Is this a game?✅

Tosissaan

*ALEKSI*

Mua vitutti niin et pää alkoi hajoilla. Kun kyse oli mun asioista, jokainen näki oikeudekseen puuttua niihin ja alkaa jakelemaan ohjeistuksia siitä mitä piti tehdä ja mitä ei. Mutta kas kummaa kun kyse oli jonkun muun asioista, se sivuutettiin sanomalla älä puutu.. miksei mulla ollut samanlaista oikeutta?! Kysynpä vaan...

Kyllä mä tajusin et Joonas halusi kovasti suojella ystäväänsä mut ei Joel sentään mikään pikkuskidi enää ollut. Se tiesi mitä teki ja jos se halusi mun pysyvän kaukana, mä tottelin. Mutta yhtä hyvin mä halusin mennä myös lähelle jos se vain luvan antoi. En mä siihen Joonaksen hyväksyntää kaivannut. Ei mun tarvinnut kysellä lupaa ihastua. Ihan kun mä olisin edes voinut...

Mä tiesin kyllä et mulla oli maineeni, eikä varmaan jätkille siitä kertominen ollut ehkä se kaiken fiksuin veto. Mutta mä halusin niiden saavan tietää kaiken koska musta tulisi osa niitä. Osa tätä kaikkea...

En mä arvannut että se kääntyisi mua vastaan jo tässä vaiheessa. Ihan kuin se olisi tarkoittanut sitä ettei mulla ollut tunteita ollenkaan. Ettenkö mä voisi ihastua tai rakastua jonain päivänä. Nyt se oli tapahtunut ja kukaan ei uskonut sen olevan mahdollista... kukaan ei luottanut siihen.. kaikki kuvitteli mun vain pelaavan toisen tunteilla. Kuinka mä olisin voinut tehdä niin ihmiselle kenestä mä niin paljon välitin kun mä Joelista välitin.

Vaikka muiden kommentit kaiversikin mun mieltä, mä sisimmässäni tiesin niiden olevan oikeassa. Mun oli puhuttava Joelin kanssa. Mä en tehnyt sitä muiden takia. Vain Joelin ja itseni. En mä halunnut sen kuvittelevan että mä halusin ne molemmat kerralla. Olihan se ajatuksena jo vähintäänkin mielenkiintoinen. Mutta mä olin oppinut jo ettei kaikkea voinut saada. Sitä paitsi eipä se pidemmän päälle niin kovin kivaa olisi ollut.

En mä halunnut loppuviimeksi kuitenkaan olla se jolla oli elämässä kaikki mitä oli toivonutkin. Sellainen kuului haavemaailmaan ja mä en halunnut elää sellaisessa. Mä halusin elää todellisuudessa, olkoonkin niin julma ja raaka kun halusi. Se oli vain sata kertaa parempaa kun saavutti jotain oikeasti tavoittelemisen arvoista kun se että se kaikki vain tuli sun eteen ilman että tarvitsi tehdä mitään. Kyllä sekin onni jossain kohtaa kääntyisi...

Juuri nyt Joelin oli saatava tietää etten mä halunnut Joonaksesta enää yhtään mitään. Tietenkään ystävyyttä lukuunottamatta. Mä en halunnut laittaa enää hauskanpitoa tunteiden edelle. Sitä lajia oli nähty ihan tarpeeksi. Vihdoin kun mä tunsin jotain sellaista mikä oli ollut jo niin kauan kadoksissa etten mä uskonut sellaisen voivan löytyä enää mistään. En mä halunnut heittää sellaista mahdollisuutta hukkaan. Sen kerran kun oli mahdollisuus saada aikaan jotain kaunista.

Asia olis ollut varmaan hieman eri jos mä en tietäisi sen toisen osapuolen tunteista. En kai mä siinä tapauksessa olis uskaltanut pistää sydäntäni riskialttiiksi tähän peliin. Nyt mä kuitenkin tiesin et mun oli kokeiltava. Meni se syteen tai saveen...

Eksyin koputtelemaan Joelin ovelle taas vaihteeksi, josko se suvaitsisi tulla avaamaan tällä kertaa ennen kun mä saisin taas mennä huutelemaan postiluukusta. Hitto miten nöyryyttävää...

Se ilmestyi avaamaan oven ja katsoi mua silmät hämmästyksestä suurina. Älä viitsi.. en mä noin suuri yllätys voinut olla. Sä olit melkoisen typerä jos kuvittelit mun jättävän asian tähän. Lähellä se toki oli ollut mutta onneksi mä olin kuitenkin tullut järkiini.

"Voidaanko jutella hetki?" kysyin varovasti hymyillen.

Se näytti varautuneelta, ihan kun mä olisin suunnitellut vähintäänkin sen kidnappausta. Sen mä kyllä voisinkin tehdä... okei vitsit sikseen. Tässä ei oikeasti ollut mitään hauskaa. Mä vaan olin niin helvetin huono kohtaamaan tosiasioita et en osannut suhtautua niihin vaadittavalla vakavuudella. Siksi kai mä hain pakoreittiä huumorilla.

"Mä en nyt oikein oo juttutuulella" se sanoi hiljaa ja veti ovea jo kiinni mun edestä.

Mä tungin itseni oven väliin ja katsoin Joelia niin anovasti kuin osasin. Se näytti hieman säikähtäneeltä mutta ei kuitenkaan alkanut runnoa ovea kiinni mun ollessa välissä. Se varmaan olis viimeistään saanut mut tajuamaan et oli parempi perääntyä...

"Kyllä mä menen jos sä niin tahdot mutta sun on vaan saatava ensin tietää yksi asia" sanoin sille vakavana. Sen katse oli entistä hämmentyneempi. Se oli vakavana vielä kauniimpi kuin normaalisti. Eikä se tainnut tehdä tästä yhtään sen helpompaa.

"Mä oon ihan tosissani ihastunut suhun eikä mulla oo aikomustakaan jatkaa tota harmitonta leikkiä Joonaksen kanssa" sain sanottua. Se näytti ymmärtäväiseltä mutta toisaalta taas siltä et mun antamani info meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tartuin sitä käsivarresta ja katsoin vaativasti sen silmiin.

"Mä en kaipaa elämääni enää yhtään bromancea jos mä saan sut"

***

Koitan jo seuraavaks saada TommixOlli stoorin jatkoa :)