Valosta annettu

Luku 6: Vain nämä hetket

Wilhelmin suu raottuu hengähdykseen, käsi pitää miehen päätä tiukasti haaroja vasten. Hetket lomittuvat, hengitys tihenee, orgasmin alkukaiut värisyttävät Wilhemin koko ruumista. Hetki vielä. Muutama edestakainen liike, miehen pehmeät huulet, työnsä osaava kieli. Wilhelm käy jo porteilla, kallistaa päänsä mielihyvästä, kun oveen koputetaan. Tuttu koputus. Mies vetäytyy syyllinen ilme kasvoillaan kauemmas vieden nautinnon häiveet matkassaan. Wilhelmin kulmat kaartuvat, suu vääntyy irveeseen, kun mielihyvä katkaistaan keskeltä.

Wilhelm heilauttaa kättään seuralaiselleen. Tällä ei olisi mitään asiaa jatkaa toimitustaan sen jälkeen, kun koputtaja pääsisi sisälle taloon. Tämän koputuksen Wilhelm tuntee ulkoa. Sen kiivas, vaativa, silti leikkisä rytmi kuuluu vain yhdelle ihmiselle. Wilhelm mulkaisee miestä, seuralaistaan, joka napittaa paitansa kiinni ja vetää takkinsa huolettomasti vain puoliksi päälle. Pelkkä nuori mies. Vielä huoleton ja valmis mihin vaan.

Seuralainen aikoo etuovelle, samaan suuntaan, josta koputus kuuluu. Wilhelm ei vaivaudu tarttumaan miestä ranteesta. Hänen ei tee mieli koskea tähän sen jälkeen, kun hänen nautintonsa on törkeästi keskeytetty.

"Seis", Wilhelm sanoo enemmän kyllästyneenä kuin käskevänä. "Käytä takaovea."

Mies kurtistaa kulmiaan. Keskeytetty orgasmi sekoittuu ärsyynnykseen Wilhemin sisällä. Punaista punaista punaista. Tämä mies pitäisi saada hänen silmistään oitis.

"Mutta minähän olen käyttänyt etuovea aiemminkin, vaikka sinulle on tullut uusia vieraita."

Julkeus nuoren miehen äänessä saa Wilhemin puremaan hammasta.

"Niin, mutta ne vieraat eivät ole tämä vieras. Takaovelle siitä, en aio käskeä uudelleen."

Ensin Wilhelm ajattelee miehen ryhtyvän niskuroimaan ja valittamaan kuten tämän kaltaiset aina tekevät. Hetken vieraan kasvot ovat täynnä pettymystä, sitten leveä hymy piirtää kuvansa niille. Wilhelmiä oksettaa. Kuollut nautinto kaihertaa kehoa kaikkialta, Wilhemin on päästävä avaamaan ovi.

"Vai sillä lailla", nuori mies nauraa. "Tietenkin sinun ovillasi juoksee ties mitä sakkia. Oletko varma, että et tällä kertaa tarvitse...?" Mies vie käden kaulalleen. Wilhelm näkee pelkkää punaista. Hän joutuu pitelemään itseään, jotta ei läimäytä röyhkeää nulikkaa poskelle.

"Ei kiitos, minä olen juonut jo", Wilhelm sanoo teatraalisen kylmällä sävyllä. Tällaisille pojille ei kannata ryhtyä väittämään vastaan. He menevät kyllä. Wilhelm ei ole koskaan vaivautunut edes kysymään hänen nimeään. Sellaisella ei ole merkitystä, kun tarpeet ovat puhtaan ruumiillisia.

Kun nuori mies on viimein kerännyt itsensä Wilhelmin olohuoneesta ja Wilhelm kuulee takaoven kolahtavan, hän kulkee avaamaan oven. Mies sen takana on jo ryhtynyt nojailemaan portaiden kaiteisiin näyttämättä kuitenkaan tylsistyneeltä. Tulijan ruskeisiin silmiin syttyy tuike hänen nähdessään Wilhelmin. Wilhelm vetää miehen sisälle ja suutelee tätä koko ruumiinsa poltteella. Täytä minut. Hajota. Saata työsi loppuun.

Kaksikko ei vaihda sanoja ennen kuin kumpikin on saanut haluamansa. Samalla pienellä punaisella samettisohvalla, jolla Wilhelm oli hetki sitten aiemman miehen kanssa, hän ottaa uuden keholleen, antaa tämän viimeistellä sen, mitä edellinen jätti kesken. Lopulta ruskeasilmäinen mies istuu lattialla vailla ainuttakaan vaatetta ja sytyttää savukkeen. Hän tarjoaa yhden sohvalta jalkojaan roikottavalle Wilhelmillekin. Hetken he vain istuvat siinä, antavat savun täyttää hiljaisuuden aukon.

"Hyvä, että tulit, Julius", Wilhelm huokaisee ruskeasilmäiselle vieraalleen. "Minä olen ollut aivan helvetin pitkästynyt viimepäivinä."

Julius hymähtää. Musta suortuva valahtaa kasvoille, hän sipaisee sen pois.