Young Blood, Bad Guys and Broken Hearts

Luku 27

"Kuinka sä kehtaat!"

"En mä millään pahalla", Aleksi jupisi.

Hän oli ihan tosissaan kehdannut väittää, että minä olin omalla toiminnallani aiheuttanut sen, miksi Joonas oli minua rankaissut. Osittain hän olikin oikeassa, mutta minä tässä se uhri olin. Minut tässä oltiin raiskattu edestä ja takaa.

Ja vielä kehtasi ottaa mukaan sen, mitä olin hänelle tehnyt pari päivää sitten. Joo olin käyttänyt häntä hyväkseni, mutta hän oli ansainnut sen. Vittu varmasti oli.

"Sä ihan ite yritit tappaa Joonaksen", hän muistutti.

"Ihan kuule syystä."

"Joonas ei koskaan oo yrittäny tappaa sua", Aleksi huomautti.

Ei vittu mitä scheissea. Hän oli satuttanut minua niin rajusti, että mieluummin olisin kuollut vaikka kolme kertaa putkeen kuin että kokisin sen saman uudelleen. Miksi kukaan miehistä ei tahtonut ymmärtää minua? Jos he kerta halusivat väen vängällä pitää minut täällä, mikseivät he vain kohdelleet minua edes siedettävästi? Kaikilla olisi paljon helpompaa, jos minua kohdeltaisiin hyvin.

En ymmärtänyt miesten ajatusmaailmaa sitten alkuunkaan. En minä ollut tehnyt mitään pahaa ansaitakseni tällaisen kohtalon. Ihan oikeasti olin valmis vannomaan vaikka Nicolaksen hengen kautta, etten menisi kertomaan poliiseille, jos vain pääsisin pois täältä. Antaisin miesten vaikka raiskata minut vielä viimeisen kerran, kunhan pääsisin pois.

"Se on satuttanu mua pahemmin ku kukaan koskaan!" Korotin ääntäni. "Sun lisäks."

"Älä jaksa Cecilia aina tota samaa. Toi sun protestointi on huonoks vaan sulle itelles. Totta puhuen ei mekään jätkien kans jakseta sitä kuunnella."

En voinut olla naurahtamatta.

"Onpa teillä niin hirveen rankkaa", jokelsin ja mutristin huuliani niin että silmäni menivät sirriin.

Aleksi tuhahti, keräsi likaiset astiat ruokapöydältä ja laski ne tiskipöydälle. "Eiköhän tää juttutuokio ollu tässä", hän sanoi ja oli tarttua minun käsivarteeni.

Ehdin juuri ja juuri väistyä.

"Et vittu köytä mua siihen sänkyyn enää."

Aleksi näytti yllättyneeltä minun reaktiostani.

"Mä tiedän, et sä et haluu mennä sinne. En mäkään haluis, mut sä tiedät ettei sulla oo mitään muita vaihtoehtoja. Sä meet sinne joko vapaaehtosesti tai väkisin", Aleksi sanoi.

"Vitut mee", keräsin kaikki energian, joita olin viime päivinä haalinut itseeni, ja tönäisin miestä rintaan.

Aleksi näytti häkeltyneeltä äkkisestä aggressiivisuudestani. Hän käytti hetken tasapainonsa löytämiseen.

Se hetki riitti oivasti minulle. Nostin jalkani koukkuun ja potkaisin Aleksia suoraan nivusiin. Hän älähti ja romahti maahan.

Näky oli kuin lahja minulle. Aleksi ulisemassa kivusta. Kivusta, jonka minä aiheutin.

Olin juuri lyömässä Aleksia, mutta hän keräsi itsensä juuri ajoissa ja tarttui käsiini. Hän taivutti ne selkäni taakse ja käänsi minut ympäri. Hän piti minua kuin jossain helvetin poliisiotteessa.

Parkaisin, kun hän painoi selkääni alaspäin ja liiskasi käteni oman kehonsa ja minun kehoni väliin.

"Sä satutat mua", nyyhkäisin, mutta Aleksi ei kuunnellut. Hän vain puristi.

Molemmat hätkähdimme, kun ulko-ovi kävi.

"Siis et usko! Joku saatanan kehari oli pysäköiny mun parkkiruutuun! Mä jumalauta maksan siitä viistoista vitun euroa kuussa ja joku mulkku päättää, et häellä on oikeus pysäköidä siihen! Jouduin venaa tuolla saatanan pakkasessa ennen ku joku vitun kärttynen vanhus —", Joonaksen ärsyttävä pälpätys keskeytyi, kun hän astui olohuoneen puolelle ja näki Aleksin pitämässä minua otteessaan. Hän katsoi meitä hämmennyksen sekaisin katsein ja laski kauppakassit lattialle.