottavasti. Hän kuitenkin piteli päätäni pinnan alla, että minulta loppui lopulta ilma ja minun oli pakko päästää hänestä irti. Ponkaisin pintaan, haukkasin ilmaa ja lähdin nopeasti uimaan laiturin viertä rantaan. Kun rintani raapaisi hiekkapohjaa, nousin ylös. Vettä oli puoleen pohkeeseen. Käännyin ympäri ja samassa Tuukka syöksyi kimppuuni. Kaaduin hänen alleen siihen matalaan rantaveteen. Hän piteli ranteitani tiukasti ja muka tuimasti kähähti naama lähes kiinni minun naamassani:
– Sainpas sinut, jätkä.
– Haista home! Odotahan, kun saan vedettyä henkeä, kuiskasin onnellisena siitä miehestä päälläni.
– Turha uhota. Tästä et enää pääse, hän mumisi.
Silmämme upposivat syvälle toisiinsa. Hengityksemme sekoittuivat siinä sentin ilmaraossa kasvojemme välissä. Niin, älä koskaan päästä minua tästä, ajattelin sydän takoen. Tuukka nielaisi hiljaa:
– Minä olen ollut vain kolmesti miehen kanssa.
– Eikä? Ihanko totta, hämmästyin täydellisesti.
– Joo, totta se on. Vaikka siitä on jo aikaa.
– Entä nyt? Tarkoitan, tuota noin, haluaisitko kokeilla uudestaan?
– Meinaatko niin kuin Saran lähettämän koekaniinin kanssa?
– Niin. Minun kanssani? sopertelin.
Tuukka hymyili ujosti, nousi päältäni ja lähti kohti terassia. Hän huikkasi olkansa yli, että nyt Kossua voisi laimentaa oluella. Ampaisin hetkessä pystyyn ja rynnistin hakemaan juomat. Hetkessä istuin penkille ihan hänen viereensä ja avasimme tölkit. Painoin nilkkani hänen säärelleen kuin ilmoittaen, että olet minun etkä jumalauta karkaa minnekään.
– No miten on? Haluaisitko? Kelpaanko?
– Minua vähän nolottaa. Sinä kun olet kumminkin niin kokenut näissä asioissa, Tuukka puhisi totisena vältellen katsettani.
– Totta kai olen rakastellut miehen kanssa useammin kuin kolmesti. Hävettää kuitenkin tunnustaa, että viime kerrasta on jo muutama vuosi.
– Valehtelet. Miten se voisi olla mahdollista? Tuon näköinen mies.
– Totta se on. Varmaan Sara siksikin on keksinyt tämän juonen. On huolissaan minun puutteenalaisesta elämästäni.
– Tai minun, Tuukka naurahti.
– Joo, voi olla. Millaisia ne sinun kokemukset olivat?
– Äh, se oli neljä vuotta sitten. Täällä oli yksi kaveri vuoden opettajan sijaisena. En edes tiedä, lasketaanko sitä oikeaksi miesten väliseksi seksiksi, Tuukka kierteli.
– Mitä te sitten teitte?
– Vähän hyväiltiin toisiamme ja suudeltiin. Sitten kumpikin runkkasi itsensä. Taisimme molemmat vähän hävetä sitä touhua emmekä tehneet sitä niitä kolmea kertaa enempää. Sinusta varmaa naurettavaa touhua?
– Kuule, ei läheskään niin naurettavaa kuin minun ensimmäiset kertani! Varmaan kaikki aloittavat pienestä ja silti täydessä paniikissa. Sitä paitsi kyllä teidän kokeilunne voi laskea ihan oikeaksi homoiluksi. No, mitä tuumit?
– En oikein tiedä. Hermostuttaa. Ja sinä tietysti haluaisit panna perseeseen? En siis ole koskaan tehnyt mitään sinne päinkään ja sellainen jännittää helkkaristi.
– Olisin taivaassa, jos saisin panna tuollaista miestä, ja jos sinä panisit minua. Mutta hei, asiat voi hoitaa monella tavalla ja täysin tyydyttävästi. Meidän ei tarvitse tehdä mitään, mihin et ole valmis.
– Mitä sitten?
– Teemme niin kuin sinä ja se opettaja. Tai runkkaamme toisiamme. Tai voin ottaa sinulta suihin. Tai vaikka levitämme vähän öljyä johonkin kohtaan toista ja nylkytämme kalua siihen.
– Saat sen kuulostamaan tosi yksinkertaiselta.
– Se on sitä. Eikä mällejä ole edes pakko ampua. Olisi upeaa vain hyväillä ja suudella sinua ja kieriskellä vähän lakanoissa.
– Heheh, vähän luulen, ettei tuo ihan riitä tälle paineelle minun pusseissani.
– Jumalauta, mitä tässä sitten odotetaan...
Kaappasin Tuukan pään kainalooni ja väänsin hänet siihen terassin lautalattialle. Hän puristi kätensä ympärilleni ja ponnistautui päälleni. Hetken väänsimme toistemme kimpussa lihakset tiukkoina kuin mattopainissa. Ähinämme alkoi kuulostaa melkoisen kiimaiselta, kunnes Tuukka kuiskasi korvaani, että voisi olla parasta siirtyä sisätiloihin, ettei kukaan vain yllättäisi meitä.
Hoipparoimme kiinni toisissamme tupakeittiöön. Sen ison peilin edessä kietouduimme tiukkaan halaukseen. Kumpikin vilkuili peilikuvaa, kun kuumeiset kädet vaelsivat, hyväilivät, puristelivat toisen vartaloa, lihaksia, palavaa ihoa. Minusta peili todisti vakuuttavasti, että olimme täydellinen pari, tumma ja vaalea, luodut toisillemme, olimmehan. Huuleni hamusivat mielihyvästä hyrisevän Tuukan kaulaa, olkapäitä, nänniä, kainaloa ja taas ylös leuan kaarta seuraamaan. Hänen kouransa puristelivat, läiskivät pakaroitani ja kiskoivat lantioitamme yhteen. Haparoiden hakeuduimme suudelmaan, joka hetkessä kuumeni kiihkeäksi ahmimiseksi. Turskauttelimme sylki lentäen toistemme suuhun kiimaista huohotusta ja huokaavia kirouksia. Samalla tuijotimme toisiamme silmiin kuin hurjistuneina, vimmaisina. Ainakin Tuukan katse oli jo pelottava. Tämä lakkasi olemasta arkaa opettelua ja tunnustelua. Tässä oli kyse nyt raa'asta himosta.
Vetäydyimme hieman eroon toisistamme ja katsoimme alas jo tuskallisen kireinä seisovia kalujamme. Nappasin molemmat päällekkäin kouraani ja aloin runkata. Tuukka ynähteli ja haukkoi henkeään. Näykin ja imin hänen nännejään. Hän puristi vahvoilla kourillaan olkapäitäni. Aloin kuljettaa himokasta kieltäni hänen rinta- ja vatsalihastensa välistä vakoa pitkin, kiersin navan ja toisella kädellä tukistin hänen alapään karvoitustaan. Päästin kyrvät irti, pudottauduin polvilleni ja nappasin Tuukan vehkeen kiihkeään suuhoitoon. Hän ulvahti ja tarrasi tiukasti tukkaani. Venyttelin ja puristelin hänen komeita kiveskassejaan. Hän puuskutti ja voihki yhä raskaammin, alkoi repiä hiuksiani samalla, kun työnteli moloaan syvälle kitaani. Vähän jouduin yökkäilemään, mutta sitten taas imin entistä kiihkeämmin sitä jumalaista kyrpää. Lopulta Tuukan reidet vapisivat holtittomasti ja hän ähki kirouksia ja hoki, että nyt lentää, vittu, nyt tulee. Hän pystyi vain ölisemään oudosti ampumiensa mällien tahtiin. En halunnut niellä niitä liemiä vaan suljin kurkkuni. Kitani kyllä täyttyi siinä määrin, että suupielistä valui spermoja rinnuksilleni ja lattialle. Loput syljin Tuukan vatsalihaksille ja hieroin ne siihen.
Hän laskeutui myös polvilleen ja kaappasi minut tiukkaan halaukseen. Hän rutisti oikein voimiensa takaa, kaipa se oli jonkin oloinen kiitos. Hetken syleiltyämme kaadoin hänet selälleen ja könysin hajareisin istumaan hänen rintansa päälle. Läiskin kovalla kyrvälläni hänen naamaansa ja uhosin roiskivani omat mällini hänen silmilleen. Hän kiemurteli allani kiihottavasti, puristi suunsa kiinni ja pyöritteli päätään. Aloitin runkkaamisen ja murisin kaikenlaisia miehekkäitä kirouksia samalla hieroen toisella kädellä hänen komeaa naamaansa ja tukistaen sitä hiuspehkoa. Aika pian olin laukeamaisillani ja kohottauduin niin, että pystyin painamaan kivikovan kaluni kiinni hänen pärstäänsä. Siihen sitten roiskin karjuen rivouksia.
Kierähdin Tuukan viereen lattialle. Hetken huohotettuamme Tuukka pyyhki lastiani naamaltaan ja levitti niitä rintalihaksilleni. Hän mutisi muka äkäisenä:
– Helvetin äijä, oliko pakko sotkea minut joka paikasta!
– Vittu jätkä, alatko sinä leikkiä jotain sisäsiistiä eukkoa? Tämä oli kahden tosi karjun touhua eikä siinä olla niin hemmetin tarkkoja, mihin miehen eritteet lentää.
– Mitä! Nimitteletkö sinä minua eukoksi, saatanan mies, Tuukka naurahti ja vetäisi minua nyrkillä vatsaan.
– Auts! Okei, okei, et ole akka! Lupaan pestä sinut tuolla pesuhuoneessa päästä varpaisiin.
– Ja minä sinut, hän huokaisi, kierähti päälleni ja suukotteli päätäni loputtomasti. – Kiitos, Teemu, kiitos. Tämä oli hienoa, mahtavaa. Ja kiihottavan rietasta, kun kiroiltiin kuin miehet. Aluksi kyllä pelotti niin helvetisti, mutta tämä oli niin... En osaa sanoa. Miehekästä.
– No hitto, homoushan on miesten välistä. Mitä siinä naisistelemaan. Ja minä tässä onnellinen olen. Vaikka firma kaatuisi, en enää koskaan pidä näin pitkää taukoa rakastelujen välillä. Siinähän unohtaa, miten hyvää tämä tosi miehelle tekee.
Vähitellen siirryimme saunan puolelle. Ja tosiaan pesimme toisemme perusteellisesti suihkussa. Jatkoimme vielä pari tuntia saunomista, uimista ja ryyppäämistä. Välillä innostuimme tietysti vähän nahistelemaankin, kun emme malttaneet pysyä erossa toisistamme. Emme kuitenkaan äityneet enää naimaan. Lähinnä juttelimme, pääasiassa homoudestamme, mutta elämästä muutenkin. Kun Tuukka viimein malttoi lähteä, hän muistutti vielä, että lounas olisi päätalolla yhdestätoista yhteen.
Aamulla heräsin puoli yhdeksältä. Meni hetki ennen kuin tajusin, missä olen. Minä olin lomalla! Ja alku oli melkoisen kiinnostava suoraan sanoen, odotukset ylittävä. Keittelin kahvia ja pari leipää syötyäni otin kahvimukin ja menin laiturille istuskelemaan pelkissä uimahousuissa. Annoin aamuauringon paahtaa paljasta selkääni. Yritin tyhjentää pääni kaikista tunteista ja vajota koomaan. Vaan Tuukkapa, se helkkarin komistus, tunki aivoihini. Uikkareissa alkoi olla sen verran ahdasta, että hyppäsin järveen jäähdyttelemään.
