Maailman sylissä

Luku 28

Mä seisoin rappusten yläpäässä ja tuijotin alakertaan. Sinne oli sytytetty heikko valo, Nino ja sen setä istui pyöreän pöydän ääressä. Kello tikitti ehkä kymmentä, mutta synnkyys oli imaissut koko talon sisuksiinsa. En kuullut, mitä ne puhui, enkä luultavasti olisi ymmärtänytkään. Mä olin pahoillani, etten voinut lohduttaa Ninoa samalla tavalla kuin se lohdutti mua. Poika näytti siltä kuin olisi purskahtamaisillaan itkuun. En kestänyt katsella sitä sen näköisenä.

Yhtäkkiä tunsin läimäisyn hartiallani ja kiljaisu takertui kurkkuun. Käännähdin nopeasti ympäri ja nojauduin vasten kaidepuuta. Kaksi poikaa seisoi vihaisen näköisinä mun edessä. Lyhyemmän niistä käsi oli vieläkin mun olalla. Sillä oli syvänsiniset silmät, musta sänkitukka ja iso finni leuassa. Pidempi katseli mua alta kulmainsa ja tuhahti.

- Hahahah, bro, näkisitpä sun ilmeen! sänkitukka räjähti nauruun ja notkahti nojaamaan käsiään reisiinsä.

Mä näytin viimeistään nyt ällistyneeltä. Poika pyyhki silmiään vieläkin hekottaen. Pidempi esittäytyi mulle jääkylmästi.

- Alvaro. Ja toi on Mateo.

- Okei, piipitin takaisin.
- Markus.

Poika sipaisi täydellisesti kammattuja kiiltävänmustia kiharoitaan ja nyökkäsi jäykästi. Sen hampaat oli huikaisevan valkoiset.
Sänkitukka, Mateo, oli lopettanut viimein röhöttämisen ja kiersi käden mun kaulan ympäri.

- Eli Markus? Lucia kerto jo susta. Mitä sä täällä yksin haaveilet?

Mun oli äkkiä keksittävä jotain.

- Mä...olin hakemassa vettä?

- No tuu sit, Mateo reuhtaisi mut liikkeelle ja jostain syystä mua inhotti ajatus, että se koppavan näköinen hujoppi-Alvaro laahusti meidän perässä alas.

Nino huomasi kolinan heti, kiersi katsomaan tuolissaan ja yritti kätkeä hihaan kyyneleensä.

- Ah, Markus, sä tapasit pojatki!

Mua retuutettiin kohti keittiötä ja olin varma, että jos mun silmät eivät valehdelleet, Alvaro ja Nino vaihtoi tympeitä, salamoivia katseita.

- Mistä sä tunnet Ninon? Mateo herätteli mut omista ajatuksistani.

- Koulusta.

•••

Olin juuri ryystänyt vesilasini loppuun, kun Nino pelmahti keittiöön. Mateo oli pitänyt mulle varmaan tunnin monologia Alvaron huokaillessa rasittavasti itsekseen. Olin niin helpottunut Ninon saapumisesta, että olisin voinut hypätä suoraan sen kaulaan.

- Hah, ei kai nää häirinny sua? Nino kysyi työntyessään laskemaan hanasta vettä omaan mukiinsa.

- Mitä sä yrität sanoo? Estää mua tekemästä uusia kavereita? Mateo ärjähti virnistäen ja Nino tönäisi sen naaman kauemmas omastaam.

- Menkää nukkumaan. Varsinki Mateo. Huomenna on työpäivä, Alvaro käski raapustaen jotain edessään riippuvaan kalenteriin.

- No, okei okei. Nukkuuks Markus alhaalla sohvalla? Mateo parahti dramaattisesti ja pamautti kuppinsa tiskialtaaseen.

Vilkaisin Ninoa varovasti.

- Ei. Me voidaan kantaa patja vierashuoneeseen, se vastasi katsahtaen mua syrjäsilmällä.

•••

Nino oli vetänyt verhot ja sälekaihtimet ikkunaan. Mä makasin jo sängyssä peitto visusti pään yli vedettynä. Tietysti Nino oli pakottanut mut nukkumaan sängyssä ja itse mennyt kovalle patjalle. Mä olin melkein karjunut sille eikä se silti antanut periksi. Mua kaiversi vieläkin monta asiaa. Kuulin, miten Nino napsautti valot pois.