Valosta annettu

Luku 7: Kuin yhdestä suusta

Kun Anrabas Barret herää, hänen tuore vaimonsa ei ole hänen vierellään. Alkukesän aurinko paistaa verhojen takaa. Salakavalasti kesä on jo hiipinyt aamujen valoon, saanut maailman näyttämään hetkeksi kaltaiseltaan. Anrabas nousee ylös ja katsoo tyhjää tilaa vieressään. Sängyssä on tuskin painaumaakaan. Nuori vaimo ei ole nukkunut koko yönä. Anrabas huokaa syvään.

Käytävältä Anrabas näkee parvekkeella seisovan, tummanpuhuvan Marian sekä mytyn tämän jaloissa. Victoria. Anrabas kävelee aamuun kuin transsissa, kuin ei täysin ymmärtäisi, kuinka vaimo on päätynyt pieneksi kerälle käpertyneeksi mytyksi parvekkeelle.

"Onko hän ollut täällä kanssasi koko yön?" Anrabas kysyy sipoen pitkiä hiuksiaan unen jäljiltä paikoilleen. Hän kumartuu Victorian puoleen, mutta tyttö vain nukkuu.

Maria nyökkää. Silmissä käväisee jotakin lempeää Marian katsoessa kylmälle kivelle nukahtanutta Victoriaa. Vasta silloin Anrabas huomaa, että sisar on hakenut nukahtaneelle Victorialle peiton sisältä. Jokin lämmin läikähtää miehen sisällä. Unessaan Victoria näyttää juuri sellaiselta kuin puutarhassa nauraessaan. Puhdas ja kaunis. Kihartuva ruskea hiuskuontalo, luomia kasvoissa, kuulas iho. Kaunis.

"Tänään on tarkistuspäivä", Maria huokaa. "Toivottavasti Victoriaa on varoitettu sellaisesta."

Anrabas kohauttaa harteitaan.

Marian silmät siristyvät.

"Anri, miksi sinä suostuit naimaan tämän naisen?"

"Emmekö me ole jo keskustelleet tästä?"

Maria huokaisee.

"Minä pelkään, että sinulla on jotakin suunnitelmia neuvoston ja... Ragnarin suhteen."

Marian pitämä tauko saa Anrabasin hymähtämään. Kaikkien vuosien jälkeen Ragnar on yhä se, joka määrittelee kaiken, mitä he ovat.

"Olemme keskustelleet kaikesta. Ei ole mitään, mitä pitäisin sinulta."

Anrabas ei ehdi ajatella, puhuuko täysin totta, kun Victoria hänen jalkojensa juuressa ynähtää. Nuori nainen avaa vihreät silmänsä, räpyttelee pitkiä ripsiään. Luonnollinen. Niin puhdas, että Anrabasia korventaa.

"Huomenta, Victoria", Anrabas hymyilee. Hän kumartuu naisen puoleen saaden tämän hätkähtämään. Liian nopeaa. Anrabas ei tahdo säikyttää Victoriaa pois luotaan. Hän nousee takaisin ylös, sisarensa vierelle.

"Nukuitko hyvin?"

Victoria naurahtaa.

"Nukahdinko minä todella tähän?" hän nauraa.

"Taisit sinä tosiaan nukahtaa", Anrabas sanoo hymyillen. Maria hänen vierellään nyökkää vahvistukseksi.

Maria suo Victorialle hymyn ja astelee takaisin sisälle. Victoria jää tuijottamaan mustan mekon selkämystä. Vaimo kenties tuumii, onko Maria seissyt siinä koko yön. Anrabas tietää vastauksen, mutta ei anna sitä Victorialle suoraan. Maria tekee sitä paljon. Valvoo kauneimman yön yli elääkseen sen hiljaisuudesta, tunteakseen itsensä todelliseksi.

"Hän valvoi minun untani", Victoria sanoo. Kirkas ääni. Anrabas itkisi, jos olisi yksin. Millä oikeudella tämä nainen on lähetetty hänen luokseen? Kaunis, viaton nainen, joka ansaitsisi jonkun, joka osaisi olla tälle keväinen puro, tuuli, joka heiluttaa omenapuita.

Victoria nousee ylös ja kerää peiton mukaansa. Hän ei sano siitä sanaakaan. Anrabasin rintaa särkee ajatella sitä. Parvekkeen ovella Victoria pysähtyy. Kun hän kääntyy, aamun valo piirtää raitoja hänen kasvoilleen.