Kun nousin taas laiturille kuivattelemaan, päästin päähäni työasioita ja Saran – sen ihanan ketkun. Pohdin pitäisikö minun tiedottaa hänelle uusimmista käänteistä miesasioissani. Luovuin siitä. Äkkiä mieleeni juolahti epäilys, miksi Tuukka oli suostunut seksiin niin helposti. Olikohan se loppujen lopuksi totta, että hänellä oli niin vähän kokemuksia? Eikö mies silloin olisi heittäytynyt paneskeluun sentään vieraan miehen kanssa hieman pidättyväisemmin? Vaatinut ainakin parin päivän viettelyn ja piirityksen? Jospa tämä olikin Saran ja Tuukan yhdessä juonima paritus minun elämäni piristämiseksi? Siis että Tukka ei ollut vilpitön minun suhteeni? Ajatus tuntui kylmäävän inhottavalta. Ihan kuin Tuukka olisi huora ja minä huijattu asiakas.
Mutta sitten käänsin ajatusteni suuntaa. Voihan se olla mahdollista, että Tuukka oli yksinkertaisesti ollut pakahtumaisillaan miehen himoon ja kaipuuseen. Miten hän olisi tällaisessa maalaisympäristössä kyennyt tyydyttämään niiden kolmen kokemuksen herättämän himonsa? Ei kai mitenkään. Ja sitten yhtäkkiä eteen ilmestyy avoimesti homomies, joka on valmis seikkailuun. Olinhan itsekin puutteessani syöksynyt paneskelemaan hänen kanssaan yhtään ihmettelemättä. Miksei sitten Tuukka? Päätin kuitenkin, että jossain sopivassa tilanteessa otan asian puheeksi. Ja olipa asia niin tai näin, vittumaisuuttani käyttäisin tilannetta hyväkseni ja nussisin niin paljon kuin kerkeäisin. Siis jos Tuukka vielä suostuu.
Sitten tyhjensin mieleni ja annoin maiseman ja loman täyttää itseni zeniläisellä olemattomuudella. Se ei onnistunut kovin hyvin. Levottomuus vaivasi mieltäni. Kohta lähdin kiertelemään mökkiä. Ympärillä kasvoi lehtipuita, vähän taaempana kuusiakin. Huomasin, että tämä puusto oli ikään kuin muutaman kymmenen metrin levyinen niemi, joka tuli ulos kauempana siintävästä metsästä. Metsikköni toisella puolella aukeni rantaniitty, jolla ilokseni laidunsi lehmiä. Hei, minä tosiaan olen maalla! Pöljästi tuli tunne, että olen joku alkuihminen, perusmies, joka tosiaan on valmis painimaan vaikka sen laulamani karhun kanssa. Villin kiimainen olo!
Puolilta päivin menin päätalolle lounaalle. Nyt tutustuin emäntäänkin, Helenaan, yli viisikymppiseen hoikkaan viehättävään rouvaan. Puolet Tuukan komeudesta oli selvästi peräisin tältä naiselta. Helena toivotti minut tervetulleeksi ylitsevuotavan ystävällisesti:
– Jaahah, sinä olet siis se sukulaismies.
– Sukulaismies?
– Niin. Katsotaanpas, sinä olet minun serkkuni lastenlasten setä.
– Niin jaa. Aika etäistä sukua, hymyilin.
– Sukulainen silti. Ja yhtä komea kuin meidän suvun miehet aina.
Vähän aikaa moisia höpötettyämme Helena siirtyi juttelemaan toisten mökkivieraiden kanssa. Tuukkaa ei näkynyt ja hetken epäilin, mahtaako hän vältellä minua. Kun nautiskelin jälkiruokakahvia ja selailin tilan esitettä – kaikkea mahdollista aktiviteettiä näytti olevan tarjolla, isäntä astui sisään uhkuen miehekästä reippautta ja komeutta niin, että tuntui täyttävän koko ison tuvan seinästä seinään ja lattiasta kattoon. Kyllä muutkin vieraat kuin vain minä nyrjäyttivät niskansa, selvästi erityisesti naiset. Hän asteli suoraan luokseni hymyillen kuin aurinko:
– Joko olet valmis?
– Mihin? nielaisin ja tunsin huimaavaa heikotusta.
– Minähän lupasin esitellä sinulle paikkoja.
– Enkö nähnytkään illalla kaikkea, virnuilin hänelle.
– Vain tärkeimmät, hän naurahti säteillen.
Seurasin häntä ulos. Tuukka seisoi keskellä pihaa ja todella piti esitelmän siitä, mitä näimme. Rakennusten iät, alkuperäiset ja nykyiset käyttötarkoitukset, etäämmällä sijaitsevat pellot ja mitä niissä sinä vuonna viljeltiin. Mökkivieraiden vuotuiset määrät ja keskimääräiset yöpymisvuorokaudet. Mikään ei sillä ensimmäisellä kerralla tarttunut päähäni, sillä silmäni seurasivat ja mieleni keskittyi vain Tuukkaan ja hänen lihaksikkaiden käsiensä huitomiseen, leveään selkään ja kiinteisiin pieniin pakaroihin. Ajattelin, että mitä vittua, olivatpa Tuukan motiivit mitkä tahansa, halusin tuota miestä ihan hulluna ja päätin siirtää vakavahenkisen tenttaamiseni hämärään tulevaisuuteen.
Hän vei minut tallirakennukseen ja näytti varastossa ison määrän asiakkaiden lainattavissa olevia erilaisia ulkopelivarusteita, krokettimailat, sulka- ja lentopallovälineet, mölkky- ja petankipelit, tietenkin tikkataulut ja niin edelleen. Teki mieli ärjäistä, että hengitä jo välillä, hyvä mies. Sitten hän ohjasi minut peremmälle ja työnsi yhdestä ovesta. Olimme tulleet Tuukan pyhään treenikämppään. Painonnostopenkki, käsipainoja, nyrkkeilysäkki ja hyppynarukin.
– Tämä on vapaasti sinunkin käytössäsi milloin vain, jos haluat, hän hymyili kiusoittelevasti. – Jos siis uskot, että saat rautaa nousemaan.
– Oho, äijä, onko tuo haaste?
– Voisi ollakin, hän irvisti ja risti käsivartensa rinnalleen.
– Taidanpa itsekin haastaa sinut, sähähdin ja muka pirullisesti uhoten tönin hänet seinää vasten.
– Huh, ihan pelottaa. Paha mies tekee kohta jotakin ilkeää...
– Eilen illalla et sitten lopulta pahasti pelästynytkään.
– Pelästyinpäs! Tuollainen pahatapainen karski äijä. Makasin koko yön valveilla kalu kauhusta jäykkänä.
Nauraen tartuin hänen päähänsä ja suutelin häntä. Hän kietoi kätensä selkääni ja veti minut tiukasti kiinni itseensä. Tökin häntä lantiollani, ja hän laski kätensä pakaroilleni ja antoi vauhtia. Murisimme toistemme suuhun, kun kielet kävivät kiihkeään kamppailuun ja huulet imeytyivät toisiinsa. Lopulta Tuukka työnsi minut irti:
– Rauha, rauha.
– Sotapas!
– Eikä. Ei me voida. Jos joku yllättää...
– Minä haluan sinua.
– Ja minä sinua. Tulen illalla. Lämmitätkö saunan yhdeksäksi?
– Sinua varten milloin vain.
Kun saimme hengityksen ja kiihkon rauhoitettua, palasimme pihalle. Tuukka jatkoi selityksiään, nyt mökkeilijöille järjestettävistä erillisistä ohjelmista. Niitä oli jotakin melkein joka päivällä, jos ilmoittautuneita vain riittäisi.
– Pidän huomenna iltapäivällä melontakurssin aloittelijoille. Tuletko mukaan? Voisimme joskus myöhemmin tehdä kanoottiretkiä.
– Mahdanko oppia riittävästi jollakin lyhyellä kurssilla?
– Kyllä opit. Minä osaan hommani.
– Itseluottamusta sinulta ei ainakaan puutu, ilkeilin.
– Hei, olen liikunnanohjaaja ja kouluttautunut eräoppaaksikin.
– Vau, tiedossa siis kanootilla melontaa suomalaisissa erämaissa ammattilaisen johdolla. Saanko märkäpuvun?
– Hyvä on, mutta vasta retkelle. Minäkin laitan, kun sinä kumminkin haluat, että me pervoilemme niissä.
– Miten sinä näin pian olet oppinut minut tuntemaan?
– Sinä olet niin läpinäkyvä.
– Haista home!
– Joo, mutta nyt minun täytyisi mennä jatkamaan hommia. Näemmekö siis yhdeksältä?
– Takuulla. Ja tulet näkemään vielä semmoiset puolet minun perverssioistani, ettet aavistakaan.
– Kai tuo on lupaus?
Erosimme naureskellen. Palasin mökille suorastaan tanssahdellen. Aioin ensin aloittaa sen Tolstoin Sodan ja rauhan, mutta sitten harkitsinkin lenkkeilyä, kun sen nyt voisi juoksumaton sijasta tehdä aurinkoisen kesätaivaan alla. Pienen pervomietiskelyn jälkeen hyppäsin kuitenkin autooni ja ajoin kuntakeskukseen tekemään omia ostoksiani. Lähes tyhjensin paikallisen apteekin liukugeelistä, hierontaöljyistä ja kortsuista. Päätin nimittäin, että jos en sinä iltana, niin jossain välissä minä puolestani opetan sen liikuntaohjaaja-eräoppaan persepanoille. Jos se nyt siis oli totta, ettei hän ollut sellaisia ennen kokenut. Ja kävin minä Kossu-kaupoillakin. Iltaa odottelin makaillen laiturilla aurinkoa palvomassa paksu Sota ja rauha tyynynä.
Kahdeksalta aloitin saunan lämmityksen ja siinä ohessa tein pientä iltapalaa ja valmistin kannullisen viinasekoitusta. Tuukka tuli vähän yhdeksän jälkeen ja oli aika uupuneen oloinen. Tarjosin hänelle paukun terassille.
– Taisi olla raskas päivä?
– No joo, hommia piisasi, mutta kyllä tämä tästä, hän virnisti, että minulla taas polvia heikotti.
– Minähän voisin hieroa sinua, vein hänet pesuhuoneeseen ja näytin pöydälle panemani ostokset.
– Kortsuja? Mitä juonia sinulla on oikein mielessä?
– Ajattelin, että täyttäisimme niitä vedellä ja kävisimme vesi-ilmapallosotaa.
– Vai niin. Entä tämä?
– Liukugeeliä. Sen avulla runkkaaminen tuntuu paremmalta.
– Helvetin ketku, ettei vain olisi reikäjutut mielessä? Tuukka hymyili.
– Aina. Mutta vasta kun olet valmis. Ja tämä on ihan oikeasti hierontaöljyä.
– Et takuulla ostanut sitä hieromista varten.
– Että kehtaat olla epäluuloinen, nauroin. – No joo, ajattelin, että sitä voisimme levittää vaikka toistemme pakaroille ja sitten naida nylkyttää kyrpää siihen. Ei tarvitsisi sisään asti päästä, siinä päällä vain. Mutta voin minä hieroakin sinua.
Jutellessamme riisuuduimme, ja minulla oli ihan itku päästä, kun taas näin sen jumalaisen vartalon alastomana. Meidän oli ihan pakko painaa kikkelit vastakkain, kietoutua tiukkaan halaukseen ja sulautua suloiseen suudelmaan, huh. Helkkari, että minulle oli tapahtunut tällaista! Puristin sylissäni isoa, maailman komeinta miestä. Ja hän minua, kaiken lisäksi kaikin voimin kuin pelkäisi minun karkaavan. En olisi paennut, vaikka olisin tiennyt hänet huijariksi – ja siitähän en ollut varma.
– Ei minua tarvitse hieroa, mutta miten olisi sen nylkytyksen kanssa? Miten se tapahtuu? hän kuiskasi huohottaen korvaani.
