Maailman sylissä

Luku 35

Ninon jalka nojasi mun jalkaan ja mun olisi tehnyt mieli painaa pääni pojan hartialle. Äiti kuitenkin kääntyi aina välillä vilkaisemaan meitä ja mä hikoilin hermostuksissani kuin sika. Ilma meinasi tukehduttaa mut painostavuudellaan.

- Mihinkäs sä aiot mennä yläasteen jälkeen? äiti osoitti kysymyksen Ninolle.

- Varmaan lukioon. Oon miettiny urheilulukiota, mut sinne on aika pitkä matka, poika vastasi kuuliaisesti.

- Niin on. Sulla ei oo mopoa?

- Ei oo.

- Kaipa sinne bussillaki pääsee, äiti vastasi harteitaan kohauttaen.

- Mm, Nino myötäili ja vilkuili ikkunasta ohi vilistävää metsää.

Äiti kiihdytti vauhtia ja puut sulautuivat yhdeksi valtavaksi vihreäksi massaksi.

- Ootko sä ilmottanut äidilles, että tuut meille? äiti tiukkasi.

- Joo, sain luvan.

Auto nytkähti töyssyssä ja kääntyi mutkasta yskien. Kun me saavuttiin kotiin, me mentiin sisään ja ripustettiin tavarat eteiseen. Sitten me haettiin välipalaa ja mentiin mun huoneeseen. Olin siivonnut eilen vielä nopeasti ennen nukkumaanmenoa. Tarkistin, että ovi meni hyvin kiinni ja istuin sängylle Ninon viereen.

- Mä en tienny, että aattelit mennä urheilulukioon, sanoin.

- No nii, en mä tiiä vielä. Eiks pidä laittaa aika monta vaihtoehtoo? Nino vastasi.

- Joo. Mäkään en haluais jatkaa täällä, mut en kai voi päättää, huokaisin.

- Onneks siihen on vielä aikaa. Kuunnellaanks jotain musiikkii? Ku me ei koulussa kuunneltu, poika ehdotti.

- Käykö Eput? kysyin ja hyppäsin lattialle laittamaan isän kasetin soittimeen.

Nino nyökkäsi ja biisi kajahti heti soimaan. Hymyilin vähän ja könysin takaisin. Sadepisarat hakkasi huoneen ikkunaan.

- Ooksä surullinen? kysyin varovasti, kun Nino nyppi nukkapalleroita housunlahkeestaan.

- Mua harmittaa, ku sä et kerro, mikä sua vaivaa. Mut en mä voi pakottaa.

- Anteeks, vastasin punastuen.

En halunnut, että Ninolla olisi syyllinen olo tai paha mieli.

- Se on vähän niiku toisin päin, mutisin ja työnsin pääni paidanaukosta sisään, ettei poika olisi nähnyt ilmeittäni.

- Tai siis. Se on se kurkkujuttu! huusin melkein vihaisena.

Nino purskahti nauruun. Ensin se ei tuntunut tajuavan mitään, mutta sitten se veti mut hiuksista esiin.

- Olikse susta kiusallista?

Nino päästi irti, kun huomasi mun suorastaan hohkaavan lämpöä.

- Sähän puhut siitä seks...?

Löin mun käden Ninon suulle.

- Äiti voi vaikka kuunnella oven takana. Oo hiljaa!

Tunsin, miten Nino virnisti mun käden takana ja sitten yritti vetää sitä pois. Koska en suostunut siirtämään sitä, se lipaisi kielellään mun kämmentä. Älähdin ja vedin käden äkkiä kulmat kurtussa pois.

- Äiti jatko sitä juttua vielä kotona...

- Sun äiti siis tietää meistä? Nino yllättyi.

- Joo. Ei kai se haittaa?

Pidätin hetken hengitystäni.

- Ei tietenkään, poika hymyili.

- Mä en oo koskaan halunnu salata mitään. Haluisin näyttää sut maailmalle.