Raahauduin aamupalalle. Äiti ei näyttänyt enää vihaiselta ja Jannekin kyysi, olinko nukkunut hyvin. Istuin kiusaantuneena Matildan viereen ja haukkasin paahtoleivästä niin ison palasen, etten pystynyt puhumaan ainakaan viiteen minuuttiin. En ollut uskaltautunut vilkaisemaan peiliin, kuinka mustat silmänaluset mulle oli ilmestynyt.
- Me sovittiin Pepin kanssa, että me laitetaan molemmat saparot, Matilda selitti innoissaan käsivarressani roikkuen.
Lupasin auttaa niiden tekemisessä. Äiti kaatoi itselleen ja Jannelle kahvia.
- Mä katoin sun Wilmaa eilen Markus, kun mun pitäis lähettää niitä aikoja tarkastuksiin. Sä et ollu ollu matikan tunnilla, äiti vihjasi tuijottaen mua suoraan silmiin.
Välttelin sen katsetta ja hörppäsin vesilasini tyhjäksi.
- Joo, mulle..., mua särki päätä.
Tiesin, että olin surkea valehtelija. Janne kohotti kulmakarvojaan.
- Varmaan auringonpistos, jatkoin tukahtuneesti.
- Sillon pitää juoda vettä, Matilda tiesi ja kaatoi mulle uuden lasillisen.
- No mä kuittaan, äiti huokaisi ja nousi voitelemaan itselleen toisen leivän.
- Mut voit kyllä ihan ens kerralla tulla hakee multa buranan.
•••
En voinut peitellä helpotusta, jonka tunsin Ninon näkemisestä. Se hyvästeli sen siskon Ellan, joka lähetti mulle lentosuukon ja käveli mun luo lippis väärinpäin päässään. Mä olisin voinut kertoa mun unesta sille, mut en mä kehdannut. Vaikka olihan se keronut sen supersankariunista mulle. Virnistin vähän.
- Moi, poika sanoi varjostaen kädellä silmiään.
- Moi, vastasin.
Me käveltiin hiljaisina koululle, portaita ylös ja mantsan luokkaan. Pysyttelin koko ajan vähän Ninon jäljessä ja koetin olla katsomatta vastaantulijoita. Nino kulki leuka pystyssä ja heilutteli rennosti käsiä sivuillaan.
- Kertoisko joku, mitkä asiat vaikuttaa väestöntiheyteen? opettaja kysyi silmäillen luokkaa pöytänsä takaa.
Mun oli aika vaikeaa keskittyä. Mietin, että pitäisikö sanoa, että mulle nousi kuume ja lähteä kotiin. Kasper naureskeli jollekin nurkassa, muuten se onneksi esitti, että me ollaan ilmaa.
Yhtäkkiä oveen koputettiin. Tietysti mun piti istua oven lähellä ja ope pyysi mua avaamaan sen. Nousin vapisevin jaloin. Veeti työntyi sisään murahtaen sorit ja tuijottaen mua tympääntyneenä, kun siirryin varmaankin liian hitaasti sen tieltä. Istuin takaisin Ninon viereen ja tönäisin vahingossa Ninon polvea omallani.
- Tulkaa ajoissa, ope muistutti uupuneena.
Veeti paiskasi repun pulpetille ja veti kännykkänsä esiin.
- Niin se väestöntiheys?
•••
Välkällä, kun yritin selvittää kuulokkeitteni naruja, tunsin hennon taputuksen olallani. Nino kertoi mulle juuri jostain tulevista jalkapallokisoista, mutta sulki suunsa äkkiä. Aino seisoi Iinan ja Ronjan kanssa takanani ja sipaisi punaiset hiukset korvansa taakse.
- Meil on perjantaina kemut. Voitte tulla yheksäks, se ilmotti.
- Me tarvitaan enemmän porukkaa, nii siks kutsuttiin teiät.
- Öö okei. Kiva, vastasin hermostuneena hymyillen ja hieraisin niskaani.
- Muistat varmaa osotteen?
Nino oli puristanut suunsa viivaksi. Iina mittaili sitä katseellaan päästä varpaisiin.
- Joo muistan.
Tytöt kääntyivät kannoillaan ja lähtivät kikatellen kohti ruokalaa. Mä pudistin päätäni ja annoin toisen kuulokkeen Ninolle. Laitoin Eput soimaan ja ehdotin, että me mentäisi ulos.