– Voitelemme toisemme tuolla öljyllä liukkaaksi. Sitten painimme ja se, jolla pallit ovat ensinnä räjähtämäisillään, painaa toisen alleen ja hinkkaa kyrpäänsä toista vasten. Eikä kuule kitka haittaa. Mällit purskahtaa komeasti meidän komeiden vartaloidemme väliin.
– Hitsi, kuulostaa kunnolla kiimaiselta. Voitaisiko tehdä se ennen saunaa?
– Vau, sinähän käyt kuumana. Tietenkin me teemme sen heti.
Onko maailmassa kiihottavampaa kuin voidella liukkaalla öljyllä komean miehen isot lihakset, kyrpää ja palleja myöten? Ei ole. Ainakaan Tuukan ja minun mielestä. Kun olimme valmiit, kummankin kalut sojottivat täysillä ja molemmat huohottivat raskaasti. Pahaenteisesti irvistellen kävimme ensin pystypainiin siinä pukuhuoneessa. Välttääksemme kaatumisen aiheuttamia vammoja ja kalusteiden särkymisiä kävimme polvillemme ja jatkoimme mattopainina. Että minä rakastin sitä liukastelua ja Tuukan tiukkoja lihaksia! Ja omaa kamppailuani voimat äärimmilleen jännitettyinä. Sitä puuskutusta ja kiroilua sylki roiskuen!
Sitten Tuukka kähisi, ettei hän enää kestä. Annoin hänen vääntää minut vatsalleni, ja hän kävi selkääni. Hän hieroi kaluaan alaselkääni. Hänen painonsa ja lantion liikkeensä tuntuivat minusta aivan mahtavalta. Olin rimpuilevani vastaan, kiemurtelin ja köyristin selkääni hänen kyrpänsä paukutusta vastaan. Hän otti minut koko nelsoniin ja kiihottui ärisemään miehekkäästi:
– Saatanan jätkä, vai tappelet sinä vastaan. Vittu, minä nussisin sinut hajalle. Sinä rääpäle et voi kuin ruikuttaa.
– Jumalauta, sinä saat turpaasi heti, kun pääsen tästä, voihkin muka epätoivoisena hänen allaan.
Jatkoimme noita hurjien uhkailujen ja kirousten sähisemistä yhä kiihkeämmin. Minä ihan oikeasti tykkään kunnon miehisestä uhosta. Se räjäyttää minun pallini. Niin teki Tuukallekin. Hän laskeutui sen verran alemmas, että kyrpä hakkasi nyt pakaroitani ja ne puolestaan hänen nivusiaan. Hän villiintyi aivan täysin. Hän ärjyi ihan raivona ja ampui liemensä väliimme. Hän huokaisi lopulta raskaasti ja kierähti viereeni selälleen.
En viivytellyt hetkeäkään. Lattiaa vasten puristuksissa ollut kaluni huusi päästä purkamaan paineensa. Syöksyin Tuukan kimppuun. Niittasin hänen kätensä lattiaan, sovittauduin hänen jalkojensa väliin ja aloin nylkyttää aivan mielipuolena. Maailma hävisi päästäni. Tajusin vain oman himoni, kyrpäni ja sen lihaksikkaan miehen allani. Kesti hetken ennen kuin voipunut Tuukka tajusi alkaa vastustella, ymmärsi leikkipainimme idean: kunnon tappelija ei antaudu noin vain pantavaksi. Minä hurmioiduin entisestään. Panin kaikki voimani peliin. Mutta vaikka kuinka olisin halunnut jatkaa sitä pitkään, laukesin kiroillen vintti pimeänä tuota pikaa. Vain muutama raju vartalon kouristus ja korinaa kurkusta ja olin tyhjä. Velttona jäin makaamaan Tuukan päälle, ja hän kietoi vapautuneet kätensä hikistä ja öljyistä selkääni silittämään.
– Voi jumalauta, Teemu, tämä oli komeaa, hän kuiski. – En ole tajunnutkaan, että miesten välillä voi olla näin rajua menoa.
– Hurjempaakin voi olla, jos niin sovitaan. Täytyyhän miehen voida tuntea olevansa mies, kun rakastelee.
– Joo. Tällaista rehellinen maalaismieskin voi harrastaa häpeämättä.
– Niin niin, tehän ette toiseen mieheen koske, jos kyse ei ole kunnon tappelusta.
– Heheh, kaipa se vähän noin on.
– Vaikka kyllä homopanot voivat hellempinäkin tuntua ihan hyviltä.
– Uskoisikohan tuota?
– Minä voin todistaa sen joku kerta.
Tuukka ei sanonut siihen mitään, suukotteli vain minun pärstääni. Nousimme ja peseydyimme suihkussa öljyistä ja spermoista. Ryhdyimme saunomaan perusteellisesti. Loikimme taas vähän väliä järvessä ja telmimme poikamaisesti. Uusiin panoihin emme sinä iltana äityneet. Kun puolen yön aikaan vaivuin pehkuihin uupuneena, olin onnellinen eikä mieltäni enää vaivanneet mitkään epäluulot. Saman tekevää miksi Tuukka halusi peuhata minun kanssani, se oli joka tapauksessa aivan mahtavaa.
Seuraavana iltapäivänä Tuukka tosiaan piti sen melontakurssin. Se tapahtui tilan omassa rannassa, jossa oli reilunkokoinen venevaja ja isompi laituri kuin mökilläni. Vajassa oli viisi kanoottia. Meitä osallistujia oli kolme. Minun lisäkseni keski-ikäinen nainen ja hänen vajaa parikymppinen tyttärensä. Paljastui hyvin nopeasti, miksi he osallistuivat kurssille. Tietenkin seksiä tihkuvan komistuksen Tuukan takia. Oli lämmin päivä ja Tuukka oli kehottanut etukäteen meitä pukeutumaan uima-asuihin. Bikineihin sonnustautuneet naiset kuolasivat leuka märkänä niukoissa uimahousuissa ärsyttävästi keekoilevan Tuukan perään. Tosin sain minäkin osakseni muutaman kiinnostuneen katseen. Mutta kyllä minä ihmettelin niitä eukkoja. Missä oli naisellinen ylpeys ja kunniallinen arvokas käytös? He kaakattivat kuin kanalauma. En ollut Tuukasta mustasukkainen! En, en tai sitten ihan vähän vain. No hitto, olihan se nyt kuitenkin minun mies! Minun mielestäni. Okei, Tuukan mielipiteestä en ollut varma.
Kurssi alkoi sillä, että raahasimme vajasta ulos kolme kanoottia ja Tuukka esitteli noin niin kuin teoreettisesti niiden rakenteen, ominaisuudet ja käyttötavat. Sitten harjoittelimme kuivaltaan melomista istumalla laiturilla ja huitomalla toisiamme niillä meloilla. Tuukka jaksoi olla ihmeen kärsivällinen. Sitten vedimme yllemme pelastusliivit ja opettelimme niihin paatteihin asettautumista. Hemmetin kiikkeriä vempaimia, naiset putoilivat koko ajan veteen ja kikattivat hysteerisesti, kun Tuukka auttoi heitä ylös hymyillen kuin aurinko ja lihaksiaan tahallaan pullistellen. Kun minä sukelsin, hän vain tuhahti hiljaa: tohelo. Olin vetää häntä turpaan.
Lopuksi meloimme paria kymmentä metriä edestakaisin laiturin edustalla ja Tuukka karjui meille ohjeita. Se osa tunnista otti hänellä kai voimille, kun ne naiset koko ajan törmäilivät toisiinsa, minuun ja laituriin. Viimein Tuukka kaiketi kyllästyi ja ilmoitti kahvipaussista. Halukkaat saivat jäädä melomaan omalla vastuullaan, mutta ehdottomasti vain rannan suuntaisesti. Minä tein niin, naiset eivät. Siinä omassa rauhassa minusta tuntui, että tajusin homman nimen ja aloin nauttia siitä touhusta. Meloin – rannan suuntaisesti tietysti – melko pitkiä matkoja ja se tuntui tosi hienolta, oma ruumis teki työtä ja kanootti liukui kauniin rauhallisesti sinne minne halusin.
Tuukka palasi laiturille ja viittoi minut rantaan. Hän hymyili, kun keikuin laiturin vieressä:
– Taisit oikein innostua. Miltä tuntuu?
– Hemmetin hyvältä. Tämä on tosi hienoa. Taisin alkaa tajuta, miten tämä toimii.
– Se näyttikin jo melko taidokkaalta. Mutta mitä jos säästelisit vähän voimiasi?
– Miksi? En minä vielä ole väsynyt, pyyhin hikeä otsalta ja huohotin hieman.
– Joo, mutta jaksatko enää illalla, jos jatkat tuota menoa?
– Ahaa, jätkällä on vain pervoilut mielessä!
– Hehe, ehkä nekin. Ajattelin, että tekisimme myöhemmin yhdessä melontaretken tuonne yhteen saareen, hän sanoi ja näytti järvenselän yli.
– Vau, uskotko, että selviän jo näillä taidoilla?
– Joo ja otetaan rauhallisesti.
Nostimme yhdessä ne kolme kanoottia venevajaan kuivumaan. Siellä Tuukka työnsi minut kierosti hymyillen seinää vasten ja painautui koko vartalollaan minuun. Pakkohan minun oli kietoa käteni hänen selkäänsä ja suudella. Uimahousuni kävivät hetkessä kovin ahtaiksi, mutta kuumeni se Tuukkakin. Hän murisi kaulaani:
– Hitto, että minä vihasin sitä tuntia. Sinä olit niin hemmetin komea näine lihaksinesi. Teki koko ajan mieli syöksyä sinun kimppuusi.
– Minä luulin, että ne muijat saisivat sinut sekaisin, mumisin näykkien hänen korvalehteään.
– Ne saivatkin. Oli lähellä, etten hukuttanut niitä. Mutta asiakaspalvelun takia täytyy uhrautua. Illalla aion omistautua vain sinulle.
– Hmm, saariretkellä? Mitä sillä tapahtuu?
– Oikea maalaismies opettaa kaupunkilaispojalle villiä elämää autiolla saarella.
– Minä vapisen jo nyt.
– Sietääkin. Tavataan täällä kahdeksalta.
Ennen kuin hän palasi töihinsä ja minä mökille, uimme parisen sataa metriä kilpaa. Siis vain sen takia, että saisimme pullotuksen uikkareissa laskeutumaan. Ja ei kai epäselvää, että minä voitin. Se kismitti Tuukkaa niin, että hän uhkasi näyttävänsä siellä saaressa minulle taivaan merkit. Jäin oikein innolla odottamaan illan kisailuja.
Mökillä söin hieman ja kellahdin hetkeksi patjalle. En ollut tajunnutkaan, että uusi harrastus oli uuvuttanut minut kunnolla. Heräsin aivan sattumalta varttia vaille kahdeksalta. Meinasi tulla kiire. Aurinko paistoi vielä täysillä ja lämpömittari näytti vielä yli kahtakymmentä. Uikkarit oli jo jalassa, siis sandaalit nopeasti töppösiin ja varmuuden vuoksi puuvillaneule kainaloon. Painelin puolijuoksua pitkin rantaa.
Ehdin venevajalle ajoissa. Tuukka oli jo siellä valmistelemassa retkeämme. Ja hitsi, minkä näyn hän oli järjestänyt minulle. Sydämeni pomppi hulluna pallien ja keuhkojen väliä. Hän oli pukeutunut märkäpukuun niin kuin oli lupaillut. Se oli tummanharmaa, melkein musta. Sen hihat ulottuivat puoliväliin hauiksia ja lahkeet polviin. Siinä oli keltaiset raidat olkapäiltä hihansuihin ja kainalosta lahkeisiin. Ja miten tiukasti se nuolikaan Tuukan jumalaista vartaloa! Hetken minä vain tuijotin häntä suu auki, ja hän hymyili kuin pikku piru. Loikkasin hänen luokseen ja kaappasin hänet tiukkaan halaukseen. Nuolin märkäpuvun verhoamaa olkapäätä:
– Jumalauta mies, sinä teet minut hulluksi!
