Is this a game?✅

Häirikkö

Muutamaan otteeseen mun ovikello oli soinut ja useampi kovaääninen koputuskin sieltä oli kuulunut. Mua vaan ei huvittanut mennä avaamaan. Jos jollakulla oli niin tärkeää asiaa niin soittakoot sitten. Tai iskekööt tekstiviestien sarjatulen... tai whatsapp viestien.. kuinka vaan.

Mä en nyt ollut sillä tuulella et olisin jaksanut puhua kenenkään kanssa. Kaiken mieluiten mä olisin vain nukahtanut ja unohtanut kaiken. Vaipunut jonnekin rinnakkaistodellisuuteen.. haavemaailmaan! Jonnekin missä totuus unohtui hetkeksi eikä mun tarvinnut kamppailla tämän helvetillisen itseinhon kanssa enää. Vaikka mä varsin hyvin tiesin mikä siihen olis ollut oikea lääke mut sellaiseen mä en ollut valmis. Mun oloni ehkä helpottuisi mutta siihen se sitten jäisi. Ei siitä kenellekään muulle mitään hyötyä ollut.

Säpsähdin kuullessani postiluukun kilahduksen. Käännyin oven suuntaan ja olin samalla sekunnilla jo täysin valmis tekemään rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä. Jos mä en ovea avannut niin oliko noin saatanan vaikea käsittää et mä en silloin halunnut nähdä ketään. Ihan vain olla omissa oloissani. Sitä varten mun tietääkseni koti oli olemassa. Ei sinne muiden kuulunut ängetä.

"Joel? Avaa nyt, mä tiedän et sä oot siellä!" Aleksin ääni kaikui postiluukun kautta.

Sieltä olikin hyvä huudella. Niin kovasti kun mä susta pidinkin, mä en kaivannut sua tänne. Enkä ketään muutakaan. Paitsi ehkä sen jolla olis ollut kaikki ongelmat selventävä ratkaisu tähän. Kaukaa haettuna juuri Aleksilla olis saattanut ehkä ollakin. Voi perkele!

Nousin sohvan pohjalta ylös ja lähdin suuntaamaan kohti ulko-ovea.

"Sitä paitsi tää on aivan helvetin noloa!" se jatkoi huutelemistaan.

No kuka käski rääkyä postiluukusta? Olisit mennyt himaan vain. Olisitpa säästynyt sitten siltäkin nolostukselta. Tyhmäkin olis tajunnut ettei mua napannut tällä hetkellä kenenkään seura vähääkään. En mä Aleksia tyhmäksi sanonut... se vain oli ihan helvetin sinnikäs.

"Tullaan tullaan saatana!" ärähdin.

Avasin oven sellaisella vauhdilla et olin huitaista sillä miestä päähän. Kuka helvetti käski kykkiä oven takana huutelemassa kuin viimeistä päivää?! Oma oli vikansa.

Se katsoi mua hämillään ja alkoi kaivaa hupparinsa taskusta jotain. Ratkaisua ongelmiin? Selitystä sille mikset sä antanut mun riutua itsesäälissä... tai kenties jotain kättä pidempää millä lähti taju?

"Mikä tää on?" se kysyi esitellen kädessään olevaa ryppyistä paperia.

Mistä minä olisin voinut tietää kun en edes nähnyt mitä siinä luki. Kysy joltain joka oli perillä tästä maailmasta paremmin kuin minä.

Nappasin lapun sen kädestä ja katsottuani sitä hetken, tajusin sen kaivaneen mun kirjoittamat sanoitukset esiin roskakorista. Vitun dyykkari! Kenen luvalla nämä oli esiin kaivettu?!

"Mistä sä tän löysit?" kysyin epäuskoisena.

Vaikka mä tiesin vastauksen, mä halusin kuulla miksi se oli mennyt kaivelemaan roskikseen heitettyjä papereita. Yleensä ne oli siellä syystä... ihan kuten tämäkin yksilö.

"Jos mentäis sisälle puhumaan?" se ehdotti.

Mä en halunnut puhua. Sehän se tässä olikin. Mulla ei ollut mitään puhuttavaa. En mä tiennyt itsekään mitä olis kuulunut sanoa. Siksi mä olin kirjoittanut.. se tuntui paljon helpommalta. Kun tunteet sai purkaa paperille, ne ei tuntuneet niin raadollisilta.

Siirryin ovelta kauemmas ja lähdin suuntaamaan kohti olohuoneen sohvaa, josta mut oli väkipakolla hätyytetty ylös. Tule sitten sisään.. senkin kiusanhenki.

"Ei se oo sitä miltä vaikuttaa" yritin puolustautua.

En mä tiedä miksi hitossa mä edes yritin. Tai ennen kaikkea mitä mä yritin. Tuo selitys tuskin meni enää läpi. Paperille oli rustattu kaikki se, mitä mä Aleksista ajattelin. Yksityiskohtineen kaikkineen.. piti olla aivan helvetin tyhmä jos ei käsittänyt mistä oli kyse.

"Älä viitsi valehdella" Aleksi sanoi lempeästi.

Mä luulin sen olevan vihainen. Aiheellista se olisi ollutkin. En mä ansainnut minkäänlaista ymmärrystä. Enhän mä ymmärtänyt itse itseänikään. Kuinka mä olisin siis voinut pyytää jotakuta muuta ymmärtämään mua. Kuinka se olisi ollut edes mahdollista. Kai tämä oli sama kuin rakkaus.. jos sä et pystynyt rakastamaan itse itseäsi, kuinka sä olisit voinut rakastaa jotain toista. Tai odottaa sen rakastavan sinua.

"Sille on syynsä miksi se oli roskiksessa" huomautin.

Aleksin katse näytti edelleen ymmärtävältä. Aivan kuten silloinkin kun se viimeksi oli kaivanut musta totuuden pihalle. Silloin se oli löytänyt vain puolet totuudesta. Nyt se paletti oli täysi. Loputkin siitä oli kaivettu esiin. 

***

Semmosen se Aleksi löysi :)