Maailman sylissä

Luku 1

Työnsin pääni ikkunasta ulos ja annoin viiman pörröttää hiuksia. Pakettiauto hyppi kuoppaisella tiellä nostaen suuria pölypilviä ilmaan. Matilda käänsi radiota kovemmalle ja kiljui musiikin mukana, äiti korjaili jotain mainoslippistä hikisellä otsallaan. Vaaleankeltaiseksi värjätty ponnari valui sen niskasta pitkälle ruskeaan pisamaiseen selkään.

- No Markus, ainaki saat nyt isomman huoneen. Jää vaikka tilaa harrastuskamppeille.

Kohautin laiskasti harteita. En uskonut, että täällä kauheasti mitään voisi harrastaa. Ei muutto sinänsä mua haitannut, olin iloinen, kun äitikin oli. Me oltiin muutettu jo aika monta kertaa. 

- Saanks mä nyt siis alkaa ratsastaa? Matilda intti.

Äiti nipisti ihoa silmiensä välistä ja pudotti pikkurillillään aurinkolasit kojelaudalle. Mä tiesin heti, kun se oli saanut jostain tarpeekseen. Ihan hyvä viidentoista vuoden kokemus. 

- No ihan kohta ne koulutki alkaa, nelosella tulee jo paljon tehtäviä, äiti vastasi katse tiukasti tiessä. 

Mä tyrskähdin vähän. Olin kuullut sen iänikuisen ponikeskustelun miljoona kertaa, mutta ei kai Matildan sinnikkyyttä voinut muuta kuin ihailla. Painauduin ovea vasten ja nostin jalat penkille. Ajatus ensimmäisestä koulupäivästä sai mut voimaan pahoin. Yritin aina työntää sen pois mielestä, mutta kai totuus pitäisi joskus kohdata. Ja se joskus olisi ylihuomenna. 
   
Äiti kaarsi pikkutielle, joka pomputti kun me oltaisiin ajettu perunapellolla. En oikein tajunnut, että olin matkalla kotiin. Punainen talo tuli esiin metsänrajasta ja sen portailla valkoisten ikkunankarmien alla seisoikin muuton syy. Janne heilautti kättään tervehdykseksi ja Matilda vilkutti innoissaan takaisin. Äiti sammutti pärisevän moottorin ja käski kaikki kantamaan.

Istuin pahvilaatikon päällä eteisessä ja pureskelin hitaasti hodaria, joka ei maistunut miltään. Janne oli käärinyt hihat kyynärpäihin ja avannut sen punaruutuisesta flanellipaidasta ylimmät napit niin, että rintakarvat tursusivat esiin kauluksien alta. Se näytti just siltä, mikä mielikuva metsurista tai maajussista tulee ensimmäisenä mieleen. Janne viskasi Hesburgerin ketsuppipussin sormiensa välistä mulle ja sukaisi partaansa. Äiti oli Matildan kanssa järjestelemässä sen pehmoleluja ja mulle alkoi tulla kiusallinen olo. Onneksi Janne rikkoi hiljaisuuden, vaikka en oikeastaan olisi jaksanut jutella.

- Mitäs Make? se kysyi ja töytäisi mua isolla nyrkillään kylkeen.

Markus. 

- Eipä mitään, vastasin.

- Jaa, niinpä. No, onks ollut kiva loma?

- Joo, ihan kiva.

En mä ollut taaskaan tehnyt mitään ihmeellistä koko kesänä, ei meillä ollut varaa ulkomaanreissuun. Olin lähinnä katsonut Matildan perään ja vienyt sitä luontokerhon päiväleirille. Kerran me oltiin käyty Turussa ja Matilda oli tiputtanut sen jäätelön maahan. Silloinkin äiti oli riidellyt koko junamatkan Jannen kanssa puhelimessa ja mä olin istunut jonkun pultsarin vieressä, joka oli ajanut sen asemasta ohi. 

- Täällähän on ihan vieressä toi ranta. Ja kai mun tietääkseni ihan kiva nuoriso, tuossa ne mopoilla aina ajelee. 

Janne heilautti paksua peukkuaan olan yli. Mä nyökkäsin, koska en keksinyt mitään sanottavaa. Kun olin saanut nieltyä kuivan sämpylän loppuun, menin hakemaan jalkalamppua autosta.