– Itsehän halusit tällaista pervoilua, hän naurahti. – Tuossa on puku sinullekin.
Se oli muuten samanlainen kuin Tuukalla mutta pitkähihainen ja –lahkeinen. Minun oli ihan pakko ensin haistella ja maistella sitä ja mallailla edessäni ennen kuin Tuukan avustamana sujahdin puvun sisään – se oli talkittu niin, että pukeminen kävi yllättävän helposti. Se puristi mukavan tuntuisesti joka puolelta. Tepastelin ja pyörähtelin ympäriinsä itseäni ihaillen. Peiliä en tarvinnut, sillä näin Tuukan silmistä, miltä näytin. Pantavan seksikkäältä selvästi. Hän puuskahti raskaasti:
– Ei helvetti, nyt äkkiä melomaan ennen kuin tapahtuu kauheita!
– Raiskausleikki näissä asuissa voisi olla upean kiihottavaa. Älä suotta hillitse itseäsi.
– Voi olla, että siellä saaressa en hillitsekään.
– Toivottavasti et. Vaikka kuinkahan paneminen onnistuu näissä makkarankuorissa?
– Nylkytellään niin kuin eilen. Ajattele näitä pukuja kortsuina. Ja nyt loppui jaarittelu. Kanootit vesille.
Minä olin tikahtua nauruun siinä kortsussani. Saimme kuitenkin roudattua kanootit laiturin viereen. Vedimme pelastusliivit päälle ja asetuimme istumaan niihin laatikoihin. Tuukka osoitti kädellään etäällä selällä siintävää saarta, joka oli määränpäämme. Matkaa olisi pari kilometriä päin vielä korkealla läntisellä taivaalla hehkuvaa aurinkoa. Alun meloimme rinnakkain ja Tuukka antoi koko ajan ohjeita melontatekniikasta niin, että minua rupesi jo ärsyttämään. Sitten sainkin mennä edellä, kun Tuukka kuulemma halusi ihailla leveää selkääni. Tosin kun lähestyimme saarta, hän asettui johtoon – omine komean leveine selkineen. Kiersimme saaren toiselle puolelle ja siellä nousimme maihin pajukon kätkemässä poukamassa. Kiskoessamme kanootteja rantaan tajusin, että olimme paljain jaloin, sandaalini olivat jääneet venevajaan. Pienet kivet ja pajujen juuret pistelivät jalkapohjiani. Sain aiheen ruikuttaa miehekkäästi:
– Miksei meillä ole kenkiä? Herkät jalkani ovat aivan verillä kohta.
– Vai pitäisi jätkällä olla vielä vaellussaappaat!
– Saappaat tekevät miehen. Ja ovat sitä paitsi seksikkäät.
– Vai niin, pannaanpa mieleen. Kohta saat kuitenkin nauttia seksiä pehmeän sammaleen ja jäkälän peittämällä kalliolla.
Ennen kuin sinne päästiin, olin tallannut kipeästi pariin vanhaan käpyyn ja männynneulasiin, jotka tahallaan sojottivat pystyssä sammaleiden seassa. Mutta paikka oli kaunis. Laakea kallio, muutama petäjän näre, todella samettinen sammalmatto ja upeaakin upeampi maisema laskevaan aurinkoon. Teki suorastaan mieli alkaa laulaa ylistyslaulua Suomelle. Riisuimme pelastusliivit ja istuimme sammaleille kylki kyljessä. Tuukka kietoi kätensä harteilleni ja minä omani hänen vyötäisilleen. Hiljaisuudessa hengitimme sitä näkymää. Valtaisa ja samalla kuitenkin tyyni onnentunne täytti minut. En ollut koskaan kokenut tällaista, kaunis kesäilta suomalaisessa luonnossa, selän takana humisi metsä, muutama lintu lauloi ja komea vaalea jättiläinen kainalossa. Juuri silloin Tuukka taivutti päänsä puoleeni ja me suutelimme. Se oli pitkä kaunis suudelma.
– Huh, tämä on täydellistä. Ihan häviää raiskausleikit mielestä, huokaisin, kun huulemme malttoivat viimein irtautua.
– Niin. Tämä on kesäyön taikaa. Teemu... tuota... sinä... uuh... minusta... minä... äh... tämä on typerää, Tuukka mokelsi.
– Mikä?
– Ei mikään!
– Sano nyt.
– Vitut. Joskus toiste. Ja nyt maalaisisäntä antaa kesärengille kyytiä!
Herkkä hetki oli ohitse enkä siinä saanut tietää, mitä Tuukalla oli ollut mielessä. Hän kaappasi pääni kainaloonsa ja väänsi minut lantionsa yli kyljelleen sammaleille. Yllätys lamaannutti minut vain sekunniksi. Saman tien olin taistossa mukana. Käteni tiukensi otettaan hänen uumaltaan, toinen jalkani onnistui kaappaamaan hänen jalkansa lukkoon ja ryhdyin kamppailemaan vastaan. Siitä tuli kunnon painiottelu. Ihan kuin olisimme tapelleet oikeasti. Luulen, että Tuukka oli pelästynyt herkkiä tunteitaan ja halusi jotenkin hävittää ne mielestään, paeta niitä. Voi olla, että taistelin itsekin siinä niin tosissani samasta syystä.
Se oli ankara kamppailu. Ja hikinen niissä toisiaan vasten nirhaavissa märkäpuvuissa. Kumpikaan ei aikonut antaa periksi. Sammaleet ja jäkälät murskautuivat allemme, kun pyörimme ympäri sitä kalliota. Puuskutimme ja ähisimme mitään puhumatta. Kumpikin jännitti voimansa äärimmilleen, halusi runnoa sen toisen jätkän maan rakoon. Ruumiimme kietoutuivat toisiinsa milloin missäkin asennossa ja se toiseen puristautuminen kaikin voimin tuntui mielettömän kiihottavalta. Minulle oli yllätys, että kunnon tappeleminen voi olla niin mahtavaa, siis kun ei tarvitse pelätä henkensä puolesta.
Ei ole mitään käsitystä, kuinka kauan siinä väännettiin. Lopulta olimme kumpikin aivan poikki. Kun hetkeksi jouduimme toisistamme irti – Tuukka huohotti kontillaan ja minä vieressä polvillani valmiina syöksymään tai pikemminkin voimattomana horjahtamaan hänen selkäänsä hän läähätti:
– Voi vittu, minä olen ihan poikki. Kunto petti täysin.
– Sama täällä. Raiskaus päättyi ratkaisemattomaan, mumisin raskaasti hengittäen. – Vaikka oli kyllä aivan mahtavaa painia.
– Joo, kyllä tappelu aina seksin voittaa.
Repesimme aivan hysteeriseen hihitykseen. Rojahdimme pitkin pituuttamme ja Tuukka ryömi minun päälleni. Siinä me sitten suukottelimme, minkä naurulta pystyimme. Vähitellen rauhoituimme ja pusuttelu muuttui kunnon kiihkeäksi suuteluksi, kuolaavaksi kielisodaksi. Kiedoin käteni hyväilemään Tuukan märkäpuvun selkää. Hän alkoi hieroa lantiotaan minuun. Työntelin vastaan. Ihanan himokas kiima valtasi meidät. Tuukka laski päänsä hartialleni ja puri kevyesti kaulani syrjää. Minä näykin hänen korvalehteään ja työnsin välillä kieltä korvaan imun kera. Hieroin jalkojani hänen sääriinsä, välillä potkin toisella kannustavasti hänen pakaroitaan. Tuukan lantion iskut muuttuivat rajuiksi ja nopeiksi, kunnes hän parahti:
– Ei hitto, kyrpä ei mahdu kunnolla seisomaan!
– Sama täällä, voihkin. – Tämä märkäpuku on liian pieni kortsuksi.
Nousimme polvillemme ja kuorimme puvut reisille. Kiskoimme kalut vielä uimahousuista ja aloimme kumpikin runkata omaamme. Kiedoimme vapaat kädet toisen niskaan ja suutelimme taas, minkä ynähtelyiltämme ja alapään touhun keskellä pystyimme. Minä tulin ensin. Surkeasti Tuukan suuhun ulisten ja hänen hiuksiinsa tiukasti tarraten toinen kourani puristi vauhdikkaasti kyrvästä mahtavat mällit. Ne lensivät Tuukan vatsalle. En jäänyt herkuttelemaan, vaan syöksyin alas ottaakseni kaverini kalun suuhoitoon. En ehtinyt. Tuukka ampui minua päin näköä kuumilla liemillään. Sitten hän hieroi hyvän aikaa hiljaksiin veltostuvaa vehjettään naamaani, ja minä yritin ehtiä nuolla sitä parhaani mukaan. Hymyilin mielessäni, miten hyvin yhteen sopiikaan luonto kauniina kesäiltana, kunnon tappelu ja sikamaisen ihana rietastelu.
Toivuimme siitä tolpillemme, nappasimme pelastusliivit ja palasimme kanooteille. Onnistuin rantavedessä jotenkuten pesemään spermoja naamaltani ja Tuukan vatsalta. Siinä me rupattelimme joutavia – siis kehuskelimme toisiamme – ja hymyilimme autuaina, me kaksi elämään tyytyväistä suomalaista miestä. Yritin tarjota puuvillapuseroani Tuukalle, joka värähti viilennyttä ilmaa, mutta hän vakuutti lämpenevänsä meloessamme.
Kun olimme kiertäneet saaren ja edessä oli ylitettävä selkä, Tuukka ehdotti kisaa, kumpi ehtisi venevajalle ensimmäisenä. Olin tietysti heti valmis, mutta hävisin reilusti, helvetti. No, melontahan on Tuukan laji ja minä vasta-alkaja, nieleskelin katkeraa tappiotani. Nostimme kanootit vajaan ja menimme läheiselle talon saunalle, jossa suihkuttelimme märkäpuvut sisäpuolelta hiestämme ja ulkoa sammaleiden ja jäkälien jämistä. Jätimme seksiasumme kuivumaan saunan kuistin kaiteelle ja uppouduimme viimeiseen pitkään suudelmaan. Kesäyön läpinäkyvä hämärä syleili meitä, kunnes lopulta ärsyttävät itikat pakottivat meidät eroamaan ja menemään tahoillemme nukkumaan. Kävelin mökille rantapolkua avojaloin roikuttaen sandaaleja kourassa ja olin onnellinen mies.
Aamulla ruumiini totisesti muisti edellisen päivän kanoottiharrastukseni ja rajun painiottelumme. Hyvä että pääsin ylös sängystä. Tokenin kuitenkin kahvin, laiturilla tekemäni aamuvoimistelun ja reippaan uinnin avulla. Aurinko lupaili taas loistavaa päivää ja mietin, mitähän tänään mahtaa tapahtua ja mitä Tuukka juuri nyt puuhaili. Itse keksin lähteä viimeinkin sille juoksulenkille. Vedin shortsit ja lenkkarit jalkaan ja painelin mainitsemaani mökin takaa alkavaan metsäkielekkeeseen, josta löysin polun alun.
Vedin rauhallista maastojuoksua muutaman sata metriä, kunnes tulinkin kylätielle. Käännyin sitä vasempaan, poispäin Järvelästä. Tasaisella lisäsin vauhtia, pitihän sitä sentään hikeen päästä. Ohitin joitakin maalaistaloja. Yhden pihassa oli parvi lapsia ja neljä autoa. Hymyilin, että isäntäväki oli saanut kesälomalaisia juhannusvieraakseen tai riesakseen. Seuraavan, ison valkean talon kohdalla näin nuoren salskean miehen ylävartalo paljaana hakkaavan lekalla aidantolppaa ojanpientareeseen. Komea sälli taisi rakentaa aitausta joillekin elikoille. Hän vain ohimennen katsahti minua emmekä tervehtineet, mitäpä sitä ihan outoja kesävieraita. Juoksin vielä parisen kilometriä ja ihailin rauhallista kylämiljöötä, joka aivan kuin olisi laittautumassa juhannuksen viettoon. Miten erilainen maailma tämä olikaan kuin tavanomainen ympäristöni. Siunaten kiittelin Saraa, joka oli pakottanut minut lomalle. Enkä pahasti moitiskellut, jos hän tosiaan olisikin juoninut Tuukan ja minut yhteen.
