Young Blood, Bad Guys and Broken Hearts

Luku 5

Kipu. Mikään muu sana ei kuvannut paremmin tunteitani ja tuntemuksiani tällä hetkellä. Koska näköjään henkisessä kivussa ei ollut tarpeeksi kestämistä, piti siihen lisätä vielä fyysinenkin kipu.

Vyö hiersi ranteiltani ihoa rikki. Kainalostani levisi ahdistava ja tukahduttava puutumisen tunne käsivarsiini. Veri ei päässyt kiertämään käsiini niiden ollessa pääni yläpuolella, mikä tuntui ihan yhdeltä helvetiltä.

Kaiken lisäksi tuntui kuin joku olisi potkinut saappaalla otsalohkooni, mikä tarkoitti, että migreeni teki tuloaan.

Kipureseptorini eivät todellakaan antaneet armoa.

Hätkähdin syvällisistä mietteistäni, kun Joonas paiskasi viereisen huoneen oven kiinni. Käänsin katseeni raollaan olevan oven suuntaan, ja vatsassani muljahti, kun näin blondin kävelevän vihaisesti huoneen ohi.

"Vitut mä missään koukussa oo!" Mies korotti ääntään.

Kenen kanssa se puhuu?

Niskaani vihlaisi, kun paransin asentoani ja keskityin kuuntelemaan. Mikä vain pienikin tiedonjyvänen Joonaksesta saattaisi auttaa minua.

"Oli miten oli, nii mun on vittu pakko saada", Joonas murahti.

Nieleminen alkoi tuntua vaikealta, mitä pidemmälle keskustelu jatkui ja mitä kummallisemmaksi se muuttui. Pakotin silti itseni kuuntelemaan.

"Etkö vois tän kerran sponssaa?" Blondin ääni oli nyt ennemminkin epätoivoinen. En pitänyt siitä.

"Tajuutko, et mä vittu tarviin rahaa niihin vitun huumeisiin, mutta mulla ei oo pennin hyrrää! Mä jumalauta kuolen ilman herskaa!"

Jouduin tukahduttamaan henkäyksen. Tiesin, että Joonas käytti, mutta että narkomaani.

Mä jumalauta kuolen ilman herskaa!

Herskaa. Heroiinia. Joonas käytti heroiinia. Ja hän oli ihan helvetillisessä koukussa. Ja se taas tarkoitti sitä, että hän oli arvaamaton. Tiesinhän minä sen jo ennestään, mutta oikeasti huumeiden vaikuttamana arvaamaton.

Pakokauhu alkoi riipiä selkäpiitäni. Tiesin huumeiden sekottavan Joonaksen päätä vain entisestään. Vieroitusoireet sun muut saivat miehen vain entistä vihaisemmaksi ja sekaisemmaksi itsensä kanssa.

Ajatukseni katkesi, kun Joonas ilmestyi huoneeseen. Katsoin häntä varovasti. Oli pakko keksiä jotain. Pakko.

Kuulin oman raskaan hengitykseni ja minua alkoi ahdistaa enemmän. Mitä Joonas minusta halusi? Olinko tehnyt jotain väärin? Ei kai hän satuttaisi minua?

Blondi lähestyi minua rauhallisesti, mutta en silti uskaltanut hengittää. Tiesin, että jos olisin levittänyt bakteereitani vähänkään väärään suuntaan, Joonas suuttuisi. Käänsin katseeni ikkunaan ja toivoin saavani voimaa katsoessani vapauteen. Suljin silmäni ja mietin, mitä Nicolas sanoisi minulle juuri nyt. Hän ei ikimaailmassa antaisi minun luovuttaa. Enkä antaisi ikinä itselleni anteeksi, jos luovuttaisin. Oli pakko toimia, oli voimia tai ei.

Tunsin vyön löystyvän ranteideni ympärillä. En uskaltanut katsoa, mitä seuraavaksi tapahtuisi. En ansainnut Joonaksen haukkuja tai lyöntejä. En vain ansainnut.

"Ylös!" Kylmät väreet kulkivat käsivarsiani pitkin, kun Joonas sihisi korvaani.

"Mä sanoin ylös, jumalauta!" Hän huusi, tarttui tiukasti käsivarteeni ja kiskoi minut ylös sängyltä. Kompuroin kömpelösti Joonasta päin, mutta hän pakotti minut pysymään pystyssä.

Joonas raahasi minua ulos huoneesta. Kättäni särki hänen tiukka otteensa. Hän otti pitkiä askeleita kohti vessan ovea ja minun teki tiukkaa pysyä hänen perässään. Hän tönäisi minut vessaan sisälle ja paiskasi oven kiinni. Hätkähdin, kun hän löi nyrkkinsä oveen.