Young Blood, Bad Guys and Broken Hearts

Luku 25

Nicolas. Voi, Nicolas rakkaani. Haluan sun luo. Maksaisin mitä vaan et pääsisin sun luo. Voi rakas, uskothan sä?

Pystyin melkein tuntemaan Nicolaksen käden poskellani ja huulet omillani aina kun suljin silmät.

Välillä olin yrittänyt ihan harjoitella sitä, että suljin silmäni ja keskitin ajatukseni siihen, että kuvittelin Nicolaksen lähelleni. Välillä se auttoi jopa niin paljon, että sain koko miljöön muutettua takaisin kodiksi. Se sai minut niin rauhalliseksi, että olin viimein saanut kokea edes jonkinlaista lepoa. Ja sen asian harjoittelu sai minulle edes jotain tekemistä ja ajatustyötä päivieni kuluksi.

Joonas oli ollut poissa jo muutaman päivän ajan. Sydäntäni kylmäsi, kun muistelin, mitä kaikkea Joel oli minulle tehnyt, kun olin puukottanut Joonasta.

Kaikki ne iskut. Kaikki se kipu. En halunnut enää ikinä kokea mitään sellaista.

Joel varmisti perusteellisen hyvin, etten pystynyt kuolla hänen aiheuttamiin vammoihin, mutta kituisin kyllä ihan helvetisti ja siitäkin vielä enemmän.

Nyt olin kahdestaan Aleksin kanssa. Edes hän ei ollut uskaltanut päästää minua kunnolla vapaaksi. Mutta hän kyllä kävi häiritsevän usein katsomassa, oliko minulla kaikki hyvin.

Eikä tämäkään kerta ollut poikkeus, kun mustahiuksinen mies kurkkasi sisälle huoneeseen.

"Onks sulla kaikki hyvin?"

Katsoin häntä suoraan silmiin. Käänsin mukiloidut kasvoni kokonaan poispäin hänestä. Heilutin kättäni huomiota herättävästi niin paljon kuin nippusiteet antoivat periksi ja nostin keskisormeni pystyyn.

Vitun Aleksi.

"Cecilia, hei", Aleksi huokaisi raskaasti ja astui peremmälle huoneeseen. "Sä vihottelet mulle ihan turhaan."

"Tapa ittes", mutisin ikkunaa päin. Tässä kohtaa en tuntisi sääliä, vaikka hän olisi tehnyt työtä käskettyä. Plussaa olisi vielä, jos saisin itse seurata vierestä.

"Mitä?" Aleksi astui lähemmäs sänkyä.

Käänsin pääni takaisin miehen suuntaan.
"Niin, että tapa ittes!"

Aleksin kulmat kurtistuivat. "Mikä sulla on?"

"Jaa, että mikäkö mulla on?" Kysyin ja korjasin asentoani niin äkkinäisesti, että kylkeeni vihlaisi ja irvistin kivusta.

"Hei, ota nyt ihan iisisti", Aleksi sanoi nopeasti ja tuli kiireesti luokseni. "Mihin sattuu?" Hän kysyi ja laski kätensä olalleni.

Riuhtaisin itseni hänen otteestaan kivusta huolimatta ja mulkaisin miestä vihaisesti.

"Älä vittu koske muhun."

Aleksi perääntyi ja katsahti minuun ikävästi.
"No vittu oo sitte tollanen helvetin lapsellinen teiniangsti", hän murahti, nyrpisti nenäänsä ja käveli ovelle.

Hätkähdin, kun Aleksi paiskasi huoneen oven perässään kiinni.

***

"Lupaa ettet satuta sitä paljoo enää. Sen keho on jotenki ihan paskana Joelin jäljiltä", kuulin Aleksin äänen oven läpi.

Ulko-ovi oli käynyt juuri muutama minuutti sitten ja Joonaksen ääni oli kaikunut asunnon seiniä pitkin minun korviini.

"Se lintunen pienoinen on turvassa mun kätösissäni. Mä lupaan kohdella sitä silkkihansikkain", kuulin Joonaksen äänestä, että hän virnisti.

Ei kukaan, edes tyhmä ihminen, voisi uskoa tuota puppua, jota Joonas juuri parhaillaan sylki suustaan. Ja Aleksi ei ollut tyhmä, mutta totta kai hän parasta ystäväänsä kuuntelisi. Varsinkin tällaisessa tilanteessa. Ei edes Aleksia minun kohtaloni kiinnostanut.