Young Blood, Bad Guys and Broken Hearts

Luku 2

Oli kuuma. Tukahduttavan kuuma, kun heräsin lakana liimautuneena paljaaseen selkääni. Silmäni tuntuivat muurautuneen umpeen avatessani ne. Huoneen ilma oli paksua, todella työlästä hengittää. Tunsin siinä myös todella etovia hajuja.

Raaka viina, rööki, jotkut vahvemmat aineet, hiki ja ihan rehellinen seksin etova haju. Kaikki hajut sekoitettuina keskenään oli todella karmaisevaa. Huoneessa haisi — kuolema.

Yritin hieraista kipeitä silmiäni, mutta tajusin käsieni olevan jumissa. Vilkaisin niitä pakokauhun alkaessa nostaa päätään. Vaalea vyö piti käsiäni tiukasti kiinni sängyn päädyssä.

Ei herranjumala!

Samassa huomasin, etten todellakaan ollut kuoleman hajuisessa huoneessa yksin. Vedin paljaat jalkani lähemmäs rintaani, kun huomasin niiden vieressä nukkuvan bruneten miehen. Hänen hiuksensa olivat pitkät ja sekaisin. Kuin niitä ei olisi harjattu päiväkausiin.

Olin todella lähellä huutaa, kun huomasin bruneten vieressä syvässä unessa tuhisevan blondin.

Hattupää, Joonas.

Mies joka oli eilen yöllä vienyt julmasti neitsyyteni.

Pakokauhu alkoi todella ravistella kehoani.

Olin yksin huoneessa, jossa oli kaksi kidnappaajaani, raiskaajaani, vapauden riistäjääni, kaappaajaani. Heillä oli ylivoima, valta-asema eivätkä he pelänneet käyttää sitä.

He voisivat tappaa minut. He voisivat tehdä minulle ihan mitä vain.

Ei helvetin helvetin helvetti.

Ponnistin itseäni parempaan asentoon. Samassa viiltävä tuska levisi jalkojani pitkin lantiooni. Irvistin kivusta ja purin hampaitani yhteen.

Jämähdin paikalleni, kun yhtäkkiä pitkähiuksinen brunette alkoi liikahdella vieressäni. Tuijotin häntä kauhun vallassa.

Mies huomasi minun pelokkaan ilmeeni ja alkoi katsoa minua kulmat aavistuksen kurtussa. Hän kallisti päätään sivulle. Melkein kuulin, kuinka hänen aivonsa raksuttivat. Näin hänen silmissään — todella pienen hetken ajan — huolestuneen sävyn, kun hän mittaili alastonta vartaloani katseellaan.

Brunette alkoi tökkiä Joonasta hereille.

"Joonas", hän sihahti. "Joonas!"

Blondi näytti ihan haudasta nousseelta, kun hän nosti päänsä ylös. Pää huojui hänen hartioillaan kuin painava kivi. Silmät olivat puolitangossa, hädin tuskin auki.

"Niko? Mitä tapahtuu?" Joonas mutisi.

Niko nyökkäsi minua kohti. Tuijotin kauhusta kankeana, kun Joonaksen kuollut katse siirtyi hitaasti minuun. Hän tiiraili minua epäilevänä.

Eikö hän muistanut? Eikö hän jumalauta muistanut, miten oli satuttanut minua?

"Mietiksä samaa ku mä?" Niko kuiskasi yhtäkkiä tehden raon hiljaisuuteen.

"Joo", Joonas kuiskasi väsyneenä takaisin. 
"Kuka toi on?"

"Pantiiks me eilen?" Brunette heitti ilmoille suoran kysymyksen. Joonas vilkaisi häntä suu raollaan.

"Tota smuidua vai?"

Niko heilutteli käsiään kuin puhuisi tyhmälle.
"No ei — ku toisiamme."

Joonas kallisti päätään sivulle ja siristi toista silmäänsä.

Niko lätkäisi kätensä otsalleen. "Joo — no ihan sama. Kysytään tolta", hän nyökkäsi minua kohti uudestaan.

"Te —", säikähdin, kun kuulin oman ääneni. Se oli käheä, ihan vääränkuuloinen. "Te kidnappasitte mut", sanat tulivat suustani ulos heiveröisinä.