Valosta annettu

Luku 4: Korvaamaton

Valo sirottuu ruusulasista kirkon käytävälle. Ei ketään missään. Rauhallinen aamu. Ragnar Strauss seisoo alttarilla. Hän on kääntänyt selkänsä tyhjille penkkiriveille, antanut niiden jäädä keräämään pölyä ylleen. Niitä ei käytettäisi enää koskaan. Petturin kirkko. Vampyyrin kirkko. Ragnar pitää katseensa ruusulasissa ja räpäyttää silmiään vasta, kun kuulee jonkun astuvan raskaasta ovesta sisään.

Nuori mies. Kapea lantio, leveät hartiat, takki kevyesti olalla kuin poika omistaisi koko maailman. Veikeät kasvot. Ragnaria hymyilyttää. Sen ikäiset kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken ja hymyilevät itsevarmuudella, jollaista Ragnarin kaltainen ikuinen olento ei koskaan voisi enää saavuttaa. Mikä kuolee vuosissa, jää sinne.

Dorian Havers. Se on siis tehty. Sisar on annettu, häät pidetty. Hyvä. Ragnar huomaa hymyilevänsä, kun kävelee tervehtimään kirkkoonsa saapunutta nuorta miestä.

"Tervehdys, Ragnar", Dorian sanoo ja antaa hymyn kuolla kasvoilleen.

Ragnar nyökkää Dorianille.

"Häät on siis pidetty."

On Dorianin vuoro nyökätä. Mies käyttäytyy kuin jokainen sekunti kirkossa olisi vaikea hengittää.

"Sisareni on vihitty Anrabas Barretille", Dorian huokaa syvään. "Kaikki meni suunnitelmien mukaan. Vampyyrisisarukset käyttäytyivät odotetusti. Ei ylilyöntejä."

"Heihin ei voi luottaa hetkeäkään", Ragnar murahtaa. "Entä sisaresi? Onko hän päässyt sisälle?"

Dorian siristää silmiään.

"Se tuskin tapahtuu hetkessä."

"Sinun sisareltasi se käy, jos joltakin. Hän on avoin ja ennakkoluuloton nuorikko. Hän onnistuu varmasti pääsemään sisälle Barretien sisäiseen maailmaan. Toki on otettava huomioon se, että Barretit voivat yrittää hyötyä sisarestasi."

Dorianin ilme ei värähdäkään. Nuoren miehen varmuus pistelee Ragnaria sisältäpäin. Miksi nuorukainen on niin tyyni? Hänen sisarensa on maan pelätyimpien olentojen luona. Pahuuden ytimessä. Mitä Dorian on tehnyt saavuttaakseen tyynen ulkokuorensa? Ragnar värähtää.

"Sinä olet perin luottavainen."

Dorian hymähtää. Sietämätön nuori olento. Ragnar peittää inhonsa. Dorian on vain juuri isänsä neuvoston tuolin perinyt poika. Juuri tuollaisia ne kaikki aina ovat.

"Minä luotan siskooni enemmän kuin kehenkän muuhun."

"Pojan vastaus."

"Päätös naittaa sisareni ensimmäiselle vampyyrille ei suinkaan ollut minut, arvon herra Strauss. Muistanet sen. Siitä huolimatta minä luotan siihen, että Victoria saa tehtävänsä suoritettua ennen kuin mitään tapahtuu. Vampyyrit eivät ehdi tehdä mitään."

Ragnar pudistelee päätään. Sata vuotta yhteistyötä ensimmäisten vampyyrien kanssa on karistanut turhat toiveet vampyyrien luotettavuudesta. Mutta mitä Dorian Havers siitä tietäisi.

"Anrabas on ensimmäinen vampyyri, melkoinen kieroilija, mutta kaikkein eniten minä varoisin sitä naista. Hänen sisartaan. Naisiin ei voi luottaa", Ragnar sanoo hiljaa. Hän tiputtaa sanansa auktoriteettinsa läpi. Omana itsenään hän ei uskalla sanoa mitään, sillä muuten Dorian saattaisi kuulla liekin lailla palavan katkeruuden hänen sisimmässään. Sitä Dorianilla ei ole oikeutta nähdä.

Dorianin ilmeestä ei saa selvää. Nuori mies huokaisee syvään ja väläyttää hymyn Ragnarille.

"Neuvosto pitää tänään kokouksen aiheesta. Tahdotko, että pidämme kokouksen täällä?"