Ninon piti kävellä vähän kumarassa, että kuulokkeet yletty kummankin korvaan. Me istuttiin betonisen kukkapenkin reunalle. Ninon jalat ylettyi maahan, mä heiluttelin omiani ilmassa.
- Mua ahistaa ihan sikana se ylihuominen vanhempainilta, tunnustin katse kengänkärjissä.
- Siit Kasper saa taas uuden aiheen vinoilla, ku se saa tietää, kuka mun äiti on. Emmä tiiä. Mä vaan vihaan kaikkia.
Tuijotin autiota pihaa ja vedin hiekkapölyä keuhkoihini.
- Ai Ainooki? Nino kysy.
Kohautin harteitani ja käännyin pojan puoleen. Nino väänteli käsiään ja heilautti päätänsä niin, että tumma kihara hyppäsi pois silmiltä.
- Tai emmä sua tietenkään vihaa, lisäsin kiireesti.
- Miks sä ees oot mun kaa. Mä oon aika rasittava. Tai no, varmaan siks, ettei mul oo ketään muuta. Oot iha reilu.
Nino rypisti otsaansa ja naurahti kolkosti. Mä taas nolostuin. Joku siinä sai mut avaamaan mun suun ja hölöttämään kaiken, mitä mieleen tuli. Ehkä se johtui siitä, että musta tuntui, että se jollain tavalla ymmärsi mua.
- No nyt sä oot rasittava. Tommonen itsesäälijä, Nino nauroi ja tönäisi mua nyrkillä kylkeen.
- Pää pystyyn.
Se hymyili mulle rohkaisevasti ja yritin olla läjähtämättä selälleni kukkien sekaan.
•••
Olin väsynyt tullessani koulusta, mutta Matilda halusi leikkiä muoviponeillaan terassilla, joten suostuin kantamaan sen tallirakennuksen ja nuket ulos. Makasin selälläni ja kuuntelin Matildaa, joka selitti, miten tytöt lähtisivät nyt ratsastamaan maastoon.
- Älä unohda raippaa. En, olin juuri tulossa hakemaan sitä. Pane kypärä päähäsi.
Muovikaviot kopisivat laudoilla. Sitten Matilda hiljeni ja panoi päänsä kainalooni.
- Arvaa mitä, Markus, tyttö kuiskasi hiljaa.
- Peppi kysyi, lähenkö mä sen kanssa viikonloppuna Helsinkiin. Ne menee Lintsille.
- Vau, teillä tulee varmaan kivaa.
Äiti ja Janne saisi ainakin vapaan perjantain, jos mä uskaltaisin mennä niihin Ainon bileisiin. Mä en ollu koskaan ollut missään bileissä. Päätin, että jos Nino menisi, mäkin menisin, vaikkei se mikään mun henkivartija ollut. Ihan kuin mun ajatukset lukien Matilda kysyi:
- Ooks sä ollut vielä sen yhen pojan kanssa? Mä oon nähny sen pikkuveljen. Se aina pelaa jalkkista.
- Joo. Se on Nino, vastasin hiljaa.
Sen nimen sanominen sai mun posket lehahtamaan punaisiksi.
•••
En saanut unta. Mun sänky narahti aina, kun käänsin kylkeä. Mietin sitä keskustelua Matildan kanssa. Tai no, oikeastaan Ninoa. Tiiän, et on vähän outoa, et miks mä mietin sitä keskellä yötä. En mä tienny itekkään. Oisin vaan halunnu jutella sille. Mun kännykkä oli liian kaukana sängystä, enkä ois ees uskaltanut laittaa sille mitään viestiä. Sitä paitsi se varmaan nukku. Ei ainakaan valvonu miettimässä mua. Mun ajatukset alkoi harhailla jotain ihan omia reittejään ja nousin hitaasti istumaan. Napsautin yövalon päälle ja kahmaisin vihkon lattialtani, johon olin sen viime yönä heittänyt.
Puetaan ruumisvaatteet,
juostaan yhdessä pois,
Pyyhi sun kyyneleet,
niin kuin maailma palava ois.
Tuijotin lauseita paperilla ja painoin märät kasvoni tyynyä vasten. Mun mielen täytti tuska, jota mä en ollut ennen tuntenut.
YOU ARE READING
Maailman sylissä
Romance15-vuotiaan Markuksen elämä ei ole koskaan oikein asettunut paikoilleen. Yksinäinen ja ujo poika muuttaa perheensä kanssa pikkupaikkakunnalle, jonka ränsistyneiden talojen nurkissa ja hiekkateiden mutkissa syttyy odottamaton ensirakkauden kipinä. ...
