Maailman sylissä

Luku 36

Äiti ja Matilda oli koristelleet olohuoneen viirinauhoin ja ilmapalloin. En ollut varma, halusinko talon täyteen pikkutyttöjä, mutta tietysti se oli Matildalle tärkeää. Enhän mä voinut kieltää siltä sellaista iloa vain, koska mulla itselläni ei koskaan ollut tarpeeksi kavereita juhlien järjestämistä varten. Äiti halusi mun olevan paikalla, pitihän meidän olla kohteliaita.

Janne etsi vielä kakkulapiota hätäisen näköisenä ja mä napsin karkkeja salaa kouraani. Matilda ryntäsi keittiöön hiukset hulmuten ja tarttui mua kädestä.

- Markuus, mua jännittää niin paljon! Kohta niitten pitäis tulla jo.

- Teil tulee olemaan tosi hauskaa, hymyilin ja puristin tytön kättä.

- Entä, jos kukaan ei tuu? se henkäisi kauhistuneena.

- Kylläpäs tulee, vakuutin päätäni pyörittäen.

Samassa ulkoa alkoi kantautua autonrenkaiden jyly soraa vasten ja Matilda melkein kiljaisi. Se juoksi eteiseen, odotti niin kauan oven edessä, että kelloa soitettiin ja avasi sen sitten ilosta säteillen. Äiti tuli juttelemaan vanhempien kanssa, minä ja Janne nyökättiin vain nopeat tervehdykset. Tytöt lähtivät käsi kädessä olohuoneeseen ja me palattiin keittiöön.

- Meneekö susta aika nopeesti? Janne kysyi partansa takaa ja nojautui leveällä selällään tiskiallasta vasten.

- Joo, myönsin.
- Mut jotenki kivaa ja toivonki, et Matilda ei kiirehdi ku ei se teininä olo nyt niin hienoo ole.

- Nii, se on hyvä, että saa rauhassa olla lapsi, Janne komppasi.
- Ei se aikuisenakaan olo niin hienoo ole.

Me oltiin hetki hiljaa. Janne näytti hetken aikaa vähän surulliselta. Valtavalta, surulliselta nallekarhulta.

- Millanen sä olit mun ikäsenä? kysyin.
- Oisiksä mieluummin nuori?

- Mä olin semmonen tavallinen maalaispoika. On ne ajat vähän muuttuneet, mut en mä mikään vanha ukko vielä oo. Ihan kiva on olla nyt ihan tämmönen vaan.

- Ootko sä koskaan halunnu omia lapsia? kysyin yhtäkkiä.

Huomasin, että Janne näytti yllättyneeltä, mutta piiloutui partansa taakse.

- Kyllä ne vauvat ihan nättejä on, mutta te kaks riitätte oikeen hyvin.

Karhea koura kurottui pörröttämään mun tukkaa isällisesti ennen kuin mies löntysti pois.

•••

Ovikello oli soinut yhtä mittaa ja vessankin oven läpi kaikui tyttöjen kimeä kikatus. Siistin etuhiuksiani pörrötyksen jäljiltä ja vedin nappipaitani kauluksia suoraksi. Meillähän oli äsken ollut melkein oikea keskustelu. Ei me koskaan Jannen kanssa oltu ennen puhuttu noin. Kohautin harteitani ja huokaisin, kun iänikuinen ding-dong kajahti ilmoille. Kävin kurkistamassa uteliaana, kuka tuli ja ilahduin arvauksen osuessa oikeaan.

- Käykää peremmälle, pojat, äiti hymyili ja otti Jericon takin ripustaakseen sen naulaan.

Nino toivotti iloisesti hyvää syntymäpäivää Matildalle, joka oli tullut vähän kainostellen ovelle.

- Kiitos, tyttö vastasi ja sai onnellisena halauksen Jericolta.

- Onks toi vitosella? joku vieraista supatti mun takana.
- Sehän on vanhempi ku me, mut kyllä se meiän koulussa on.

- ¡Feliz cumpleaños! Jerico sanoi erkaannuttuaan ja kiskaisi kukkakimpun Ninolta, joka oli piilotellut sitä selkänsä takana.

Muut henkäisivät yhteen ääneen, kun Jerico ojensi kukat vähän häpeissään Matildalle.