Maailman sylissä

Luku 30

Setä oli jo huhkimassa keittiössä. Täti juoksi välillä pöydästä auttamaan, mutta puheli muuten leppoisasti Ninon ja lastensa kanssa. Alvaro istui pikkuveljensä vieressä pöydän toisella puolella ja mä yritin vältellä sen hyytävää katsetta. Sillä oli mustat renkaat silmien ympärillä.

- Kai kaikki on syöneet tarpeeksi? täti varmisti hymyillen lämpimästi.

- En! Mateo kiljahti ja tunki ainakin viisi viinirypälettä suuhunsa samaan aikaan.

- Se vaan yrittää vältellä sen tiskivuoroa, Lucia tuhahti käsi poskella ja pyöritti lusikkaa jogurtissaan.

Mateo ei myöntänyt, muttei kieltänytkään. Nino naurahti vähän ja ojensi mulle leipäkorin. Voitelin yhden sämpylän ja aloin pureskella sitä hitaasti. 

- Onks teillä jotain suunnitelmia täks päiväksi, pojat? täti kysyi kulmat koholla.

- Joo, Mateo innostui niin, että yksi viinirypäle kieri sen leukaa pitkin pöydälle.

Lucia väisti sitä dramaattisesti ja tönäisi veljensä loitommas, jolloin Mateo veti viinirypäleet henkeensä ja alkoi yskiä hartiat täristen. Täti ponkaisi heti pystyyn tuoliltaan ja Nino kiiruhti hakkaamaan pojan selkää. 

- Lucia, mitä sä oikein teit! täti huusi kauhuissaan ja tyttö pani kätensä puuskaan mielenosoituksellisesti.

Mateon silmät alkoi vuotaa ja viimein se purskautti liiskaantuneet rypäleenraakineet keskelle pöytää. Lucia kiljaisi ja nyrpisti nenäänsä. Alvaro seurasi tilannetta kyllästyneen näköisenä ja siemaisi kahvikupistaan pitkän kulauksen.

- Lucia, sä saat tiskata tänään! täti vaati naama punaisena otsaansa pyyhkien ja sipaisi kämmenselällään poikansa märkää poskea.

- Eikä! Mateo! Pelotudo! Aarghh, sä teit tän ihan tahallas, Lucia karjaisi ja riipi hermostuksesta tukkaansa.

Mateo virnisti voitonriemuisena, tyttö läpsäisi sitä selkään matkalla keittiöön ja hihityksen kuullessaan vetäisi poikaa korvalehdestä. Kohautin huvittuneena harteitani Ninolle, joka hymyili mulle takaisin. Mateon omahyväinen ilme suli kuitenkin äkkiä tädin sanojen mukana.

- Ja sä nuori herra et oo menossa minnekään. Saat auttaa isääs. Mä tarkotin kysyä Ninolta ja Markukselta.

Mateo hyppäsi pystyyn niin, että sen tuoli keikahti kumoon ja marssi Lucian perään lautanen kädessään. Alvaro, joka oli pysynyt hiljaa koko ajan, nousi myöskin, kiitti kohteliaasti ja katosi heiluriovesta.

- Ei meillä oo mitään mielessä. Markuksen pitää lähtee kotiin, Nino kertoi.

- Nytkö jo? Voi harmi, mä luulin, että te viivytte koko loman.

- Joo, mut äiti tulee vasta joskus illalla, selitin hätäisesti.

- No siinä tapauksessa te voisitte käydä hakemassa mulle yhen postipaketin, käykö? Mä annan vähän rahaa, niin voitte samalla vaikka käydä siinä sun suosikkileipomossa, täti ehdotti alkaessaan raivata pöytää.

- Jess, kiitti, hoituu! Nino vastasi innoissaan ja kiskaisi mut käsivarresta liikkeelle.

•••

Me otettiin pyörät alle, käväistiin postissa ja lukittiin ne sitten leipomon eteen. Se oli aika söpö pieni kivijalkapuoti jonkun kerrostalon alakerrassa. Nino hyökkäsi heti sisään ja mä kävelin vähän varovaisemmin perässä seteileitä kourassani hypistellen. Jäin tuijottamaan pullia ja kakkuja lasin takana. 

- Siis nytkö mun silmät valehtelee? joku huudahti tiskiltä. 

Kohotin äkkiä katseeni. Lyhyt tyttö seisoi edessäni ja hymyili Ninolle putsaten suurieleisesti silmälasejaan hihaansa. Se oli sutaissut vihreän tukkansa nutturalle ja rajannut jättimäiset mustat silmämeikit ja sen kulmakarvassa roikkui lävistys. Mun katse siirtyi tytöstä kassalla heiluvaan poikaan. Sen mulletti ryöppyi niskasta harteille ja se rapsutti lakatuilla kynsillään pisamaista nenäänsä. Kultainen rengas värisi mukana.