Is this a game?✅

Stressireaktio

Kellon raksutus sai hikipisarat valumaan mun otsalta ja jo valmiiksi pään hajottava paniikki sen kuin kasvoi kasvamistaan. Melko varmasti mä räjähtäisin kohta. Enkä mä edes vitsaillut. Mä olin ihan tosissani.

Vaikka noin sata kertaa aiemminkin me oltiin Aleksin kanssa sovittu tapaamisia milloin missäkin, mä en koskaan aiemmin ollut yhtä paniikissa kuin nyt. Olisikohan kenties voinut pistää sen piikkiin et me oltiin menossa treffeille? Ei varmaankaan.

Se oli aamulla laittanut mulle viestiä et missä nähdään ja hetken verran mä olin ollut täysin kuutamolla. Suurimmasta shokista toivuttuani eli siis meidän eilisestä keskustelusta, olin mä ollut jo täysin valmis unohtamaan koko asian. En mä edes tajunnut sen olevan tosissaan!

Niin se kuitenkin vain oli ollut ja kyseli kovasti et missä me tänään nähdään ja mitä tehdään. Mä olin eilen hetken mielijohteesta heittänyt tuon aikataulun, ajattelematta sen enempää esimerkiksi kysymyksiä missä, miten ja mitä... en mä ajatellut tämän tapahtuvan ihan oikeasti..

Mä en todellakaan ollut mikään treffailun asiantuntija, joten voitte vain kuvitella kuinka ulkona mä olin... mä tiesin treffeistä vain yhden asian ja ilman sitä, niiden voi sanoa menneet pieleen. Kyllä te tiedätte... sitä mun nyt kuitenkaan ei ollut tarkoitus Aleksin kanssa tehdä joten melko erilaiset treffit tässä saattoi olla tuloillaan... ihan kun siinä ei olisi ollut jo tarpeeksi et molemmat osapuolet oli miehiä... mun tapauksessa toinen oli kuitenkin ollut aina nainen. Silloin harvoin siis kun mä olin kiireiltäni ehtinyt. Tai viitsinyt...

Mun mielikuvitus oli tyssännyt siihen kohtaan kun se oli alkanut tiedustella treffipaikkaa. Mä olin ehdottanut että tulisi sitten vaikka tänne ja että katsottais vaikka jokin leffa. Noin viisi minuuttia siitä mä olin älynnyt et kadun toisella puolen oli myös ihan sitä varten tarkoitettu paikka jota myös leffateatteriksikin kutsuttiin... mä en tainnut olla kovinkaan romanttinen ihminen vai mitä?

Mun jokseenkin huono ideani oli kuitenkin Aleksille sopinut ja se oli ehdottanut että toisi mukanaan vaikka pullon viiniä. Koska mä sellaisesta kieltäytyisin? Tosin se riski oli jo valmiiksi olemassa et mä olin aivan tuhannen tuiterissa jo siinä kohtaa kun Aleksi vasta tuli ovesta sisään. Mulla oli huono tapa purkaa jännitystä viinilasin muodossa... niin mä aina ennen keikkaakin tein.

Nyt kyse vaan ei ollut siitä et mä olisin hypännyt viiden muun psykopaatin kanssa lavalle juoksentelemaan ja huutamaan tuhansien ihmisten eteen. Nyt mä olin yksin kohtaamassa ihmisen johon mä olin rakastunut. Vieläkö tämän ehti vaihtaa olympiastadionin keikkaan?!

Hyvä puoli tässä oli se ettei mun tarvinnut stressata pukeutumiskysymysten kanssa. Leffailta sohvan nurkassa ei kuulostanut aiheelliselta paikalta vetää pukua päälle. Mä en muutenkaan kokenut oloani mukavaksi sellaisessa. Siksi mä välttelin parhaani mukaan kaikkia juhlatilaisuuksia. Luojan kiitos mä sain hyvin usein käyttää keikkoja syynä jäädä pois sellaisista. Eikä ne olleet edes tekosyitä! Kesä oli juhlien lisäksi myös festareiden parasta aikaa... ja onneksi mä sain viettää aikani jälkimmäisillä.

Mä olin päätynyt siihen ratkaisuun et laittaisin perus farkut ja jonkun aina yhtä masentavista t-paidoistani. Tai sitten mä lainaisin Porkon yksisarvispaitaa... jos sillä ei lohjennut niin ei sitten millään!

***

Oli pakko tulla kirjottaa uutta osaa välillä ku oon kattonu viime vuoden euroviisuista pätkiä koko päivän ja itkeny niiden perään :)