Maailman sylissä

Luku 14

- Haluutko tulla meille tekee sitä yh:n työtä? Nino kysyi aivan yllättäen pyyhkiessään naamaansa hikiseen paitaan.

- Aattelin, et me päästään nii helposti Eemelin kyydillä.

Vedin sukat jaloistani ja vaihdoin nappikset tennareihin.

- Oota mä kysyn äidiltä. Kyl mä tuun, jos pääsen.

En viitsinyt mainita, että se ei ollut kauhean iloinen niistä bileistä. Aloin jo melkein uskoa, että olin kuvitellut kaiken, mitä sinä iltana tapahtui, koska Nino vaikutti siltä, ettei se tiennyt mitään. Tai sitten se luuli mun olleen niin humalassa, etten muistaisi. Kirjotin äidille viestin ja sain tylyn kiellon. Intin vielä, että kyse oli koulujutusta ja että nyt jos me saataisiin siitä vitonen, se olisi äidin vika. Viimein se suostui.

Ninon koti oli pieni keltainen talo, jota ympäröi tuuhea metsä. Ruoho rehotti valtoimenaan pihassa ja joku köynnöskasvi kiipeili seinällä. Poika heilautti treenikassin takakontista olalleen ja käveli muutaman askelman ovelle. Se ei ollut lukossa, joten me mentiin sisään.

Pieni ruskea otus juoksi mua vastaan räksyttäen. Kyykistyin silittämään sitä samalla, kun Nino veti kenkiä jalastaan ja torui koiraansa. Kaksi naisääntä riiteli hurjasti kielellä, mitä en ymmärtänyt. Se saattoi olla espanjaa, mutten ollut varma. Erikokoisia kenkiä lojui sikinsokin lattialla ja naulakko tursusi takeista.

- Mama, oon kotona! Nino huudahti.

Ella marssi keittiöstä käytävään ja meinasi paiskata viereisen oven kiinni. Se jäi kuitenkin raolleen, kun se keksi mut eteisessä. Tytön kasvot vetäytyivät leveään virneeseen.

- Hei Maksu!

Sitten se huusi jotain äidilleen ja Nino näytti kiusaantuneelta. Huomasin, miten sen niska alkoi punertaa. Tukeva nainen lyllersi eteiseen lyöden kätensä yhteen. Pitkä musta letti kiemurteli olalta selkään ja lanteilla roikkui punainen essu. Äiti halasi ensin poikaansa, joka kumartui saaden pusun poskelleen. Sitten se tuli sulkemaan mut syliinsä. Se tuoksui mausteille ja sen halaus oli lämmin ja pehmeä. Ninon koira lipaisi mua nilkasta.

- Markus? arveli äiti hilpeästi ja hieroi mun kumpaakin kättä.

Nino sanoi äidilleen jotain, se nyökytti päätään ja katosi takaisin keittiöön. Pojan ääni kuulosti mukavalta, kun se puhui sitä sen omaa kieltään.
Me lähettiin yläkertaan. Koira oli ilmeisesti niin pieni, ettei se päässyt seuraamaan, vaan jäi kallistelemaan päätään rappusten alapäähän.

Ninon huone oli siistimpi kuin mitä olin olettanut. Vain muutamia vaatteita ja papereita lojui lattialla. Huomioni kiinnittyi kuitenkin heti kitaraan, joka roikkui telineessään seinällä. Seinät oli vuorattu julistein ja piirrustuksin ja sängyn päälle oli levitetty värikäs paksu viltti.

- Haittaaks, jos käyn nopee suihkussa? Säki voit, jos haluut.

Nino veti vaatekaappinsa oven auki. Mulla oli onneks mukana puhdas t-paita, joten sanoin käyväni kotona. En halunnut kumminkaan haista. Nino nappasi pyyhkeen toiseen kainaloonsa ja vaatteet toiseen.

- Elllaa! se karjaisi mennessään.
- Tuo Markukselle sun läppäri.

Kävelin pojan koulupöydän ääreen ja kumarruin tutkimaan sitä. Kynät oli järjestelty vanhoihin salsa- ja suolakurkkupurkkeihin ja muovailuvahasta muotoillut ukot seisoivat rivissä pöydänreunalla. Puisiin kehyksiin oli laitettu muutama kuva.
Yhdessä niistä kaksi pikkupoikaa, Nino, Ella ja vanhemmat seisoivat hymyillen kotinsa portailla. Mäkin olisin halunnut samanlaisen perheen kuin Ninolla. Mulla tuli ikävä isää, vaikkei mulla ollut syytä kaivata sitä. Mutristin suutani.
Seuraavassa otoksessa oli hirveästi ihmisiä illallisella ja sen viereisessä varmaan kuusivuotias Nino irvistämässä harvahampaillaan mitali kaulassa. Olin juuri ottamassa kuvaa naureskellen käteeni, kun kuulin kolahduksen takanani ja sinkouduin kauemmas pöydästä ihan kuin olisin ollut tekemässä jotain rikollista.