Young Blood, Bad Guys and Broken Hearts

Luku 30

"Poliisi."

Koko maailma ympärilläni jäätyi.

Eteisestä ei kuulunut hetkeen mitään. Kaikkialle taloon oli laskeutunut painava hiljaisuus, joka puristi keuhkoja kasaan ja kietoutui rintani ympärille raskaana rautaketjuna.

Virkavalta oli täällä.

Vieressäni Aleksi jäykistyi. Ote vartaloni ympärillä kiristyi ja miehen käsi kiertyi ympärilleni. Hän veti minut lähemmäs itseään yhdellä nopealla vedolla. Pystyin tuntea miehen sydämen rummuttavan tuhatta ja sataa hänen rinnassaan.

Hän kirosi hiljaa. "Minkä takia niiden piti tulla just nyt?!"

"Päästä mut menemään", anelin vasten miehen kättä. Aleksi kääntyi kuin iskusta kohti minua. Mustahiuksinen mies avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta eteisestä kuuluvat äänet hiljensivät hänet.

"Voidaanko me auttaa?" Joonaksen ääni kantautui makuuhuoneeseen. Mies yritti kuulostaa rennolta, mutta puheesta pystyi kuulemaan ahdistuksen määrän. Se söi häntä vähintään yhtä paljon kuin minua.

Aleksi tarttui leukaani. "Sä oot nyt ihan suu supussa tai sulle käy huonosti." Hänen kasvonsa olivat melkein kiinni omissani. Pystyin haistamaan miehen hengityksen tämän puhuessa.

Veri jyskytti korvissani. Kohina sulki kaikki muut äänet pois. Mustahiuksisen miehen suu vain liikkui. En ymmärtänyt sanaakaan, mitä hän minulle yritti sanoa. Mieleni oli täyttänyt vain yksi ajatus.

Juokse. Juokse, niin sä oot turvassa.

Mies edessäni tarttui käsivarteeni kovakouraisesti. Aleksi ei kuitenkaan katsonut minuun enää. Hänen kasvonsa olivat lukkiutuneet johonkin, joka oli näkökenttäni ulkopuolella. Käänsin pääni samaan suuntaan kuin hän.

Sitten näin sen. Kauhukseni miehen silmät olivat naulittu yöpöydällä lepäävään keittiöveitseen.

Ei, ei, ei, ei...!

Pelko lamautti minut. En uskaltanut liikkua, en hengittää, en tehdä mitään. Seisoin vain miehen edessä. Jalkani olivat kuin lyijyä.

Minun oli pakko päästä pois. Nyt siihen oli mahdollisuus. Oli toimittava, keksittävä jotain, ihan mitä tahansa.

Mieti, Ceci, mieti!

Aleksi osoitti veitsen kärjen vasten kaulaani ja irrotti kämmenen suuni päältä. "Sängyn alle", hän murahti käskyn. "Nyt."

Hän näytti uhkaavalta. Aleksi seisoi täydessä pituudessaan edessäni. Miehen sormet puristivat käsivarttani yhä lujempaa. Aleksi tuijotti minua siniset silmät levällään. Hän näytti sairaalta. Mustahiuksinen mies oli vääntänyt huulensa rumaan irveeseen.

Sekunnin ajan näytti siltä, että Aleksi pelkäisi. Hänen kätensä oli hikinen ja kasvot kalpeat. Kenties se oli oma pelkoni, joka vain heijastui hänen kasvoista. En voinut kuitenkaan olla varma. Aleksi ei halunnut antaa minua poliiseille, ei kukaan miehistä halunnut. Heidän maineensa olisi mennyttä.

Näin isot uutisotsikot mielessäni. "Suomen Euroviisuedustaja Blind Channel tuomittu vankeuteen vapaudenriistosta ja seksuaalirikoksesta." Koko Suomi saisi kuulla heistä.

Verkkokalvoilleni ilmestyi kuva niistä kahdesta nuoresta tytöstä, joihin olimme törmänneet. Miten he reagoisivat uutiseen? Lapset eivät taatusti haluaisi uskoa pahaa lempibändistään. Luulisivat vain koko juttua suureksi pilaksi. Pystyin ymmärtämään sen. Jos kyseessä olisi ollut One Direction muutama vuosi sitten, en minäkään voisi uskoa uutista todeksi. En sitten ikinä.

Tunsin myötätuntoa tyttöjä kohtaan. Ei se ollut heidän vikansa, että miehet olivat mädäntyneitä sisältä. He tekivät paljon töitä peittääkseen sen. Aikoisin kyllä pitää huolen, että kuusikko saisi maksaa. He olivat riistäneet minulta vapauteni, nuoruuteni, neitsyyteni ja elämäni. Miehet olivat vieneet minulta aivan kaiken. Kaiken minkä olin saanut lyhyen elämäni aikana.