Young Blood, Bad Guys and Broken Hearts

Luku 1

Potkin puuterilunta kulahtaneiden Vanssieni kärjillä. Kiedoin farkkutakkia paremmin ylleni. Helvetti, että oli kylmä yö.

Siitä huolimatta hymyilin kuin idiootti. En edes valehdellut, kun sanoin, että olin maailman onnellisin. Olin rakastunut teinityttö. Ja rakastin tätä tunnetta. Sitä, että olin viimein jollekulle se yksi ja ainoa.

Meillä oli taas ollut Nicolaksen kanssa yksi hyvä ilta takana. Taas yksi hyvä muisto lisää.

Hän oli tehnyt meille kuumat kaakaot ja laittanut niihin sekaan pieniä, suloisia vaahtokarkkeja. Olimme juoneet kaakaot yhdessä kuistilla samaan vilttiin käpertyneenä. Ja ihan äsken Nicolas oli sanonut, että rakasti minua. Hän oli ensin henkäissyt taivaalle tähtiä kohti; sitten hän oli laskenut katseensa minun silmiini. Sanat olivat tulleet ulos hänen suustaan voimakkaina, mutta samaan aikaan lempeinä ja hellinä.

Se oli tuntunut uskomattomalta.

Herkkä hetkemme oli keskeytynyt äidin soittoon. Hän oli ollut huolissaan, missä ihmeessä luuhasin. Äidin ääni oli ollut niin huolestunut, että melkein pahaa oli tehnyt. Olin kertonut hänelle, että olin Nicolaksen käsissä, turvassa pahalta maailmalta. Nicolas oli vain nauranut ja luvannut äidille tulevansa saattamaan minut kotiovelle saakka.

En ollut suostunut. En ollut suostunut, että Nicolas tulisi pakkaseen minun takiani ja pahimmassa tapauksessa vilustuisi. Mittari oli oikeasti jo runsaasti pakkasen puolella. Olin joutunut tappelemaan hänen kanssaan asiasta pitkän tovin.

Olin kironnut itseni alimpaan helvettiin heti, kun olin astunut ovesta takaisin ulos pelkkä farkkutakki päälläni.

Onneksi kotiin oli vain vajaan kahden kilometrin matka.

Vilkaisin puhelimeni kelloa.

1.46

Tänään oli vasta keskiviikko. Minulla oli koulussa esiteltävänä psykologian PowerPoint-esitys siitä, mitä polarisoitunut ajattelu oli ja miten se vaikutti ihmiseen. Työ oli vielä aavistuksen kesken ja minulla menisi ainakin aamuyöhön sen kanssa. Asian ajatteleminen otti päähän, mutta minkäs teit. Ei auttanut itku markkinoilla. Pakko se oli tehdä.

Hätkähdin, kun kuulin huutoa edestä päin.

Luulin, ettei tähän aikaan arkiyönä olisi ketään muuta liikenteessä.

Kohautin hartioita mielessäni.

No jaa. Kuka ees huomais tällastä teinaria?

Miehet lähestyivät minua. He nauroivat ja hoipertelivat sinne tänne; he olivat selkeästi humaltuneita.

Työnsin kädet taskuihini. Miehet kävelivät tiiviinä lössinä tien vasemmalla puolella. Osoitin tapani mukaan kunnioitusta ja tein heille tilaa siirtymällä toiselle puolelle tietä.

Pidin katseeni ylhäällä ja hymyilin varovasti, kun tein katsekontaktin kiharatukkaisen blondin kanssa. Mies hymyili minulle takaisin leveästi. Hänen pöyheät kiharat pursuivat mustan hatun alta.

Kävelin miesten ohi kaikessa hiljaisuudessani. He huusivat ja rellestivät. Sivuutin asian täysin. Kännissähän he vain olivat.

"Otetaaks toi mimmi mukaan?"

Kurtistin kulmiani, kun miehet alkoivat puhua selkeästi minusta.

"Hei, oota!" Nielaisin, kun yksi miehistä huusi minulle selkäni takana.

Pysähdyin ja käännyin ympäri. Jokaisen miehen katse oli minussa. Hymyilin heille hermostuneesti.

"Joo?"

Kiharahiuksinen blondi astui lähemmäs minua. Silloin näin sen. Hänen pupillinsa. Mustat aukot olivat supistuneet nuppineulan pään kokoisiksi.

Hän oli vetänyt jotain muutakin kuin vain alkoholia.