Maailman sylissä

Luku 26

Me oltiin luovutettu reput ja pyörät kuskille, joka oli tunkenut ne matkatavaratilaan ja könytty paikoillemme tyhjässä bussissa. Painelin rystysillä väkisin kiinni painuvia silmäluomiani.

- Ooksä varma, ettei meiän pidä mennä edemmäs istumaan? Nino virnisti epäilevän näköisenä.

- Tää on ihan hyvä, huokaisin, kun bussi nytkähti liikkeelle.

Tökkäsin repusta nappaamani kuulokkeet puhelimeeni kiinni ja ojensin toisen napin Ninolle. Laitoin Eppuja ja katselin poikaa, joka tuijotti ikkunasta hitaasti vaihtuvia maisemia käsi leukansa alla.

- Toivottavasti mun setä on hyvällä tuulella, Nino mutisi muhun katsahtamatta.
- Tai siis älä sä siitä murehdi!

- Mä oon puhunu sulle kaikesta, nii säki voit puhuu mulle, lupasin.
- Ei sun tarvii mitenkään suojella mua. Mä haluun kuulla, mitä siis oikeen kävi.

- Ei mitään, poika tiuskaisi yllättäen.
- Papalla ja sillä on vaan niitä velka-asioita niinku oon jo kertonu.

Liikahdin vähän loukkaantuneena kauemmas.

- Ei siitä oikeesti oo muuta sanottavaa. Papalla oli jotain osaomistuksia sen ravintolasta.

Tajusin vasta nyt kunnolla, mihin olin lähtenyt mukaan. Jos mulle sattuisi jotain, kukaan ei tietäisi siitä. Ehkä mä Ninon jotenkin tunsin, mut mä en tiennyt, minne ja millaisten ihmisten luo olin menossa. Jos ne ei haluais mua tai meitä sinne? Jos Ninon setäkin löis sitä? Ravistelin päätäni ja annoin silmien painua kiinni. Väsymys pani mun päähän sekavia ajatuksia. Totta kai mä olin halunnu lähteä!

•••

Havahduin, kun me kurvattiin pienelle metsätielle. Aurinko häikäisi silmiä ja vaimea puheensorina täytti bussin. Tungin kuulokkeet taskuuni ja hymyilin Ninolle, joka kuorsasi mun vieressä. Kun satuin vilkaisemaan kelloa, huomasin, että äiti oli soittanut varmaan kymmenen kertaa ja jättänyt miljoona viestiä.

Äiti: Markus
Äiti: HERRAN JUMALA MISSÄ SÄ OLET
Äiti: Mikset sä ole kotona?? Oletko sä ollut jossain bileissä? Kenen luona oot? Voin tulla hakemaan.
Äiti: MARKUS VASTAA NYT!!!
Äiti: ILMOTA MULLE HETI KUN HERÄÄT!!

Viimeisimmästä viestistä oli kulunut jo puoli tuntia. Puraisin alahuultani.

Mä: Hei äiti oon hengissä

Äiti syöksyi Whatsappiin salamana paikalle.

Äiti: MISSÄ OLET

Mä: Bussissa

Äiti: Menossa minne

Äiti: KENEN KANSSA OLET

Mä: Sori mut siis ei oo mitään hätää ei tää oo kukaan pedofiili

Miks toi sai sen kuulostamaan just siltä kuin se olisi joku pedofiili?

Äiti: Kerro mulle nyt!!
Äiti: Jos se tänkin kerran on se Saturnino nii sä et nää sitä poikaa enää ikinä! Mä saan kyllä nää asiat selville.

Poistuin äkkiä paikalta ja työnsin puhelimen neuvottomana takataskuuni. En viitsinyt herättää Ninoa. Se näytti niin onnelliselta ja rauhalliselta ja mun oli taas räpyteltävä silmiäni ihmetyksestä. Vedin takin pois päältäni ja asettelin sen peitoksi sen ylle.

Olin vaipunut omiin synkkiin ajatuksiini, kun Nino viimein suoristautui silmiään hieroen. Se siirsi mun takkia kummissaan syrjään.

- Huomenta, sanoin hiljaa.

- Huomenta, Nino hymyili ja lysähti mun kylkeä vasten.

Tietenkin mä halusin sitä, mutta epäilin vähän kaikkia niitä kanssamatkustajia. Nino varmaankin huomasi sen ja nojautui takaisin ikkunaan päin. Vilkaisin sitä surullisena.