•••

Patja tuntui kovalta selän alla. Avonaisesta ikkunasta kaikui lintujen huudot ja valokaistale halkaisi lattian. Oli ihmeellisen hiljaista, kun olin tottunut autojen meteliin ja hullujen naapureiden meluamiseen. Meidän seinät oli ollut jotain pahvia ja seinänaapurina koliikkivauva, äiti ainakin sanoi niin. Kai se tiesi, kun se oli terveydenhoitaja. Kierryin kippuralle ja painoin rystysillä silmäluomia. Mahaa kouristi. Enää huominen ja sitten.

En ehkä koskaan ollut näin kauhuissani, en edes silloin, kun olin pitänyt terkan tunnilla esitelmää jostain kivessyövästä luokan edessä. Ja silloin mun kädet tärisi niin, että tiputin mun muistiinpanot kaks kertaa lattialle. Ehkä Janne oli oikeassa ja porukka tällä kivaa. Mutta silti kaikki voisi mennä pieleen. Voisin mennä vaikka väärään luokkaan tai sanoa jotain tyhmää tai jäädä vessaan jumiin. No en mä nyt oikeasti uskonut jääväni vessaan jumiin, paitsi jos joku taas lukitsisi mut sinne.

Yhtäkkiä joku koputti mun oveen ja melkein hyppäsin istumaan. Matilda hiipi sisään Hello Kitty-pyjamassa hiukset hajalla ja kaivautui mun viereen posket märkinä ja punaraitaisina. Kiersin mun kädet sen ympärille ja painoin leuan sen päälaelle.

- Mulla on ikävä kaikkia kavereita. Ja iskää. Kyllä mä tiiän, että täälläki on kivaa, mut…

Matildan lause keskeytyi itkunpuuskaan ja se hautasi kasvot mun paidanetumukseen.

- Tajuun. Mut onneks äiti lupas viedä sut heti viikonloppuna näkee kavereita. Ja Petriäkin sä näät ihan kohta, okei? Älä itke, tintti. Tehään huomenna jotain hauskaa. Mennään vaik kattoo niit naapurin heppoja. 

Matilda pyyhki silmiään.

- Mua pelottaa nukkuu yksin, se sopersi.

- Noi laatikot näyttää ihan joltain hirviöiltä ja portaat oikeesti narisee silleen, kun joku moottorisahamurhaaja kävelis niitä edes-takasin. 

- Se on varmaan vaan Janne, joka menee vessaan. 

Huoahdin vähän, kun Matilda ei näyttänyt vakuuttuneelta.

- No käydään hakee sulle tyyny.

•••

Me oltiin saatu jo melkein kaikki tavarat järjestettyä. Olin työntänyt koulupöydän nurkkaan ja Janne oli auttanut mua kokoamaan uuden Ikean sängyn. Harry Potterit ja Tarzanit oli jonossa kirjahyllyssä ja isän vanhat Eppu Normaalin kasetit pinossa alahyllyllä. Äiti oli ehdottanut, että me maalattaisi seinät ja Matilda oli heti halunnut omansa vaaleanpunaiseksi. Äiti ei ollut oikein varma valinnasta, kuulemma tyttö ei tykkäisi siitä enää teininä. Kyllähän sen voisi maalata uudestaan. Toisaalta pistin merkille, että äiti kuvitteli meidän asuvan tässä vielä, kun Matilda olisi teini. En tiiä, oliko se hyvä vai huono merkki. Kyllä mä toivoin, että äiti ei eroaisi Jannesta, ihan vain Matildan takia. Mä kyllä sopeuduin äidin miehiin ja uusiutuviin hääsuunnitelmiin.

Kun mä löhösin Jannen rumalla sohvalla, äiti tuli mun viereen ja nosti mun jalat sen syliin, ei se muuten ois mahtunut siihen istumaan. Matilda makasi matolla ja katsoi mun puhelimesta YouTubea, koska se oli taas rikkonut omansa.

- Ootpa säki venähtäny, rimpula, äiti ähkäisi ja nipisti mun pikkuvarvasta.

- Älä sitä huomista murehdi. Unohat vaan ne vanhat hommat. Ne oli ihan urpoja siellä. Ihmiset vähän aikuistuu kesällä. 

Mä vedin jalkani äidin sylistä ja mulkaisin sitä silmäkulmastani. Ei tarvinnut Matildan kuullen puhua mitään tollasta. En halunnut, että se huolestuisi. Tai tietäisi, millainen luuseri sen isoveli oli. Eikä se kai edes ollut ollut mitään oikeaa kiusaamista, ainakaan opettajien mielestä.