Maailman sylissä

Luku 7

Tulin mustakattoisen omakotitalon pihaan, jossa oli säntillisesti leikattu nurmikko. Tuijotin Mapsia, joka näytti mun olevan perillä. Epäröin hetken, mutta soitin sitten ovikelloa. Aino veti oven melkein heti auki.

- Moi, se sanoi tympeästi.

Mä astuin sisään ja potkin kengät pois jaloista. Niiden asunto näytti ihan Ikean kuvastolta, kaikki pinnat oli valkoisia ja lattialla makasi liila karvalankamatto. Seurasin tyttöä keittiöön ja istuin varovasti yhdelle liian matalista keikkuvista tuoleista.
Aino heitti paahtoleipäpussin, voipaketin ja pari jogurttia pöydälle.

- Meil on ehkä tunti aikaa.

- Okei. No alotetaaks sit? ehdotin epävarmasti.

Aino avasi jogurtin ja nuoli foliokannen puhtaaksi.

- Mä vaan inhoon matikkaa niin paljon! se huudahti ja raahusti sitten alistuneena hakemaan kirjansa.

•••

Olin ottanut oikean opettajamoodin päälle. Enää olis puuttunut silmälasit ja karttakeppi.

- Laita tohon x. Mikä siit nyt tulee?

- Miinus kolme?

- Jes.

- Koita laskee toi seuraava.

Kun nostin katseeni, Aino silmäili mua hymyillen. Hymyilin vähän takaisin ja harasin hiuksiani. Tytöllä oli semmoisella söpöllä tavalla oravamaiset posket, ihan pyöreät ja suipot punaiset huulet.

- No mut sun pitäis nyt alkaa mennä. Mul alkaa tanssi viideltä, se vaati.

Sen sormet hipaisi vähän mun hartiaa. Mä nielaisin ja nousin tuolistani. En viittinyt kysellä mun vitosta, vaan menin tunkemaan kengät jalkaan. Etsin vähän aikaa mun reppua. Aino ei tullut eteiseen.

- Oot sä ihan kiva tommoseks nörtiks, se huusi.
- Heippa!

- Moikka, mä vastasin ja painoin oven kiinni.

Mun olo oli vähän kummallinen.

•••

Katsoin itseäni vessan peilistä. Märät vaaleat hiukset riippuivat otsalla ja tiputteli pisaroita leukaan. Mulla oli pyyhe lanteilla. Nostin käsivarret ylös, ihan kuin kaksi spagettia. Vatsasta kiilsi kylkiluut näkyviin. Mä olin jo päättänyt kysyä Ninolta huomenna, voisinko nyt oikeasti liittyä niiden jalkapallojoukkueeseen. Ainokin piti varmaan lihaksista. Huomasin uuden finnin ilmestyneen hiusrajaan. Pudistin päätäni ja vedin housut jalkaan.

- Äiti, missä mun nappikset on? kysyin hangaten pyyhkeellä hiuksiani.

Äiti istui silmälasit päässä hämärässä keittiössä ja näppäili kännykkäänsä etusormella. Se ei kai osannut aavistaa mitään, koska meillä olisi koulussa muutenkin huomenna liikkaa.

- Mä maksan nyt laskuja, se kivahti.

Kurkkasin sen olan yli. Se laski silmälasit nenälleen ja taputti mua poskelle.

- Mitä sanoit, kulta?

- Että missä mun nappikset on?

- Nappikset? Mehän annettiin ne pois. Ne oli varmaan kolmekutoset.

En muistanut, että siitä oli niin kauan aikaa. Kai sitten pitäisi mennä lenkkareilla. Varasin huomiseksi t-paidan ja shortsit, vaikken mielellään käyttänyt niitä. Löysät pitkät vaatteet oli parempi valinta, jos ei halunnut näyttää kukkakepiltä.

•••

Tuntui kuin Nino olisi ollut tavallista hiljaisempi. Mulla oli vähän vaivaantunut olo, mutta mikäs pakko sen oli mulle jutella. Eihän me edes tunnetettu kunnolla. Päätin kumminkin kysyä sitä jalkapalloasiaa nyt, kun muut oli syömässä.

- Mä oon miettinyt yhtä juttua..., aloitin.

Nino tönäisi jalkaterällään mun jalkaa ja avasi suunsa, mutta sulki sen äkkiä. Sitten se kumartui pörröttämään etuhiuksiaan. Nojasin kylkeä kaapinoveen.

- Ku vai mitä, et sulla on tänään treenit? Voinks tulla mukaan?

Nino kohautti harteitaan ja loi katseensa nopeasti maahan.

- Tuu vaan, se naurahti vähän teennäisesti.

