Maailman sylissä

Luku 29

Vedin verkkarit ja hupparin päälleni, nappasin puhelimeni ja lysähdin takaisin sängylle. Nino taisi nukahtaa uudelleen.

Äiti: TULE KOTIIN, MÄ OON IHAN HUOLESTA SEKAISIN!!!! Oon itkenyt ja huutanut täällä
Äiti: Nyt tulet
Äiti: Kerro ees missä oot, oon jo soittanut poliisillekki

Viestit oli eilisyöltä. Kylmä hiki norui mun selkää pitkin. Poliisille? Vilkaisin rauhallisesti tuhisevaa Ninoa. Viimesin viesti oli lähetetty pari minuuttia sitten.

Äiti: Kävin äsken juttelemassa Saturninon vanhempien kanssa. Mä tiedän, missä ootte ja lähden nyt hakemaan sua. Et enää ikinä lähde tolleen kotoa. Ootko kunnossa?? Sulle ois voinu tapahtua vaikka mitä. Aattele, jos sä oisit huumeissa tai sut ois raiskattu tai myyty vaikka ulkomaille tai sä oisit jääny auton alle. Mä olen ihan tosissani. Me etittiin sua Jannen kanssa ympäri kyliä. Oon senki kanssa tosissani, että Saturnino ei ole sulle hyvää seuraa.

Mä: Ok

Purin hampaita yhteen lukiessani viestiä. Mun oisi tehnyt mieli paiskata kännykkä päin seinää. Napsautin näytön kiinni ja kierähdin Ninon viereen makaamaan. Mä kyllä ymmärsin äitiä, mutta olin varma, että maailmanloppu koittaisi, kun se näkisi mut. Mä en ollut ikinä ennen tehnyt mitään tällaista. Virnistin salaa, mutta sitten tajusin, ettei meillä olisi aikaa enää olla Ninon kanssa kahdestaan. Ja tiesin, etten pystyisi kertomaan kotona, mitä tunsin poikaa kohtaan. Huokaisin ja ravistin varovasti Ninon hartiaa. Oli parempi kertoa heti. Poika räpytteli silmiään ja mutisi jotain.

- Herää jooko, mulla on sulle kerrottavaa, pyysin surullisena.

Nino havahtui heti ja pomppasi istualleen silmät järkytyksestä selällään.

- Mitä?

En voinut olla naurahtamatta.

- Mun pitää lähtee kotiin tänään. Mun äiti tulee hakee.

- Miks? Mä en haluu, Nino marisi alahuuli lerpallaan.

- En mäkään-, vakuutin nousten itsekin istumaan.

- Vastahan me eilen tultiin!

- Tiiän! Mut ei voi mitään.

Olin onnellinen, ettei poika tahtonut mun lähtevän. Halusin ehtiä kuulemaan, mikä sitä vaivasi ja yritin etsiä keinoa kysyä siitä. Mä en kuitenkaan ollut hyvä tällaisissa. Yllätyin, kun Nino paiskautui takaisin makuulleen ja mönki painamaan päänsä mun syliin. Se rypisti otsaansa ja näytti hetken vähän epäilevältä.

- Mä jo pelkäsin, että sä sanot jotain kamalampaa...Vaikka että sä kadut kaikkea, mitä meille on tapahtunu tai jotain.

- En ikinä, ällistyin.

Oli ihmeellistä huomata, että poikakin oli vähän epävarma. Ehkä se ei enää yrittänyt peittää sitä puolta itsestään mun seurassa. Hymy kiipesi mun kasvoille.

- No hyvä, poika mumisi unisesti ja sulki taas silmänsä.

En jaksanut miettiä enää mitään. Olin vain onnellinen, että olin saanut nukkua Ninon vieressä. Upotin käteni sen kiharoihin, tummat suortuvat kiertyivät sormien ympäri ja Nino hymyili. Nautin aina pojan läheisyydestä, eikä se koskaan tuntunut vaikealta ja pahalta niin kuin muiden kanssa. Yhtäkkiä vedin terävästi henkeä sisään, mahassa muljahti. Nino oli pujottanut kätensä mun paidan alle selkään. Nielaisin aika kuuluvasti ja tunsin punan jälleen hiipivän kasvoille.

- N-Nino, ynähdin ja siirsin katseeni pois.

Tunsin tahtomattani värähtäväni vähän, kun poika pyöritti sormellaan ympyröitä mun selkärankaa pitkin. En halunnut pilata hetkeä kysymällä jotain tökeröä. Samassa Nino kohottautui istumaan, hankasi silmiään hihaansa ja kierähti nappaamaan lattialta vaatteet kainaloonsa. Katsoin poikaa vähän hämmentyneenä. Se teki noin vain tollaista ja aikoi kadota sitten ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut? Kyllä kai se oli mun kanssa tosissaan...