Maailman sylissä

Luku 21

- Täs on tää hernepussi, mä sanoin vähän huohottaen ja heitin sen Ninolle.

Istuin pojan matolle ja ristin jalat leukani alle. Mietin Ninon isää ja Ellan sanoja ja ryömin sitten kaivamaan puhelimen repustani, jonka olin jättänyt huoneennurkkaan.

- Ei hitto. Miten kello on jo noin paljon? Meiän piti olla kaheksaks kotona.

- Mitä se on? Kai teiän pitää sit lähtee, Nino sanoi vähän surullisen kuuloisena.

- Puol kymppi. Meil menee viel kävellessä. Äiti on soittanu varmaan viis kertaa.

Nousin äkkiä, mutta jäin vielä katsomaan Ninoa, joka makasi vuoteellaan sotkuinen tukka silmillään, hernepussi poskensa alla.

- Ei se aina oo tollanen, poika mutisi hiljaa.
- Juominen ei kauheest sovi sille. Ehk se on hyvä, et se purkaa sen muhun eikä poikiin tai Ellaan. Muutenki nyt on vähän käyny kaikkee, niit velkajuttui, jos muistat ja se mun pyöräki rikottiin. Papa on oikeest tosi hauska. Kiva, ku näit sen ekaks tommosena.

- Ei sun tarvii selitellä. Mä oon pahoillani. Ja muutenki hei, mun iskä on vaa hylänny mut, nii ei oo oikein varaa arvostella, hymähdin vähän kolkosti.
- Mitä se sano sulle?

- Et ees haluu tietää. Mut ei se liittyny mitenkään suhun.

Sitten Nino kampesi sängyllään pystyyn ja potkaisi hernepussin lattialle. Se viittoi mua käsillään.

- Tuu tänne.

Tungin puhelimen takataskuuni ja lysähdin pojan viereen.

- Tässä mä oon, hymyilin.

- Onneks, se mutisi ja möngersi mun viereen kyynärpäidensä varassa.

Huomasin, miten se oli halaamaisillaan mun alavartaloa, mutta kierähti sitten selälleen ja vei kädet päänsä alle. Yritin olla kuin en olisi nähnyt mitään, mikä osoittautui ensin hankalammaksi kuin luulin.

- Mä oon aina ollu kateellinen sun perheestä. Mä jotenki luulin, et sulla ois täydellinen koti, tunnustin ja käännyin tuijottamaan seinällä repsottavaa piirrustusta.

- No ei kai kellään oikeesti oo, Nino vastasi katse katossa.

•••

Me tömisteltiin portaat alas ja suoraan olohuoneeseen. Ella selasi puhelintaan nukkujien vieressä ja vilkaisi meitä pahaenteisesti virnistäen.

- Toteutiksä mun pyynnön?

- Minkä pyynnön? Nino kysyi otsaansa rypistäen.

- Mä sanoin Makelle, että anna Ninolle pusu munki puolesta.

Ninon ilme muuttui vihaiseksi. Olisin halunnut juosta huutaen suoraan ovesta ulos.

- Meiän pitää lähtee Matildan kans, mä suhahdin sen sijaan.

- Ettehän te ees vielä päässy alkuun, Ella iski silmäänsä ja Nino vetäisi karjahtaen tyynyn sohvalta ja mäiskäisi sillä tyttöä naamaan.

- Älä herätä iskää, Ella kiljahti naurun seasta.

Nino huoahti, suki hiukset naamaltaan ja ryhtyi ravistelemaan lapsia hereille. Matilda ja Jerico haukottelivat ja erkanivat toisistaan pöllämystyneen ja nolostuneen näköisinä. Tino alkoi itkeä ja Ella nosti sen syliinsä.
Mä menin pukemaan ulkokamppeet ylleni ja odotin portaikossa, että Matilda oli unenpöppörössä vetänyt kengät jalkaansa.

- Täs on teille, ku siel ei nää enää mitään, Nino kaivoi lipastosta tasku- ja otsalamput ja sysäsi ne mulle.
- Älkää kuolko matkalla.

- No mitä meille vois muka käydä, mä mutisin levottomasti.