Maailman sylissä

Luku 2

Mun puhelimessa oli maailman rasittavin herätysääni. En voinut vaihtaa sitä, koska sen piti olla tarpeeksi ärsyttävä, että heräisin siihen. Käännyin selälleni ja puristin suun tiukaksi viivaksi. Kun viimein sain itseni ylös, raahustin kylpyhuoneeseen, suin vaalean tukan silmiltä ja pesin hampaat jalkarasvan makuisella hammastahnalla. Yrittäisin herättää mahdollisimman vähän huomiota, harmaa t-paita ja farkut sai kelvata.
Äiti hosui keittiössä aamutakissaan ja kaatoi mulle muroja. Harjasin Matildan tukan litkien välillä maitoa lusikalla. Olin saanut opetella letittämään Matildaa varten, kun äidillä ei ollut aikaa ja Matilda oli kerran tullut itkien koulusta kotiin, kun muiden tyttöjen äidit oli loihtinut vaikka minkälaisia kermakakkuja lastensa päihin.

Nappasin reppuni ja menin autoon. En ollut nukkunut hyvin, päätä särki ja tuntui kuin aamupala haluaisi ryömiä ruokatorvea pitkin takaisin suuhun. Työnsin kädet syvälle taskuihin ja nypin peukalonkynttä hermostuneena. Äiti juoksi kuskinpaikalle, työnsi Matildan takapenkille ja levitti nopeasti ripsiväriä taustapeilin avulla ennen kuin käynnisti auton.

Koulurakennus oli likaisenkeltainen kivitalo, jossa oli tylsä hiekkapiha yhdellä kiipeilytelineellä ja betonisilla kukkapenkeillä.
Äiti ja Matilda meni eri ovesta ala-asteen puolelle. Siellä olisi äidinkin terkkarinhuone. Tarkistin kaksi kertaa luokan numeron puhelimestani, hautasin kasvot kämmeniin ja ravistelin jalkojani. Mun oli pakko pureskella poskeni sisäpuolta, kun vedin painavan alaoven auki. Seurasin ihmisvirtaa portaita ylös, varoin kompastumasta kengännauhoihin ja tulin pitkään käytävään.
Musta tuntui kuin kaikki olisi tuijottanut mua epäileväisinä. Luikin varovasti kaappien ohitse katsomatta ketään silmiin. Löysin nopeasti oikean luokan, kun tunnistin luokanvalvojani seisomasta sen edessä. Olin nähnyt naisen pari kertaa, kun olin käynyt äidin kanssa juttelemassa kesälomalla sen kanssa. Se hymyili mulle otsatukkansa alta ja suoristeli kukkatunikansa helmaa.

- Moikka moi Markus, mene vaan sisään.

Nyökkäsin lyhyesti ja työnnyin naisen, olikohan sen nimi Mari, ohi. Viistoista tuntematonta kasvoa kääntyi katsomaan. Tunsin punan kohoavan korvalehtiini ja kompuroin lähimpään pulpettiin istumaan. Riisuin repun selästäni ja pidin katseen tiukasti valkotaululla, johon oli kirjotettu welcome back to school!, mitä saattoikin olettaa englannin opettajalta.

Muutamaa minuuttia yli yhdeksän luokkaan kiiruhti poika, joka jäi tuijottamaan mua ihmeellisen näköisenä. En ollut oikein varma sen ilmeestä, se oli vähän vihanen ja ällistynyt. Siirsin kummastuneena tuoliani kauemmas.
Poika seisoi siinä hetken, heilautti sitten reppunsa viereisen pulpetin kannelle ja istui viereeni. Nielaisin kuuluvasti. Niin tietenkin. Olin varmaan istunut sen paikalle, mutten uskaltanut enää siirtyä, enkä ehdottaakaan, että se pääsisi siihen.

Mari sulki oven ja yritti hyssytellä meluavaa luokkaa. Raavin niskaani ja vilkaisin nopeasti vierustoveriani. Pojalla oli vaaleanruskea iho, mustat kiharat tipahtelivat ohimoilta korville ja tummanruskeita silmiä reunustivat tuuheat pitkät ripset. Poika huomasi katseeni ja kurtisti mulle kulmakarvojaan.
Säikähdin ja käännyin nopeasti katsomaan Maria, joka selitti jotain koulun säännöistä. Kukaan ei kuunnellut ennen kuin Mari esitteli mut.

- Ja niin kuin ehkä huomasitte, luokallemme on tullut kaksi uutta oppilasta. Sanokaa hei Markukselle ja Veetille.

Meinasin melkein tipahtaa tuoliltani ja  pälyilin nopeasti ympärilleni. En olisi heti arvannut, etten ollut ainoa uusi.

- No mä jo vähä kelasin, kuka toi hintti on! joku poika huusi.

Sen tukka oli kammattu rasvaiselle keskijakaukselle ja ylähuulen päälle kasvanut ohuet vaaleanruskeat viiksenhaivenet. Kylmä noro tuntui valuvan selkääni pitkin ja naurahdin vaivaantuneesti. Suljin hetkeksi silmäni ja yritin pitää hengitykseni tasaisena. Pojat purskahti nauruun, muutama tyttö kätki kikatuksen hihaansa ja vanha mekastus alkoi uudelleen.

- Joo kiitos vain, Kasper, Mari sanoi kärsivällisesti puheen ylitse.

Mulle selvisikin, kuka se toinen uusi tulokas oli ja petyin vähän. Suuren mustan hupparin sisään kätkeytynyt poika löhösi luokan kauimmaisessa nurkassa puhelintaan selaten. Sen naamaa ei edes näkynyt hupun kätköistä.
Sitten Mari ehdotti, että jokainen kertoisi jotain lomastaan.
Kun yritin puhua, kurkustani pihahti säälittävä vinkaisu. Tää painajainen ei koskaan tuntunut päättyvän.

•••

Kun kello soi välitunnille, mun hartiat laskeutui helpotuksesta ja vedin repun äkkiä selkänojalta. Yhtäkkiä joku mäsäytti nyrkillään pulpetinkanttani ja keikahdin tuolillani pelästyksestä.

- Pff, muista se on sitten Kasper. Kasperi on homonimi.

En keksinyt mitään sanottavaa, puristin vain reppua sylissäni. En muutenkaan muistanut kuin ehkä kaksi nimeä koko luokalta. Poikaporukka töni toisiaan naureskellen ja Kasper kääntyi vieressäni istuvan puoleen.

- Mitä sä mulkkaat Saturnus? Oliks kiva reissu kotiin? Oisitte vaan jääny sinne.

Olin ollut niin paniikissa omasta puheenvuorostani, etten muistanut pojan kotimaata. Mari työnsi Kasperin ja toiset ulos luokasta.

- Muista sitten Markus, että voit aina tulla juttelemaan mulle, jos joku painaa mieltä.

- Joo, mä mutisin.
- Vähän ne vaan tossa vitsailee.

- Niin, haluavat vaan näyttää, kuka on luokan kingi, nauroi Mari ja palasi tietokoneensa ääreen.

Pakotin hymyn kasvoilleni ja hoipuin ulos luokasta.