Is this a game?✅

Rakastunut

Potkin tappavassa helteessä kiviä pois edestäni ja vedin toista röökiä viiden minuutin sisään. Ihan kun se olisi auttanut jotain... ei se saanut mun ahdistustani katoamaan minnekään. Ei vaikka mä sitä niin kovasti yritin. Eikä se saatana edes rauhoittanut mun oloani vähääkään.

Vaikka mä olisin kiskonut ketjussa koko askin, ei se saanut mua rauhoittumaan. Vaikka mä olisin tuhonnut keuhkoni tästä paikasta siihen kuntoon ettei henki enää kulkenut. Ei se haihduttanut Aleksia mun päästäni yhtään mihinkään. Ei sitten millään...

Kuulin tutut askeleet takaani ja hetken päästä mun vierelle ilmestyi tuttu hahmo. Sen kädet oli syvällä hupparin taskuissa ja katse tiukasti maahan liimautuneena. Kuinka mä olisin voinut olla sille vihainen jostain tällaisesta... ihmiselle joka ansaitsi onnensa paremmin kuin kukaan muu.

Vaikka se osasi olla ärsyttävä ja vittumainen. Välillä niin täynnä itseään et teki mieli lyödä.. siitä huolimatta se oli mun paras ystäväni. Se jonka mä loppupeleissä tiesin aina seisovan mun vierellä. Vaikka usko olis horjunut kuinka. Ei ollut toista Joonas Porkoa...

"En mä aio tehdä yhtään mitään" se sanoi katsettaan maasta nostamatta.

Mä vilkaisin sitä hämilläni. Mitä se tuolla mahtoi tarkoittaa... ei se nyt mikään uutinen ollut ettei se mitään tehnyt. Se oli tavanomaista meille kaikille. Eihän meistä yksikään saanut aikaiseksi yhtään mitään.

"Mitä sä tarkotat?" kysyin ihmeissäni.

Se nosti hitaasti katseensa maasta ja katsoi muhun hennosti hymyillen. Ei tuo kertonut vielä yhtään mitään.. tai sitten mä vaan en osannut enää ajatuksistani johtuen tulkita edes parasta ystävääni. Sitä mä kaiken eniten olin pelännytkin. Sitä kuinka kaikki meidän välillä muuttui kun toinen ihastui... tässä tapauksessa ehkä jopa molemmat... ja kolmas osapuoli vielä toiseen. Menipä taas kertakaikkisen vaikeaksi.

"Aleksia" se sanoi yksinkertaisesti.

Mä olin edelleen pihalla. Toki siis myös ihan kirjaimellisesti mutta... pieni selitys olisi ehkä ollut paikallaan tähän kohtaan. Se tuskin oli mikään uutinen kenellekään kuinka ulkona mä kaikesta olin. Huomaatteko nyt? Tämän takia mä tarvitsin Joonasta...

"Niin mitä Aleksista?" kysyin.

Mä tajusin kyllä assosiaation Aleksista tekemättömyyteen mutta en ihan sitä et miten se liittyi tähän mitenkään. Miten se liittyi muhun.. Joonas sai tehdä mitä halusi, ihan kuten Aleksikin. En mä ollut mikään vahtimaan aikuisia ihmisiä. Enkä mä edes halunnut...

"Sä voit kyllä valehdella itselles tai muille mutta et mulle" se sanoi rauhallisena.

Vaikka toisaalta olikin lohdullista huomata ettei aina tarvittu edes sanoja. Toinen tiesi sun paidan väristä millä fiiliksellä sä tänään olit ja mitä sä mistäkin ajattelit. Meille se oli täysin normaalia. Siitä huolimatta mua ajoittain häiritsi se miten hyvin Joonas mua osasi lukea. Se todella tiesi musta kaiken enkä mä voinut valehdella sille. En mä olis edes osannut saati pystynyt...

"Sulla on tunteita Aleksia kohtaan" se sanoi hiljaa.

Vaikka mä tiesin itsekin sen olevan paha juttu, vasta Joonaksen sanottua sen ääneen mä tajusin miten paha se todellisuudessa oli. Mä olin rakastunut meidän porukan kieroon pleijeriin... eihän tässä ollutkaan pelissä tunteiden lisäksi kuin ystävyys. Meidän bändi.. tuo kallisarvoinen elämääkin suurempi asia jota varten me oltiin rakennettu pohjaa kaikki nämä vuodet.

"En mä koskaan halunnut et niin kävis" sanoin päätäni pudistaen.

Joonas tarttui mua kädestä ja hymyili ymmärtäväisenä. Se oli samassa kusessa... sen oli varmasti helppo ymmärtää mitä mä kävin läpi. Mä tiesin sen odottavan multa samaa. Vaikka mun empatiakykyni välillä olikin piilosilla pahemman kerran, Joonasta mä ymmärsin.

"Ei mullakaan oo aikomuksia sen suhteen" jatkoin hammasta purren.

Vaikka mä olisin halunnutkin.. halunnut niin paljon ettei kukaan voinut aavistaakaan. Mutta mä en voinut tehdä sellaista Joonakselle. Se oli valmis luopumaan omista mahdollisuuksistaan mun vuoksi, miksi mä en olisi tehnyt samaa toiseen suuntaan.

"Olis parempi olla" se tokaisi.

Kuinka mä olisin voinut. Joka asia siinä muistuttais mua kuitenkin vain Joonaksesta. Enkä mä voisi olla ajattelematta sitä et mitä ne kaksi olis voineet olla jos mä en olisi ollut itsekäs paska. Ihan kun tämä kaikki olis muka jo tapahtunut...

"Sullakin on tunteita sitä kohtaan" huomautin.

Se tuhahti lempeästi ja pudisteli päätään. Hetken se katsoi mua ennen kuin avasi jälleen suunsa.

"Tää on vaan bromance-kiinnostusta.. sä oot rakastunut siihen" sen sanat iski sieluun kuin veitsi sulaan voihin. Hitto vie, se oli oikeassa! Mä todella olin rakastunut siihen... 

***

Hienosti Joel ymmärsi tämän tärkeän asian :)