Käännyin takaisin. Hiki kiilteli ja valui jo vuolaana rintalihaksieni välissä ja selässä. Näytin silmissäni vielä sen verran kalpelta, vasta vähän punehtunut, että vannotin itseäni makaamaan mahdollisimman paljon auringossa. Ohitin taas nuorukaisen. Tällä kertaa hän hymyili minulle ja nyökkäsi. Heilautin hänelle kättä. Sen verran eksyin, etten löytänyt suoraan sille metsäkielekkeelle. Jouduin yllätyksekseni keskelle sitä lehmihakaa. Siellä en uskaltanut juosta, etten säikäyttäisi niitä isoja eläimiä. En ole mikään karjapaimen enkä osaa luontevasti suhtautua lehmiin. Onneksi suurin osa niistä vain ohimennen mulkaisi minua. Yksi tosin päästi ammuunsa ja lähti löntystelemään minua kohti. Koska en ollut varma, olivatko sen aikeet ystävällisiä vai ihanko pervoja suorastaan, panin jalkoihini vauhtia. Mökkitonttini rajalla suoritin upean loikan aidan yli ja jätin lehmäparan haikailemaan perääni.
Venyttelin hetken kevyesti terassilla ja kävin sitten saunan puolella suihkussa. Kuivattelin laiturilla auringossa pyyhe lanteilla ja katselin kaihoisasti järvellä siintävää seikkailujen saarta. Ettei alapääni heittäytyisi vallan levottomaksi, menin äkkiä pukeutumaan, maastokuvioiset reisitaskulliset shortsit ja tumman vihreä t-paita, sopivan kireä, että Tuukalla olisi ihailtavaa. Aioin ottaa vielä kahvia, mutta kellosta huomasin, että oli jo lounasaika. Äkkiä talolle ennen kuin muut vieraat ahmisivat parhaat palat.
Ruokailu olikin jo hyvässä vauhdissa. Tuukkaa ei näkynyt missään. Kun ladoin seisovasta pöydästä aimo annosta lautaselleni, kysäisin touhukkaalta Helenalta kuin muka ohimennen:
– Missä se nuori isäntä piileksii? Taitaa paiskoa töitä?
– Juu, niin tekee. Tuolla se konttuurissa laatii kauppalistaa. Huomiseksi ja koko juhannukseksi täytyy hankkia niin paljon kaikkea.
– Ai niin, huomasinkin tuon tiedotteen. Teillä näyttää olevan monenmoista ohjelmaa aattoillaksi.
– Se on jo kolmen vuoden perinne. Osa kyläläisistäkin tulee mieluummin tänne juhlimaan kuin lähtee kauas koko pitäjän juhliin, Helena ehti kiireesti selittämään ruokatouhujensa keskellä. – Joko kuulit, että sihteerisi Sarakin tulee huomenna tuonne kotitaloonsa poikien kanssa.
– Ihan tosi? En ole pihaustakaan kuullut Sarasta, yritin selittää, mutta Helena paineli jo keittiön puolelle.
Syödessä mietiskelin Saraa ja kuinka paljon uskaltaisin hänelle paljastaa Tuukan ja minun suhteesta. Täytynee jutella ensin isäntäni kanssa, voihan olla, että hän haluaa pitää juttumme salassa sukulaisilta. Hetken ihmettelin, kuinka Sara onnistui saamaan teini-ikäiset veljenpoikani lähtemään maalle. En tosin ollut juurikaan tekemisissä heidän kanssaan, hyvä että jouluna huomasin muistaa heitä, mutta ei kai umpikaupunkilaisia teinikundeja voi mitenkään kiinnostaa viettää aikaa maaseudulla. Äkkiä omatuntoni alkoi soimata, että olin maailman kurjin setä, kun en piitannut tai tiennyt poikien elämästä tuon taivaallista. Nimet sentään muistin, Mikko ja Kalle. Päätin, että asiaan tulee tästä edes muutos. Hymyilin, Tuukka tuntuu saavan minun tunne-elämässäni aikaan monenlaista.
Samassa nimenhaltija harppoi papereita kourassaan tarmokkaasti isoon tupaan. Ihan taas heikotti se, kuinka näyttävän näköinen ilmestys hän onkaan. Hän leväytti iloisen hymyn, otti kupin kahvia ja istui minua vastapäätä.
– Miten menee? hän kysäisi ja vilkaisi, näkyikö Helenaa, ja kumartui lähemmäs. – Kiitos eilisestä. Olen vieläkin ihan sekaisin.
– Sama täällä. Piti oikein sublimoida muistoista heräävä seksuaalienergia juoksulenkkiin, kuiskasin.
– Sinä sitten osaat olla runollinen. Onko suunnitelmia täksi päiväksi?
– Jotain pervoa? Vaikka noista muistilistoista päätellen sinulla on rankka päivä, viittasin Tuukan käsissä oleviin papereihin.
– Joo, pää pitää ottaa kolmanneksi jalaksi eivätkä kädetkään riitä. Tästä täytyy ensimmäiseksi rynnätä tukkuun ruokaa ja juomia hankkimaan.
– Minä lähden mukaan.
– Hei, kyllä minä selviän. Ei sinun tarvitse.
– Ei tarvitsekaan, mutta minä haluan, hymyilin ja potkaisin häntä sääreen.
– Auts, väkivallan edessä täytyy kai alistua, hän naurahti hiljaa.
Otimme tilan ison maasturin ja lähdimme tukkuostoksille kaupunkiin viidenkymmenen kilometrin päähän. Laskin heti käteni Tuukan kaasujalan reidelle ja puristin. Hän virnisti ja kehotti minua hillitsemään itseni, jos en halua koko ajan koukkia ojanpohjien kautta ja tulla otetuksi metsänsiimeksessä. Puristin entistä kovemmin. Hän nauroi ja osoitti sitten sitä isoa valkoista taloa, jonka ohi olin aamulla juossut.
– Tuo on muuten Saran kotitalo. Sitä pitää hänen veljensä.
– Aamulla siinä oli nuori komea sälli pystyttämässä aidan seipäitä.
– Se oli varmaan Santtu. Santeri. Veljenpoikiesi serkku. Ovat keskenään kuulemma hyviä kavereita.
– Niinkö? Mietin juuri lounaalla, etten oikeastaan tiedä poikien elämästä mitään. Ihan hävettää.
– Ehkä pääset nyt tekemisiin heidän kanssaan, kun tulevat lomalle Saran kanssa.
– Mitä semmoiset teinit tekevät maalla, ihmettelen vain.
– Ratsastavat Santun kanssa. Saran veljellä on ratsuhevosia. Pojat ovat tosi taitavia. Olen nähnyt.
– No jo on! Miksei minulle kukaan koskaan kerro mitään?
– Oletko kuunnellut?
– Morkkaa siinä vielä. Mitä me muuten kerromme Saralle? Siis meistä?
– Ei mitään. Jos sopii.
– Joo. Saa se juonikas narttu tukehtua uteliaisuuteensa, miten hänen metkunsa ovat onnistuneet.
Käkätimme muka ovelina. Tuukka kertoili sitten päivänohjelmastaan. Tukun jälkeen piti siivota kolme mökkiä, joihin vaihtui vieraat, piti hioa ja harjoitella vielä juhannuksen ajan ohjelmaa, hakea läjä juhannuskoivuja, joita tulisi joka mökin ja päätalon ovien pieleen ynnä muuta pientä.
– Kuulostaa siltä, ettet tänä iltana ehdi hurjastelemaan villimiesten kisoissa, hymähdin vähän huolestuneena.
– Tai en yksinkertaisesti jaksa. Mutta ei vielä luovuteta. Sinun kanssasi peuhaaminen antaa kummasti energiaa, hän naurahti – ja silitti sänkistä poskeani.
– Minä autan sinua.
– Hei, sinulla on loma...
– Jumalauta, pitääkö taas käyttää väkivaltaa!
Nujusimme vain sen verran, ettemme syöksyneet metsään. Sain silti luvan tulla avuksi. Tukussa työntelin jättiläisostoskärryjä, joihin tuli massiivinen määrä ruokaa. Olutlaatikoita ja siidereitä tuli toinen kärryllinen. Kassalla tein sitten tosi pahan mokan. Kun tuli maksun aika ja Tuukka kertoi kassalle firmansa tunnuksen, sujautin virnuillen ja itseeni tyytyväisenä maksupäätteeseen oman korttini ja maksoin sen monen sadan euron laskun. Tuukka katsoi minua haavi auki ja ärähti:
– Mitä helvettiä sinä teet?
– Maksoin laskun, kohautin olkapäitäni ja työnsin kuitin Tuukan kouraan.
– Et sinä voi sitä tehdä!
– Tein jo.
– Jumalauta, tämä on minun firmani bisneksiä. Älä sinä yritä sekaantua niihin!
– Enhän minä. Ajattelin vain hyvää hyvyyttäni...
– Älä ajattele!
Tuijotin Tuukkaa hämmästyneenä. Hän oli todella vihainen. Suu oli tiukkana viivana ja poskilihakset paljastivat ankaran hampaiden puremisen. Seuraava ostosten kohde oli Alko, josta piti hakeman viinejä ja viinoja, mutta sinne Tuukka ei huolinut minua. Käski pysyä autossa. Kun hän toi lastin, hän komensi minut lastaamaan laatikot maasturiin. Itse hän näkyi kävelevän pankkiautomaatille. Jupisin itsekseni, kun ahdoin viinoja ruokien sekaan auton takaosaan. Eikö tässä maailmassa saa enää olla ystävällinen kaverille? Onko tuo nyt iso asia, jos haluaa maksaa kaverinsa laskun? Hitto, minulla on sentään enemmän rahaa kuin tarvitsen koko loppuelämäni aikana.
Äkäillen änkesin istumaan taas repsikan paikalle. Tuukka harppoi tiukkana automaatilta setelitukku kourassa. Hän rojahti ratin taakse, vilkaisi tukun kuittia ja alkoi latoa satasia reidelleni. Pääni sumeni kiukusta. Tuukka murahti:
– Jään seitsemän euroa velkaa.
Nappasin setelit ja iskin ne Tuukan haaroihin. Hän katsoi alas, katsoi minuun ja hänen muotonsa synkkeni pahaenteisesti. Hän otti nyt vuorostaan rahat, venytti shortsieni vyötäröä ja tunki ne munieni haudottavaksi. Kaivoin valuutan esiin ja laskin ne kojelaudan päälle. Tuukka karjaisi:
– Mitä vittua sinä oikein meinaat, jätkä?
– Minä haluan osallistua juhlien kuluihin.
– Sinä olet maksava asiakas! Olet jo osallistunut!
– Maksava asiakas? Sitäkö vain? minä järkytyin, kun en siis merkinnytkään mitään muuta tuolle miehelle.
– Mitä tässä nyt tapahtuu? Miksi sinä muka haluat maksaa?
– Minä luulin... Minä ainakin olen ihan vilpittömästi nauttinut sinun seurastasi ja siitä, mitä me olemme tehneet.
– Ai jaha, sitäkö tämä on! Tyyppi maksaa hyvästä palvelusta. Just joo, maksava asiakas ja huora. Kiitti vitusti, Tuukka karjui naama punaisena ja otti rajun lähdön siitä Alkon pihasta.