Mun jännittynyt ilme suli innostukseksi.

Sitten jostain alkoi kuulua korkokenkien kopinaa ja kärttyistä jäkätystä. Vilkaisin Ninoa hätäisesti. Se pudisteli päätään ja hivuttautui kaapin viertä seuraavaan syvennykseen. Yhtäkkiä se lähti juoksemaan portaita alas.
En ollut enää varma, halusinko samaan joukkueeseen Ninon kanssa. Olin varmaan pyörtyä hapenpuutteeseen, kun yritin saada sitä kiinni. Luulin ensin, että se aikoo mennä vessoihin, mutta se kokeilikin jotain toista ovea ja vilkaisi mua voitonriemuisesti ennen kuin tyrkkäsi mut sisään.

Ovi kalahti takana kiinni. Oli ihan pimeää. Nino seisoi niin lähellä, että tunsin sen lämpimän hengityksen otsallani. Sydän yritti hyppiä rinnasta ulos. Pystyin kuulemaan sen kärsimättömän jyskytyksen. Samassa valot syttyi ja huomasin häikäistyneenä, että me seisottiin siivouskomerossa. Nino näytti tyytyväiseltä ja kyykistyi kaivamaan itselleen sopen hyllyn alta. Siirsin luutun tieltäni ja kävin istumaan sitä vastapäätä.

- Ollaan me kyl vähän raukkoja, Nino sanoi hiljaa.

Huomasin vasta, kuinka pehmeä ääni sillä oli. Kaikki tuntui olevan paremmin siinä kuin mussa. Ehkä mä olin vähän kateellinen.

- Olisitko jääny mielummin sen open hampaisiin? epäilin.

- Ei meille ois käyny mitään. Se ois vaan passittanu meiät syömään. Ja jos sä aiot treenata kunnolla, nii kannattais mennäkki syömään.

Nino nipisti mua polvesta. Mutristin suutani ja vedin jalat koukkuun leuan alle. Me istuttiin hetki hiljaa. Sitten poika kömpi pystyyn ja rupesi tutkimaan hyllyihin pinottuja pesuaineita. Se pyöritteli kädessään jotain pulloa ja yhtäkkiä suihkaisi sitä mua päin. Ähkäisin ja pyyhin silmiäni. Nino laskeutui polvilleen ja suihkutti lisää.

- Me tehään sulle uus kampaus, se virnisti ja hyökkäsi sukimaan mun otsahiuksia.

- Heeii, vinkaisin ja yritin työntää käden pois naamaltani.

Ryömin hyllyn alta pakoon, mutta Nino oli armoton. Se oli selkeästi päättänyt ruveta parturiksi ja veti mun tukkaa pystyyn kämmeniensä välissä.
Me kompuroitiin seisaalleen ja peruutin, kunnes törmäsin seinään ja kompastuin omiin jalkoihini. Onneksi oivalsin aseistautua. Nino sai märästä mopista naamaansa ja tuijotti mua suu auki, kunnes se löysi pesusieniä ja alkoi heitellä niitä.
Mä yritin väistellä, mutta ne läjähteli yksi toisensa perään mun selkään. En aikonut luovuttaa. Nappasin ylähyllyltä Fairyn ja samalla, kun Nino kaatoi luuttuämpäristä kauhomaansa vettä uuden hiustyylini mausteeksi, puristin sitä sen paidankauluksesta sisään. Se loikkasi parahtaen karkuun ja heristeli vessaharjaa päänsä yläpuolella. Kohta Nino oli ajautunut umpikujaan ja nosti molemmat kätensä ylös rauhan merkiksi. Uhkasin valella sen ikkunanpesuaineella, jos se yrittäisi enää vastahyökkäystä.

Meidän ylävartalot oli painautuneena toisiinsa ja Ninon vihreästä mönjästä tahmainen paita liimautui munkin rintaan, joka kohoili tiheästi. Me tuijotettiin haastavasti toisiamme suoraan silmiin. Tajusin vasta nyt, kuinka lähellä meidän kasvot oli toisiaan. Nino oli jopa vetänyt leukansa taakse, että se pystyi katsomaan mua silmiin. Sitten se virnisti ja lätkäisi sen suuren kämmenen mun naamaan työntääkseen sen pois.

Nino kurkisti ovenraosta. Meinasin liukastua lattialla ajelehtivaan saippualitkuun ja tartuin sitä paidanhelmasta. Vedin nolona käteni pois ja se vilkaisi mua nopeasti. Käytävä vaikutti tyhjältä, joten me hiivittiin nopeasti ulos ja työnnettiin komeron ovi äkkiä kiinni.