Maailman sylissä

Luku 37

Veeti ei ollut koskaan käynyt meillä, joten näytin sille nopeesti kunkin paikan, vessat sun muut. Nino keräsi sillä aikaa lautaselle herkkuja - tai no, mitä niistä oli jäljellä. Pikkuvieraat aloitteli jännittyneinä pullonpyöritystä ja me palattiin mun huoneeseen turvaan.

- Ollaan meki pullonpyöritystä, Nino ehdotti ja paiskasi muussaantuneen kasan sipsejä suuhunsa.

Veeti työnsi kädet hupparinsa taskuun. Vilkaisin Ninoa epäileväisenä.

- Joo joo, silleen totuus vai tehtävä-tyylillä. C'moon nyt, jäbät, me ei olla oltu missään bileissäkään pitkään aikaan.

Veeti kohautti harteitaan. En mä näin äkkiä keksisi mitään parempaakaan tekemistä. Odotin kuitenkin, että Nino huomaisi mun ilmeestä, etten halunnut. Veeti oli mulle vielä aika vieras tyyppi.

- Okei, no, mä alotan, Nino virnisti ja tuijotti meitä intensiivisesti pyöräytteässään tyhjää limsatölkkiä.

Tölkki osoitti teatraalisesti muhun ja samassa kylmä hiki alkoi kirvota mun otsalle. Veetihän voisi kysyä jotain, joka liittyisi muhun ja Ninoon. Miksi poika edes oli niin innokas pelaamaan jotain lasten typerää leikkiä? Sitä paitsi pelaajia oli vain kolme, eihän siinä ollut mitään ideaa.

- No, Markus. Alotetaan jollain helpolla. Ootas..., Nino myhäili.
- Kuka oli sun eka ihastus?

Mietin aika pitkään, koska en halunnut vastata Ninoa.

- Varmaan joku lastenohjelman hahmo. Emmä muista. En tykänny kenestäkään, mutisin varpaitani hypistellen.

Nino taisi tajuta ja huomasin, miten sen korvat alkoi punottaa.

- O-okhei, se yskäisi ja kumarruin pyöräyttämään tölkkiä.

- Aika lame vastaus, Veeti huomautti ja yritin olla mulkaisematta poikaa.

En ollut hyvä keksimään kysymyksiä.

- Mikä sun toinen nimi on?

Nino naurahti ja Veeti rypisti epäuskoisen näköisenä otsaansa.

- No eiks ihmisillä oo aina aika noloja toisii nimiä? Tyyliin joku Augustus tai Petteri tai joku, mistä hitosta mä tiiän, kivahdin takaisin.

- Mul on vaan Antero. Se on aika yleinen.

- Mun on Saturnino Joan Gonzáles, Nino intoili, vaikkei kysymys ollutkaan hänelle osoitettu.

Poika lausui vieläpä jokaisen nimen huolellisesti kuin kunnioittaen niiden merkitystä.

- Markus Olli Akseli ei kuulosta miltään ton rinnalla, vastasin pirullisesti virnistäen.

Veeti antoi tölkille vauhtia ja se pysähtyi taas muhun. Tungin suuhuni kourallisen karkkeja ja korjasin hermostuneena asentoani. Veetin jäänsiniset silmät tuijotti mua haastavasti.

- Mitä sä pelkäät eniten?

- Öö..., varmaan ihmisii. Sitä, että mua vihataan ja että oon paska.

Veeti käänsi katseensa lattiaan ja sipaisi vaalean suortuvan korvansa taakse. Sitten mun piti kysyä jotain Ninolta. Tunnelma huoneessa oli jotenkin outo. Tuuli koputti ikkunaan ja matto melkein hiersi jalkoja. Nino tarjosi Veetille muffinssia lautaselta.

- Tää peli ei toimi selvinpäin, huokasin, vaikken ollut koskaan pelannutkaan tätä kännissä.

- No, mikä on nolointa, mitä sulle on käyny?

Ninon silmät liukuivat huoneen poikki ja se suipisti alahuultaan.

- Mä en nolostu kovin helposti tai oon mä nyt joskus lapsena jossain kaupassa pierassu.