Äkkiä en tajunnut yhtään, missä tässä mennään. Kaikki tuntui menevän ihan sekaisin, kumpi tässä nyt mitäkin toisesta ajatteli. Tai siis tajusin sen, että Tuukka piti minua huoraamisesta maksavana asiakkaana. Miten se saattoi olla niin alhainen! Tuntui, etten saa hengitettyä. Olin suunnattoman loukkaantunut. Miten se saattoi kuvitella minusta jotain sellaista! No eihän se vittu itsekään pitänyt minua kuin jonakin helvetin maksavana asiakkaana. Kaipa hän sitten oli huora, joka oli katsonut velvollisuudekseen viihdyttää minua. Paskan maku kirveli suussa! Viisikymmentä kilometriä meni täydellisessä hiljaisuudessa molemminpuolista raivoa pidätellen.
Perillä en jäänyt auttelemaan Tuukkaa, vaan kiukkua puhisten painelin mökille. Siellä pyörin pitkään ympäriinsä enkä osannut tehdä mitään. Kaikki oli hetken tuntunut niin täydelliseltä. Että me olimme loistava pari, sovimme niin hyvin yhteen. Olin jo ollut aika varma, että Tuukalla alkoi olla aitoja tunteita minua kohtaan. Omiani en epäillyt. Olin rakastunut ensi silmäyksellä. Tai no, syvästi ainakin ihastunut. Paska juttu! Homoihin ei ollut luottamista, homo pettää aina. Ja homo Tuukka oli takuulla! Oli varmaan valehdellut, että se opettaja olisi ollut ainoa kerta.
Vihapäissäni keksin, että häivyn sieltä saman tien. En jäisi sinne enää hetkeksikään sen jätkän ilkuttavaksi. Kaivoin matkalaukkuni esiin ja aloin tunkea kaapeista kamojani pakaaseihin. En tosiaan hallitse tätä pakkaamista, tiuskaisin itselleni, kun survoin vaatteita laukkuihin, miten sattuu. Olisipa Sara täällä, hän osaa tehdä tämän siististi. Sara! Hän oli tulossa huomenna Mikon ja Kallen kanssa! Onkohan hän yrittänyt ottaa minuun yhteyttä? Etsin tupakeittiöstä kännykkäni, joka oli saanut olla tyystin rauhassa monta päivää. Kolme puhelua ja yksi viesti Saralta. Hän kutsui minua aattona eli huomenna lounaalle veljensä luokse. Pojatkin halusivat nähdä setänsä. Hitto, en taida voida vielä lähteäkään. Mutta huomenna iltapäivällä häivyn takuulla. En halua enää nähdä Tuukkaa. Sinä iltana en tehnyt yhtään mitään. Tai makasinhan minä peiton alla ja haudoin loukattuja tunteitani itsesäälin vallassa, kunnes yöuni armahti minut.
Aamulla heräsin kummiin jytiseviin iskuihin mökin edustalla. Kohottauduin sen verran, että sain kurkistettua verhon raosta, mitä siellä tapahtuu. Terassin portaiden toisella puolella seisoi tuuhea koivu ja toisella puolella Tuukka hakkasi kangella maata. Teki reikää toiselle koivulle. Äkkiä hän nosti katseensa ja näki minut kurkkimassa. Päästin verhon ja kuulin hänen jatkavan työtään. Menin laittamaan kahvinkeittimen päälle. Mietin, mitä minun pitäisi tehdä. Vedin uikkarit jalkaan ja kietaisin pyyhkeen harteille, olisin menossa muka aamu-uinnille. Olin niin hermona ja tunteet myllersivät sekavina, etten kyllä yhtään tiennyt, mitä sanoisin.
Ei tarvinnut sanoa mitään. Tuukka oli mennyt, ja toinenkin koivu seisoi portaiden pielessä. Sen yhdellä oksalla runkoon nojaten oli valkoinen kirjekuori. Otin ja aukaisin sen. Siellä oli ne sataset plus seitsemän euroa sekä lappu: ei sanaakaan äidille. Panin kuoren sisältöineen takaisin koivuun. Jotensakin surkeana maleksin laiturin päähän. Huokaisin, että eipä minulla ole muutenkaan ollut vuosiin mitään erityisen hauskaa juhannusaattoisin. Laskin pyyhkeen laiturinpäähän ja sukelsin.
Kymmeneltä ajoin autollani kuntakeskukseen omille ruoka- ja juomaostoksille. Kun ohitin Saran kotitalon, huomasin hänen autonsa pihassa. Juhannusvieraat olivat jo siis tulleet. Paluumatkalla koukkasinkin suoraan siihen taloon. Sara hyppäsi kiljuen kaulaani, pojat kättelivät minua teinimäisen veltosti ja vähän ujosti virnistäen. Minut esiteltiin Saran veljen perheelle, Jussi ja Eeva sekä lapset komea Santtu ja pikkusisko Saana. Vallitsi hirveä hälinä ja hulina ja kälkätys. Se ei ehkä ihan istunut minun tunnelmaani, mutta en voinut olla kadehtimatta, että tällainenko on iloinen ja onnellinen perhe. Eipä kuulunut minun kokemusmaailmaani.
Lounaan jälkeen Sara vei minut pihakeinuun ja alkoi tenttaamisen:
– No, miten olet viihtynyt?
– Ne venäläisklassikot ovat tylsiä ja liian paksuja minulle. Suoraan sanoen olen harkinnut, että häipyisin jo tänään tieheni.
– Mitä! Et mene minnekään! Me vietämme tämän juhannuksen yhdessä porukalla. Järvelässä on ne juhlatkin.
– Ei todellakaan kiinnosta katsella kännisiä mökkiläisiä ja kyläläisiä kärventämässä itseään kokolla. Eikä muutenkaan huvita. Kaipaan jo omaan rauhaan ja tuttuihin kuvioihin.
– Höpö höpö. Siellä tanssitaankin ja saat luvan varata pari ensimmäistä minulle. En ole aikoihin päässyt tanssimaan. Onko sinulla todella ollut niin tylsää?
– On ja ei. Mutta töitä en ole miettinyt kertaakaan, jos se sinua lohduttaa.
– Se peräti ilahduttaa minua. No, mitä tykkäät Tuukasta? Komea mies, vai mitä?
– Tuukka? No miksei, mutta en minä hänestä mitään erityistä tykkää. Emme ole olleet juurikaan tekemisissä, nielaisin katkeran palan ja vilkaisin Saran muka ovelina vilkkuviin silmiin ja pieneen hymyyn. – Kuulehan nyt, hyvä ystävä, jos sinulla oli jotain salaisia suunnitelmia minun miesasioitteni suhteen, olet kyllä juoninut turhaan.
– Minäkö olisin jotain juoninut! Pois se minusta, Sara nauraa kihersi. – Mutta Tuukka on hieno mies joka tapauksessa. Ja rehellisesti sanottuna en oikein uskonutkaan, että hän homo olisi. Ihmettelen vain, miksei sellainen komistus ole naista löytänyt.
Sara sai minut lopulta luopumaan lähtöaikeista siltä päivältä. Hän sysäsi minun vastuulleni kaikki kolme teinipoikaa – iät muuten Mikko 18, Santtu 17 ja Kalle 16. En suostunut vielä silloin opettelemaan ratsastusta, vaikka pojat koettivatkin painostaa. Sen sijaan kuskasin heidät mökilleni saunomaan ja valmistautumaan illan juhlaan. Kun ajoin Järvelän kautta mökkitielleni, näin Tuukan puuhailevan pihalla. Hän katsoi tarkasti, mutta emme tervehtineet. Santtu sitä vastoin huitoi, huuteli moikkauksensa ja selitti pojille, kuka tuo tosi hyvä tyyppi oikein oli. Peruutuspeilistä näin Tuukan vielä tuijottavan peräämme. Kai hän ihmetteli, mikä sällilasti minulla oli mukanani. Lapsellisuuksissani toivoin hänen tuntevan edes pienen mustasukkaisuuden tai edes kateuden pistoksen.
Pojat ihastelivat innoissaan luksusmökkiäni, rantaa ja maisemaakin. Kumma kyllä olin vuokra-asunnostani jopa ylpeä. Sitten Kalle huomasi sen kirjekuoren – itse olin jo unohtanut sen.
– Mikä tuo?
– Se on teille. Juhannuskoivu on joulukuusen serkku. Lahjat vain pannaan koivun oksille eikä alle, hymyilin ja onnittelin itseäni, kun olin keksinyt lahja-ajatuksen niin näppärästi.
– Täällähän on rahaa, Kalle parkaisi. – Helvetisti satasia. Ja seitsemän euroa?
– Joudutte jakamaan ne kolmeen osaan. Se seitsemän on teille matemaattinen haaste. Kuinka jakaa se kolmelle oikeudenmukaisesti.
– Mitä tämä tarkoittaa? Ei sanaakaan äidille, Mikko kysyi Tuukan kirjoittama lappu kädessään.
– Sitä että ette sano sanaakaan tästä Saralle. Se vaatii muuten palkankorotusta, jos saa tietää, että minulla on varaa jaella rahaa muillekin.
Pojat nauroivat hilpeinä ja kiittelivät liiaksikin. He vannoivat puolestaan opettavansa minut ratsastamaan, vaikka kuinka vastustelisin. Yritin vedota siihen, että minulla on korkeanpaikan kammo ja että hevosen selkä on liian korkealla ja että kammosin jo niitä naapurihaan lehmiäkin. Perusteluni herättivät entistä enemmän hilpeyttä eivätkä vakuuttaneet jätkiä vähääkään. Olin onnellinen. Jotkut sentään osasivat ottaa lahjan vastaan ilman mutinoita. Vannoin, että muistan poikia jatkossa useammin. Sedällä on velvollisuuksia ja ne täytyy hoitaa kunnolla.
Ryhdyin saunan lämmitykseen ja siinä ohessa pulikoimme porukalla järvessä. Pojat onnistuivat piristämään huomattavasti masentunutta mieltäni. Nimittäin, kun vaihdoin uikkareihin ja paljastin kohtalaisen treenatun kroppani, he olivat pudottaa silmänsä ja nimittelivät minua Tarzaniksi. Olin tietysti imarreltu, mutta enkö tosiaan ollut koskaan käynyt Mikon ja Kallen kanssa edes saunassa. Vähän hävetti. Täytyy toki tässä tunnustaa, että olivathan kaikki kolme sälliäkin tosi hyväkuntoisen näköisiä. Joka tapauksessa äidyin saunoessamme minäkin suorastaan poikamaiseen riehakkuuteen. En muistanut Tuukkaa kuin hetkittäin.
Sara soitti jo viideltä ja muistutti, että olisimme varmasti kuudelta päätalolla, kun juhannusjuhlat alkaisivat. Olimmehan me, puhtaina, kammattuina ja siisteissä kuteissa. Väkeä oli paikalla yllättävän paljon. Minua jännitti pirusti Tuukan kohtaaminen. Ja aika paha käsi minua vatsasta kouraisikin, kun näin hänet. Helvetti, olin menettänyt tuon maailman komeimman miehen! Mitä oikein oli tapahtunut ja miksi?! Tuukka vain vilkaisi minua ja kääntyi sitten nopeasti synkän näköisenä muiden vieraiden puoleen. Se vihaa minua! Kiukku kihahti päähäni, mutta hymyilin muille kuin aurinko. Tuukka ei saanut nähdä, kuinka paljon minuun sattui!
Juhlat alkoivat lipunnostolla. Sitten olinkin lentää perseelleni. Helena ja Tuukka soittivat yhdessä viuluilla Siniristilippumme, Maamme laulun ja Finlandian. Hemmetin koskettava hetki, vetäydyin liikuttuneena ihmisten taakse. Yritin vakuutella itselleni, että typerää sentimentaalista isänmaallista paskaa, mutta oikeasti pidättelin kyyneliä. Ehkä suurin syy tunteellisuuden puuskalleni oli kuitenkin se järkyttynyt havainto, että minun miehessäni, siinä lihaskimpussa, oli tällainenkin puoli, herkkä viulisti. Kun kuikuilin sieltä ihmisten selkien takaa Tuukkaa, hän yhdessä välissä tuijotti minua vakavana pitkään suoraan silmiin, ja minusta tuntui, että hän soitti vain minulle. Tuntui, etten saa henkeä. Luoja, minähän rakastin tuota miestä! Minä olin typerys, mutta minulla ei silti ollut pienintäkään aikomusta luopua ensimmäisenä loukatusta ylpeydestä – tai ehkä loukatusta rakkaudesta.
