Antinoos

Raiskausleikkejä

Ei epäilystäkään, ettenkö olisi ihan pervo. Ja hullu. Minä rakastan mielettömästi raiskausleikkejä. Tosin vain Maran kanssa. Hän minut niihin opettikin, tai pakotti, miten vain. Minä olen melkein aina se, joka raiskataan. Mara ei meinaa yhtään kestää, jos minä kohtelen häntä kovakouraisesti. Kyllä minä silti hänet aina silloin tällöin raiskaan. Ihan omaksi iloksenikin, vaikka täytyyhän minun välillä muistuttaa Maraa, ettei hän oikeasti ole mitenkään voimiltaan ylivertainen minuun verrattuna. Hänestähän voisi tulla muuten turhan ylimielinen. Mutta pääasiassa minä olen siis yleensä se raiskattava. En valita, sillä oikeasti tosiaan rakastan hänen väkivaltaisuuttaan. Kyynelineni, kiljumisineni ja mustelmineni. Selvästi siis olen umpihullu pervo, vai mitä?

Kaikki alkoi, kun pääsin armeijasta ja tulin kotitilalle töihin. En päässyt muualle ja pitempi aikaisia töitä ei kannattanut hakea, kun olin syksyllä aloittamassa opinnot yliopistolla täällä lähikaupungissa. Jotenkin minulta jäi se intin lopettaminen kunnolla juhlimatta. Kaverit hajaantuivat kuka minnekin, minä kotiin syrjäkylälle. Olisihan se ollut mahtavaa ryypätä ja käydä se inttiaika läpi tyyppien kanssa.

Varsinkin yhden Karrin, jonka olin antanut korkata perseeni kolme kertaa siellä intissä. Minä panin häntä kaksi kertaa. Olihan se vähän hitonmoista sähellystä, mutta tykkäsin jotenkin Karrista, sen miehekkyydestä ja rajuudesta. Helvetti, siinä kaksi sotilasta otti tosissaan mittaa toisistaan. Hän tosin ilmoitti selväsanaisesti, ettei ollut kiinnostunut jatkamaan suhdetta intin jälkeen. Vähän se kaihersi mieltä, vaikka toisaalta hän asui kyllä aika kaukana meikäläisen maisemista. Perse jäi vain huutamaan kovan miehen nuijan perään enkä tiennyt, miten enää saisin sen huudon vaikenemaan, kun muuten olin niin kokematon homomaailman suhteen.

Kotiuduttuani menin parin päivän päästä käymään kyläkaupassa, noin kaksi kilometriä meiltä. Se on muuten lähikuntien harvinaisuus, siinä on postikin ja pieni paperiosasto. Sieltä saa kaikkea mahdollista kauraryyneistä kortsuihin ja kumisaappaisiin, aladobista akuankkoihin, laastareista liivatteeseen. Siellä törmäsin Maraan, naapurin nuoreen isäntään, minua viisi vuotta vanhempaan.

Mara on muutaman sentin minua pidempi, melkoisen harteikas lihaskimppu. Vaikka hänellä on kovan työmiehen maine, hän käy kyllä ahkerasti salillakin treenaamassa niitä lihaksia. Hänellä on vaaleat tuuheat hiukset. Eikö raiskaajan aina kuvittelekin tummaksi, sellaiseksi kuin minä? Voimakkaiden kulmien räystäiden alta tuijottavat isot taivaansiniset silmät, useimmiten huvittuneena maailman menosta ja ihmisistä. Lyhyt jäntevä nenä nyrpistyy hauskasti Maran nauraessa. Hänellä on pieni suu, jonka täyteläiset huulet leviävät herkästi hymyyn. Hän on oikeasti lähes aina hyväntuulinen. Ei siis ikinä uskoisi raiskaajaksi, paitsi jyhkeän kokonsa puolesta. Eikä hän siis missään nimessä olekaan raiskaaja oikeasti, vain meidän leikeissämme mutta silloin kyllä ihanan mielipuolisen hurja.

Emme olleet aiemmin olleet paljonkaan tekemisissä toistemme kanssa. Viisi vuotta eroa iässä merkitsee lapsena ja teininä aika paljon. Mutta nyt minä olin aikuinen intin käynyt nuori mies, ja sain armon Maran silmissä. Siellä kaupan edessä, kun olin jo poistumassa ja hän tulossa, hän leväytti iloisen yllättyneen hymyn:

– Katsohan helvettiä, äijä on selvinnyt armeijasta hengissä!

– Joo, mutta kyllä koville otti.

– Mikä nyt niin?

– Saivat pidellä porukalla kiinni, etten olisi hyökännyt Venäjälle.

– Iski sotahulluus vai?

– No mitä se nyt on, että miehelle annetaan ase käteen ja sillä pitäisi vain leikkiä. Ei vain. Ihan mukavasti se aika siellä meni.