Is this a game?✅

Vihdoin yhdessä

Aggressiosta oli jäänyt jäljelle vain mustelmat iholla ja särkevät paikat. Sekä lattialla lojuvat vaatteet ja koko asunnon peittävä eläimellisen raa'an seksin haju. Siinä kaikki. Eikö se kertonut jo ihan tarpeeksi siitä vihasta, mitä meistä kumpikin oli padonnut sisimpäänsä jo pidemmän aikaa. Mikä olisikaan tätä kauniimpi tapa lähteä asiaa purkamaan.

Mä en voinut käsittää kuinka me oltiin saatu aikaa kulumaan näin tautisen kauan, sillä mä olin päivällä tullut tänne Joelin luo ja nyt me oltiin seuraavan päivän aamussa. Meillä oli siis kulunut käytännössä vuorokausi pelkkään panemiseen... sängystä nouseminen tuskin olisi tehtävistä helpoin...

Mä en halunnut kuitenkaan miettiä vielä sitä, sillä mieluummin mä käytin siihen kuluvan ajan katselemalla vieressäni nukkuvaa miestä. Se oli kaunis näky mustelmineen kaikkineen.. ehkä mä olin ollut niiden osalta vähän raju mutta eipä se lähtenyt itse asiaa kieltämäänkään.

Ihan yhtä raju se myös itse oli ollut. Eikä mulla ollut mitään vastaansanomista asian suhteen. Mä pidin siitä rajuna ja määrätietoisena. Juuri sen puolen mä olin saanut siitä esiin kaivettua minkä mä salaa olin halunnut nähdä ja tuntea.

Se oli saanut mut tuntemaan oloni sellaiseksi kuin musta olis oikeasti välitetty. Kaikesta raakuudesta huolimatta mä en missään kohtaa tuntenut olevani arvoton tai vain pelkkä lelu. Vaikka sekin kelpasi kyllä mulle... silti Joelin kanssa mä tunsin olevani jotain paljon enemmän.

Tuollaisen session jälkeen mulla oli yleensä aina jokin suunnaton tarve saada hellyyttä osakseni. Mä halusin päästä syliin ja saada huomiota. Hipsutusta ja silittelyä. Läheisyyttä... hukkua toisen kehon lämpöön ikään kuin oltais yhtä. Tiedättehän...

Meidän tapauksessa se nyt oli ehkä hieman jäänyt unohduksiin. Se mua ei kuitenkaan jaksanut haitata millään tapaa. Pääasia et mä olin saanut nukahtaa sen lähelle. Sen syliin.. juuri siihen mihin mä olin jo pitkän aikaa itseni voinut vain kuvitella. Nyt se oli vihdoin totta.

Enkä mä mitään muuta enää niin paljoa toivonutkaan kun sitä et mä sain myös vastaisuudessa herätä tästä samaisesta sängystä, saman miehen viereltä. Samasta sylistä. Siitä missä mun kuuluikin olla. Tästä me kaikki voitiin varmasti olla yhtä mieltä...

Hiljainen tuhahdus kuului mun viereltä ja sai mut samantien kääntämään katseeni tuon ääntelijän suuntaan. Mun huulille ilmestyi leveä hymy kuin huomaamatta sitä katsoessa. Se oli aivan helvetin kaunis...

Nostin käteni varovasti sen kasvoja kohti ja annoin sormilleni luvan eksyä silittelemään tuon takkuisia hiuksia. Vaaleat suortuvat olivat totaalisen solmussa ja näyttivät kovasti odottavan sitä hetkeä että joku vaivautuisi antamaan niille edes pientä ensiapua.

Mä tein sen enemmän kuin mielelläni. Kunhan mies itse vain suvaitsisi ensin herätä. Samaan aikaan mun olisi niin kovasti tehnyt mieli herättää se mutta toisaalta mä halusin antaa sen vain nukkua. Olihan se nyt kerrassaan suloinen nukkuja... ja aivan varmasti myös unensa ansainnut. Sitä ei voinut kieltää...

"Joel.." kuiskasin hiljaa sen korvaan.

Mä en pystynyt vastustamaan kiusausta. Toivottavasti se itse ei pistänyt asiasta pahakseen. Kyllä mä olin valmis kärsimään seuraukset jos se halusi tämän mulle kostaa.

"Herätys unikeko" kuiskasin uudelleen ja painoin kevyesti huuleni vasten sen poskea. 

Se tuhahti vain ja kääntyi paremmin mua kohti. Hyvä alku. Nyt piti enää vain saada silmät auki ja mies hereille.

"Enkö mä saa enää nukkua?" se mumisi hiljaa.

Mä voisin tehdä aamupalaa.. olisiko se hyvä diili? Se saisi mennä rauhassa suihkuun ja mä laittaisin sillä aikaa jotain syötävää. Tai sitten mä änkeisin itse sen seuraksi suihkuun.

"Eikö voitais jo herätä?" kysyin samalla siirtyen miestä vielä lähemmäs.

Se huokaisi syvään ja veti mua tiukemmin itseään vasten. Ilmeisesti se halusi olla asiasta aivan toista mieltä. Jostain syystä mä nyt vaan halusin olla tänään aikainen.

"Anna mulle edes 10 sekuntia aikaa tajuta et missä mennään" se tokaisi.

Vaikka 10 minuuttia jos se niin halusi. Mä vaan tahdoin olla sitä mieltä et ei tässä enää paljoa miettimistä ollut.

"Me ollaan vihdoin yhdessä" kuiskasin.

Tuon sanominen sai perhoset pyörimään vatsassa ympyrää. Hitto sentään! 

***

Jos minusta ei kuulu maanantaihin mennessä, Tampere vei sitten mukanaan :)