Seuraavaksi oli ruokailu isossa tuvassa. Juotavaa oli myös myynnissä kohtuuhintaan. Tuukalla oli tietenkin kiire, mutta jotenkin tuntui, että hän vältteli minua. Niin tein kyllä itsekin, kun ruuan jälkeen alkoi vanhassa navetassa tanssit haitaristin vetäminä. Tanssin monta kappaletta Saran kanssa ja Tuukka pyöri lattialla usean eri daamin kanssa. Vakuutin itselleni, että hän teki sen isännän roolissa naisvieraita viihdyttääkseen. Tai sitten minua ärsyttääkseen. Katseemme kohtasivat monta kertaa, mutta en osannut tulkita hänen ilmettään. Noloutta, katumusta, kaipuuta, vihaa? Itse taisin välittää kaikkia noita tunteita silmilläni. Kerran kohtasimme kusella, mutta emme vaihtaneet sanaakaan, kun siinä oli muitakin äijiä.
Saran ei tarvinnut turvautua vain minuun, hänellä oli vientiä muutenkin. Hän tanssitti myös poikiaan. Tosin jätkillä vaikutti olevan oikea tanssikisa, sillä paikalla oli nuoria tyttöjäkin, joita pojat hakivat oikein urakalla. Vähän vaille kymmenen Helena ilmoitti, että kokko sytytettäisiin kohta rannassa. Väki vaelsi venevajan lähellä olevalle kokolle. Osa porukasta näytti olevan jo kunnon kaasussa, mutta se juhlien kunniaksi on sanottava, että minkäänlaisia järjestyshäiriöitä ei esiintynyt. Tunnelma oli hyvällä tavalla iloinen ja riehakas. Minä en ollut ottanut kuin pari kaljaa enkä oikein mitenkään muutenkaan päässyt mukaan tunnelmaan. Kyttäilin ja karttelin vain Tuukkaa. Ja rehellisesti sanottuna kärsin helvetin tuskia.
Tuukka sytytti kokon hurraa-huutojen kannustamana. Helena innosti kansan laulamaan yhteislauluja hanuristin säestämänä. Siinä vaiheessa kun kansa alkoi painostaa Helenaa ja Tuukka kaivamaan viulut taas esiin, minä vetäydyin hämärän turvin rantapolulle ja laahustin mökilleni. Suruissani, myönnän sen, ja ylpeä sydän täynnä kaipuuta. Painuin taas suoraan peiton alle.
Aamulla heräsin puhelimensoittoon puoli yhdeksältä. Sara siellä iloisena haukkui, mihin minä olin hävinnyt kesken juhlien ja mihin olin Tuukankin hukannut. Murisin unen pöpperöissäni ottavani yhteyttä, kun ymmärtäisin olevani olemassa, ja katkaisin puhelun. Mitä ihmettä, oliko Tuukka kadonnut? Ei kai ollut sattunut mitään. Ei helkkari, jospa hän oli löytänyt jonkun pantavan, naisen tai miehen! Tietenkin. Paljonpa minä hänelle merkitsin. Happamena vedin uikkarit jalkaan ja lähdin aamuiselle uinnilleni.
Tuukka nukkui syvässä unessa minun terassini penkille käpertyneenä! Vapisin. Ei voinut olla totta! Hän oli tullut minun luokseni! Ei sisälle aivan mutta kynnykselle kuitenkin. Liikutuin niin, että jouduin nieleksimään hyvän aikaa mieltäni valtaavaa hellyyttä. Onnessani hymyillen hiivin laiturin päähän ja solahdin veteen pehmeästi, etten loiskahduksella herättäisi sitä ihanaa miestä.
Uin aika kauas ja kun käännyin takaisin huomasin, että Tuukka oli kuitenkin herännyt. Hän seisoi terassin portailla juhannuskoivujen välissä. Mikä jumalainen juhannusnäky! Vaikka hänellä olikin edellisillan nuhjaantuneet vaatteet päällä, farkut ja valkoinen kauluspaitansa. Kun tulin lähemmäs, huomasin, että hän taisi kärsiä melkoisesta krapulasta – ihan sääliksi kävi. Nousin laiturille, nappasin pyyhkeen ja itseäni siihen taputellen maleksin terassia kohti. Jäin seisomaan hänen eteensä. Emme ihan uskaltaneet katsoa toisiamme silmiin vaan pälyilimme epämääräisesti toistemme olkapäitä.
– Mitä meille tapahtui? Tuukka kuiskasi.
– Väärinkäsitys luulisin, kuiskasin takaisin. – Meidän taitaa olla parasta tutustua toisiimme paremmin niin, että kuulemme ja ymmärrämme varmasti oikein, mitä toinen sanoo ja tarkoittaa.
– Niin. Meillä taitaa olla joistakin asioista eri käsitykset.
– Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma, olipa sinun käsityksesi siitä mikä tahansa, jatkoin mumisemistani sydän pakahtumaisillaan. – Minä olen rakastunut sinuun.
– Voih, luojan kiitos. Ja minä sinuun. Uskothan, Tuukka henkäisi. – Olet parasta, mitä elämässäni on tapahtunut. Koskaan.
Siinä me sitten tuijotimme toisiamme silmiin, kaksi horkassa tutisevaa kaipaavaa äijää. Lopulta onnistuimme kuin kylmän kangistamat robotit ottamaan muutaman askeleen toista kohti. Kietouduimme halaukseen, pää toisen olkapäällä, kädet haparoiden toisen selässä. Kumpikin hengitti raskaasti, kun tunteet painoivat niin tukehduttavasti keuhkoja. Mutta oli niin hyvä olla. Ja kaikki tämä oli vähällä tuhoutua johonkin käsittämättömään typeryyteen, nulikkamaiseen herkkähipiäisyyteen.
Tuukan hengitys haisi niin pahalle, siis vanhalle viinalle, että raahasin hänet onnesta nauraen sisälle krapularyypylle. Lähetin Saralle tekstarin, että kukaan ei ole enää kadoksissa ja krapula hoidettu tuossa tuokiossa. Tuukka soitti äidilleen saman asian. Istuimme sohvalla tuvan nurkassa. Katselin, kun Tuukka kumosi tekemääni Kossu-paukkua. Hän huokaisi, että eiköhän se tästä, kieltäytyi toisesta lääkeannoksesta ja tarttui vaivihkaa käteeni. Hän puristi sitä hellästi. Varovasti aloimme puhua tapahtuneesta. Tuukka halusi, että ymmärtäisin, että hän on jumalattoman tarkka yrittämisestään, että hän haluaa pitää langat omissa käsissään eikä halua kenenkään puuttuvan siihen. Että hänessä on perkeleesti suomalaisen miehen ylpeyttä. Toisin sanoen, että toimeen on tultava omillaan. Ja että hän tuittupäisyydessään oli kokenut väliintuloni setelitukkoineni puuttumisena hänen tekemisiinsä, loukkauksena hänen omanarvontuntoaan kohtaan, hänen miehuuttaan kohtaan.
Mikään tuollainen ei tietenkään missään nimessä ollut ollut minun tarkoitukseni, ei olisi juolahtanut mieleenikään, vakuutin Tuukalle suurin piirtein hengen hädässä. Selitin, että tekoni oli ollut hetken päähänpisto, että varakkuudestani huolimatta olin normaalisti pihi kuin Roope Ankka. Kai olin vain ollut niin onnellinen Tuukasta, että halusin tehdä jonkun rakkauttani ilmaisevan eleen ja raha nyt vain sattui olemaan käsillä. Ehkä myös tahdoin osoittaa kuluihin osallistumalla haluani päästä osalliseksi hänen elämästään, että hän jakaisi sen minun kanssani. Ja koska itse olin ollut mielestäni täysin vilpitön, olin järkyttynyt ja loukkaantunut hänen raivoisasta ja halveksivasta reaktiostaan. En ollut käsittänyt mitään.
Olimme näiden selitysten jälkeen pitkään hiljaa emmekä uskaltaneet katsoa toisiamme. Pidimme kyllä edelleen toisiamme kädestä. Lopulta Tuukka huokaisi:
– Olit oikeassa, kun sanoit, että meidän pitää opetella tarkemmin kuuntelemaan toisiamme. Sitä mitä me oikeasti tarkoitamme. En vain ole koskaan ollut toisen kanssa, en ole tottunut ottamaan sillä tavalla toista huomioon. Enkä varmaan ihan hetkessä opikaan, mutta jaksaisitko silti yrittää minun kanssani?
– Voi hitto, Tuukka. Minä yritän. Yritä sinäkin. En nimittäin ole sitten mitenkään helppo ihminen. Äkkipikainen tuittuilija, hillitön, nopea käänteissäni, uppoudun helposti asioihini niin, etten huomaa muita lainkaan ja kaikkea muuta paskaa. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen jotain näin suurta toista ihmistä kohtaan. Miestä kohtaan. Niin että aion yrittää tosissani olla jotain parempaa. Muuten, miten helvetissä sinä itse asiassa teit sen?
– Minkä, Tuukka huolestui.
– Sait minut retkahtamaan itseesi näin totaalisesti vain parissa päivässä!
– Voi, ihan helposti. Minä vain jumaloin sinua ensi hetkestä lähtien, hän naurahti.
Saman tien Tuukka kävi kimppuuni ja kaatoi minut alleen lattialle. Puristauduimme toisiimme tosi tiukasti ja uppouduimme pitkään hellään suudelmaan. Perskeles, teki mieli ihan itkeä. Olin niin onnellinen. Vain rakastuneena toinen mies voi tuntua niin hyvältä, se ruumiin paino omaa vasten, ne pehmeät huulet. Mutisin suudelman keskeltä:
– Haluan, että nait mua anaaliin.
– Häh? Tykkäätkö sää sellaisesta? Tukka kohotti päätään ja katsoi silmiini viiden tuuman päästä. – Osaankohan mää?
– Opetan sua kyllä. Vaikka toden sanoakseni yleensä olen harrastanut panoja toisin päin.
– Ai? Pitääkö sun saada sitten panna mua? Se varmaan sattuu.
– Aluksi vain. Mutta ei sun tarvi mulle antaa ennen kuin olet valmis siihen. Mutta nyt minä haluan antaa sulle, koska rakastan sinua niin.
Tuukka rutisti minua entistä tiukemmin ja kieräytti minut päälleen. Jatkoimme suutelua vielä hetken. Nousin ylös, revin uimahousut jalasta ja komensin:
– Alahan avata paidannappeja ja kiskoa farkut veks. Mää käyn hakemassa liukkaria ja kortsuja.
– Oikeinko montakin? Joudunko raatamaan pitkäänkin siinä takapääsi riettaudessa?
– Joudut. En luultavasti saa sinusta koskaan kyllikseni.
Kun palasin kortsujen ja liukuöljy kera, Tuukka seisoi jo alastomana sohvan edessä. Mikä jumalainen näky! Heitin kamat sohvalle ja kiedoin sen mieheni lempeään halaukseen. Hyväilimme kourilla toisiamme joka puolelta, ihot rakastivat toisiaan. Molempien hengitys kävi yhä raskaammaksi. Suutelimme ja nyt se muuttui hetkessä intohimoiseksi ahmimiseksi. Näykin ja nuolin hänen kaulansyrjäänsä, hartioita, nännejä ja laskeuduin kielen johtamana vatsalihaksia alaspäin. Kalu oli jo mukavasti turvoksissa. Painoin naamani sitä vasten ja puristelin samalla tiukkoja pakaroita. Tuukka painoi kourillaan takaraivoani. Turpea kyrpä solahti kuin itsestään suuhuni. Aloin imeä sitä, vetelin pusseja ja kutittelin toisen käden sormilla hänen peräaukkoaan. Tuukka inahteli jo ihan kiimassa, ja se vehje turposi suussani kivikovaksi. Vetäydyin kauemmas:
– Taidat olla valmis suuren loppurynnistykseen.
