Is this a game?✅

Vain me kaksi

Muutamaa lettua ja paria ranneliikettä myöhemmin me maattiin Aleksin kanssa sängyllä. Mä olin kasannut tyynyistä keon ja asetellut ne sängynpäätyä vasten. Ne suojasi mukavasti selkää kun mä nojasin niihin Aleksin lojuessa mun jalkojen välissä.

Mä silittelin sen peikkotukkaa hymyillen ja annoin itselleni luvan uppoutua täysin omiin maailmoihini. Juuri niihin maailmoihin joissa tuo samainen mies seikkaili kaiken keskiössä. Edes vielä tajuamattani ettei mun tarvinnut enää vain kuvitella sitä lähelleni. Siinä se oli ja mikäli asia vähääkään minusta kiinni oli, ei se siitä koskaan tulisi lähtemäänkään.

"Mun on vaikea uskoa ettet sä oo ollut ennen miehen kanssa" tuo tokaisi yhtäkkiä.

Ja mitäköhän ihmeellistä siinä oli? Aleksi oli saanut mut vain tajuamaan et tällainen mä olin. Se oli antanut mulle selityksen ja syyn siihen miksi ja ennen kaikkea mihin mun jokainen suhde ennen sitä oli kaatunut. Avarsi kummasti näkökantaa kun tajusi itsestään uusia puolia.

Mun oli turha yrittääkään kieltää etteikö se olis ollut helpotus. Enää mun ei tarvinnut miettiä mikä mussa oli vikana tai mitä mä tein väärin kun jokainen suhde päättyi eroon.

"Miks niin?" kysyin hämilläni.

Mä silittelin sylissäni olevan miehen pörröisiä hiuksia ja kiedoin suortuvia sormeni ympärille. Niin tylsää mulla oli..

"Sun otteet kielii ihan muusta" se totesi.

Toivottavasti se tarkoitti sitä hyvässä mielessä. Sitä paitsi eipä mun roolini eronnut oikeastaan mitenkään siitä mikä se aiemmin oli ollut. Olis kai ollut hieman eri asia jos mä olisin ollut Aleksin asemassa.

"No enpä vaan ole ollut" vastasin huvittuneena.

Olihan se aina kiva kuulla jos vaikutti kokeneemmalta mitä oikeasti oli. Ikävämpi se toisinpäin olisi ollut. Toinen osapuoli oli hyvä pitää tyytyväisenä..

Vilkaisin sivusilmällä yöpöydällä lojuvaa puhelinta joka vilkutti kaiken aikaa. Kurottauduin nappaamaan sen käteeni enkä voinut kuin nauraa. Joonas oli laittanut mulle 27 whatsapp-viestiä ja soittanut 18 kertaa. Eikä tämä ollut vielä edes pahimmasta päästä. Oli se joskus soittanut mulle tunnin sisään 25 kertaa ja perässä tullut 50 viestiä jotka olivat olleet luokkaa:

vastaa

nyt

sinä

senkin

kusipää

saatana

Ihan oikeasti.. ne olivat kunnon ala-aste tasoa mutta niinpä me oltiin itsekin. Sopi siis meille paremmin kuin nyrkki silmään.

"Mikä naurattaa?" Aleksi kysyi kääntyen ympäri.

Sen kädet lepäsi mun alavatsalla ja silmät tuijotti uteliaina mun omia. Se oli kerrassaan suloinen näky. Tuo ei ehkä kuulostanut kaikista luonnollisimmalta ottaen huomioon sen mitä kaikkea me viimeisen vuorokauden sisään oltiin menty tekemään. Mutta minkäs teet.. siinä oli itse suloisuus ja kusipäisyys samassa paketissa. Toivottavasti jälkimmäinen jäisi minimiin..

"Joonas" vastasin huvittuneena.

Se oli muutenkin meidän keskuudessa melko yleinen naurunaihe. Ihan kuten me kaikki vuorollamme mutta se erityisesti. Kumma kyllä se onnistui aina tekemään kaiken niin että sai sen jo kuulostamaankin huvittavalta. Sellainen oli Joonas.

"Sekö huutelee jo treenikselle?" Aleksi kysyi.

Niin... ja ennen kaikkea vastaamaan puhelimeen. Mun aiemman puhelinaddiktini huomioon ottaen saattoi kuulostaa hullulta etten mä ollut tavoitettavissa joka sekunti mutta niin ne tilanteet vain muuttui. Mulla oli nyt paljon tärkeämpää ajateltavaa kuin puhelin ja se mitä Joonaksella oli sanottavaa.

"Mistäs arvasit?" huokaisin päätäni pudistaen.

Juuri nyt mä en ihan suoraan sanoen olisi jaksanut vähääkään. Mun olisi tehnyt mieli jäädä vain himaan. Olla ihan kahdestaan tuon mustahiuksisen tyypin kanssa. Mua ei kiinnostanut tällä hetkellä ulkopuolinen maailma vähääkään. Mulle oli aivan sama vaikka tapahtuisi mitä.. se ei koskettanut mua nyt.

Mä en halunnut minkään pilaavan sitä hetkeä kun oltiin vain me kaksi. Minä ja Aleksi. Ei mitään muuta, ei ketään muuta.. sen hetken vain kun koko maailma tuntui seisahtuneen. Ja se sopi mulle oikein hyvin.

"Tehdäänkö vähän kiusaa eikä kerrota niille?" Aleksi kysyi ilkikurisesti hymyillen.

Kuinka tuolle ilmeelle olisi voinut edes sanoa ei. Saati sitten että mä olisin halunnut viedä siltä unelman kiusata toisia. Ennen kaikkea Joonas Porkoa. Se oli todella nautinnollista.

"Katotaan kuinka kauan niillä menee että ne tajuaa" se jatkoi tyytyväisenä suunnitelmaansa. 

Ei se mulle mikään ongelma ollut. Vielä kun lähtisi esittämään hieman välinpitämätöntä niin hauskuus oli valmis. Mitä sitä muutakaan kuin leikkiä ystäviensä kustannuksella. Hullulla oli halvat huvit... 

***

Olen väsynyt ja teksti on sen mukaista :) Antakaa anteeksi :)