– Joo, Tuukka nielaisi ja hymyili ujohkosti ja alkoi itse runkkailla kaluaan.
Kävin selälleni siihen sohvan eteen, nappasin tyynyn ristiselän alle, ojensin kortsun Tuukalle ja ryhdyin liukastamaan aukkoani. Tuukka tuijotti reikääni otsa rypyssä ja silmät tiukkoina, kun kumitti vehjettään. Nostin ketarani pystyyn ja komensin Tuukkaa:
– No niin, alahan tunkeutua meikäläiseen. Ota minut!
– Huh, jumalauta, josko tämä onnistuu, hän tuskaili ja tärisikin vähän.
– Ei sen eka kerralla tarvitsekaan täydellisesti onnistua. Ja jos tekee liian tiukkaa, käytä voimiasi. Niitähän sulla riittää, irvistin ja aloin jo olla malttamaton.
Hän konttasi polvillaan lähemmäs haarojani. Hän painoi terskaa reiälleni ja lisäsi hitaasti painetta. Vaikka minua ei oltu pantu pitkään aikaan, onnistuin rentouttamaan sulkijaani niin, että kalua sujahti oitis sisään muutaman sentin verran. Voihkaisin möreällä rintaäänellä, ja Tuukka säikähti, josko minuun sattui. Vakuutin äänteleväni vain nautinnosta ja kehotin häntä survoutumaan syvemmälle. Sitkeällä työnnöllä hän pääsi suoleeni kullin juurta myöten. Pyysin häntä odottamaan siinä hetken ja annoin kyrvälle puristelevaa suolihoitoa. Tuukka ähki ja puhkui ja silmät olivat lentää päästä. Sitten pyysin häntä jatkamaan. Hän aloitti rauhallisilla pitkillä työnnöillä.
Minä örisin ja huokailin onnessani. Se oli niin kertakaikkisen mahtavaa, rakastamani mies nai minua! Elin mukana aivan täysillä, kiedoin jalkani hänen ympärilleen ja kurkotin käsilläni hyväilemään hartioita, kasvoja. Hän kumartui ylleni, oikaisi jalkansa ja painoi kourillaan hauikseni lattiaan. Tuukka kiristi tahtia ja puuskutti himokkaasti. Hänen silmänsä paloivat, kun hän tuijotti kuin mielipuoli minua silmiin. Hän tuli huippuunsa kähisten kirouksia kireistä leukaperistään. Sarja tosi rajuja työntöjä, jotka olivat rusentaa minut. Hän ampui mällinsä meidän molempien kouristellessa voimakkaasti. Lopuksi hän rojahti makaamaan päälleni.
– Voi luoja, hän kuiskasi. – Onko paneminen tosiaan näin mahtavaa?
– On, on se. Kiitos Tuukka!
– Vittu, kun ei ole aiemmin tullut harrastettua.
– Tästä lähtien saat harrastaa tätä aina, kun haluat.
– Takuulla monta kertaa päivässä, hän hymyili. – Ja aion antaa kyllä sullekin. Haluan että saat kokea saman kuin minä.
– Kiitos. Rakastan saada naida sinua, höpötin onnessani. – Levätään kuitenkin hetki tällä tavalla. On niin hyvä olla tässä.
Herkkä tilanteemme katkesi, kun Tuukan kännykkä pärähti soimaan hänen farkkujensa taskussa. Helena-emäntä siellä soitteli, että lounas on jo pöydässä ja Saran väkikin ja muu suku oli tulossa syömään. Ryntäsimme saunan puolelle suihkuun. Tuukka veti eiliset vermeet päälle, minä onnistuin kaivamaan puhtaat ja juhannuksen kunniaksi vähän siistimmät, siis kauluspaita ja puhtaat reisitaskuhousut. Ajoimme päätalolle autollani hujauksessa. Tuukka taputti reittäni ja nauroi, että illalla saisin tunkea penikseni hänen aukkoonsa, että hän odotti sitä innoissaan.
Menimme tupaan ihan asiallisen oloisina. Ainakin luulen niin. Vähän kuulimme ilkuntaa, että missäs herrat ovat luuhanneet. Kestimme pilkan rauhallisesti ja valehtelimme sujuvasti ympäri pyöreitä. Aterian jälkeen siirryimme koko porukka mökkivieraita lukuun ottamatta sinne Saran kotitalolle iltapäiväkahveja nauttimaan.
Siellä pojat sitten keksivät vaatia, että nyt minun on kokeiltava sitä ratsastusta. Vastustelin ja keksin, että suostun, jos Tuukkakin ratsastaa. Ja se piru tietenkin suostui! Minulle luvattiin talon rauhallisin ratsu. Helvetinmoisen sähellyksen jälkeen onnistuin pääsemään sen selkään oikein päin. Juttelin sille hepalle rauhoittavasti, ettei se vain hermostuisi, että minun kauhuni riittää. Kun huomasin, kuinka Tuukka meni kevyttä ravia upean ryhdikkäänä, niin ylpeyttäni minäkin ryhdistyin ja keinuin sujuvasti hummani askeltaessa rauhallisesti. Pojat ja Saara siellä haan aidan takana olivat toisaalta tukehtua nauruun. Lopulta en kestänyt, vaan komensin pojat hakemaan minut pois. Laskeuduin satulasta jäykkänä kuin mikäkin puupökkelö.
Kun Tuukkakin palasi ja pojat nousivat ratsastamaan – hemmetin taitavan näköistä, Sara tivasi meiltä kahdelta:
– No niin, jätkät, antakaa tulla. Mistä on kysymys?
– Miten niin? ähkäisin.
– Teidän välillänne. Ensin kadotaan juhannusyöhön noin vain ja sitten tullaan yhdessä ihmisten ilmoille niin kuin ei mitään muka olisi tapahtunut, vaikka se 'ei mikään' paistoi teistä kuin aurinko.
Vilkaisimme Tuukan kanssa toisiimme. Hän pyöritteli silmiään, huokaisi ja kohautti sitten olkapäitään, että ei kai tässä mitään muuta voi kuin kertoa totuuden.
– Hiton Sara, tätä et sitten kerro yhtään kellekään. Et yhdellekään sukulaiselle tai tuttavalle, varsinkaan et paska-veljelleni, marmatin muka ärtyneenä.
– Ehdot ovat hyväksyttävissä. Pidän suuni kiinni, Sara hymyili, mutta taisi silti tarkoittaa sanomaansa.
– Sinun paskamainen juonesi meidän parittamiseksi on onnistunut. Onnittelut siitä.
– Voi pojat, onnittelut teille, hän hihkaisi ja kaappasi meidät halaukseen. – Miten siinä kävi?
– Ei yksityiskohtia, Tuukka naurahti. – Mutta rakkaudesta tässä on kysymys, vaikka vasta viikko on mennyt.
– Olen niin onnellinen teidän molempien puolesta. Ja erityiskiitos sinulle, Tuukka. Nyt Teemusta tulee varmasti parempi pomo ja osaa ottaa välillä rennostikin. Ja pitää lomaa aina silloin tällöin.
– Älähän nyt kiirehdi asioiden edelle, murahdin. – Mutta voin harkita sinulle palkankorotusta.
Sara ja Tuukka räjähtivät nauramaan.
Kun teimme lähtöä Tuukan ja Helenan kanssa takaisin Järvelään, ehdotin pojille, että he tulisivat joku päivä kokeilemaan kanootilla melomista. He tulivat tiistai-iltana ja Tuukka piti kurssin. Jätkät oppivat homman paljon nopeammin kuin minä ratsastuksen, jota sentään kävi pari kertaa viikolla treenaamassa – pitihän minun päästä edes Tuukan taitojen tasolle.
Järvelässä Tuukka teki muutaman tunnin vielä töitä mökkivieraiden kanssa, mutta tuli illalla luokseni. Hän antautui minulle saunan lämmityksen yhteydessä pesuhuoneessa. Olin hyvin hellä ja varovainen, mutta se mies vain karjui tuskissaan. Kun jälkeenpäin kysyin, oliko se todella niin kamalaa, hän sanoi, että oli, varsinkin se, että joutui alistumaan toiselle miehelle, mutta että se oli silti upeaa, koska panijana olin minä. Sitten hän panikin minua takaapäin ja kehotin häntä olemaan vapaasti raju ja runnomaan minua kunnolla. Ja sen hän totisesti teki.
Seuraavan viikon naimme joka ilta, molemmin päin. Päivisin Tuukka tietysti paiskoi töissä ja minä otin aurinkoa tai lenkkeilin, usein päätyen seurustelemaan poikien kanssa. Että ne onkin hienoja teinejä. Torstai-iltana Tuukka tuli kysyneeksi, olemmeko nyt vallan luopuneet hurjista painiotteluistamme. Siinä samassa intouduimme hurjaan alastonpainiin munat heiluen ja lopulta jäykistyen. Sellaista me nykyäänkin harrastamme useimmiten.
Perjantaina Tuukka toi mökkien varauskirjan mukanaan ja varasimme minulle muutaman viikonlopun loppukesäksi ja alkusyksyksi. Sunnuntaina palasin kaupunkiin ja tungin korkkaamattomat klassikot kirjahyllyyn. Muuten yhdellä tuollaisella pidennetyllä viikonloppulomalla teimme kahden päivän kanoottivaelluksen. Tuukka totisesti hallitsee ne erämiehen taidotkin.
Lokakuussa, kun mökkeilykausi oli ohi ja sato pelloilta korjattu, Tuukka vietti luonani kahden viikon kaupunkiloman. Hänellä oli viulu mukanaan, jolla hän treenasi ne ajat, kun minä paiskoin töitä. Ai niin, minä tosiaan nostin Saran palkkaa. Marraskuussa Tuukka lähti mukaani puolen viikon työ- ja huvimatkalle Lontooseen. Osallistuin yhteen konferenssiin, jossa olin yksi alustajista. Homma poiki myöhemmin kaksi toimeksiantoa sikäläisiltä yrityksiltä. Illat kolusimme Tuukan kanssa gay-clubeja, uusi kokemus miehelleni. Joulun vietin taas Järvelässä, kun he ovat kehittäneet sinne lapsiperheille 'joulu maalla' –konseptin eikä Tuukka päässyt meikäläiselle. Ensi kesäksi se mökki on varattu minulle kolmeksi viikoksi juhannuksen aikoihin.
Tuukan äiti tietää suhteestamme. Ei Sara sitä ollut kertonut, oli vain muuten arvannut ja Tuukka oli tunnustanut. Äiti oli luvannut olla juoruilematta asiasta. Oli kuitenkin tuumannut, ettei hän ymmärrä tuollaisista miesten touhuista mitään, mutta tärkeintä, että Tuukka on onnellinen. Ja olenhan minäkin. Enkä muuten niillä syksyn viikonloppulomilla yöpynyt siellä mökissä, vaan äitinsä kehotuksesta Tuukka otti minut omaan kamariinsa ja sänkyyn.
Emmekä ole muutamaa pikkuriitaa isompaa onnistuneet välillemme kehittämään. Ihme että sitä pääsee kaiken kiireen ja touhun keskellä tällaista onnea ja rakkautta kokemaan.
YOU ARE READING
Antinoos
RomanceTähän kirjaan päivitän nimimerkin Antinoos tarinoita, jotta ne kaikki löytyisivät samasta paikasta eikä niin kyseenalaisen nimiseltä sivustolta. Kertokaa kommenteissa jos tiedätte että jokin tarina puuttuu! Kirjan jokainen luku on oma tarinansa ja...
