Valosta annettu

Luku 17: Vastaus huutoon

Neuvoston vanhin mies ei liikuttele sulkakynää sormiensa välissä, vaan antaa sen levätä paperin päällä. Siitä Ragnar tietää kokouksen sävyn olevan vakava. Kaikki neuvoston jäseneet ovat ennättäneet paikalle istumaan kirkon asuttavaksi tehdyn kerroksen pitkän pöydän ääreen. Ragnar on valmistellut kaiken. Hänen ikuisessa vankilassaan täytyy olla paikka, jonne naapuruston lapset saavat tulla leikkimään.

Kokous on alkamassa, tällä kertaa Ragnar on otettu leikkiin mukaan tosissaan. Hänellä on kunnollinen paikka pöydän toisessa päässä. Ragnar ei risti käsiään pöydälle kuten nuorimmaiset tekevät, hän odottaa selkä suorassa ensisäveliä soitettavaksi.

Neuvoston vanhin lyö kätensä pöytään kokousen alun merkiksi.

"Neuvoston kokous kuudentenatoista elokuuta on alkanut", mies sanoo hiljentäen korkeassa huoneessa kaikuvan puheensorinan. "Menkäämme suoraan asiaan. Kaduilla on alettu levottomiksi."

Ragnar kallistaa päätään.

"Levottomiksi? Tarkoittaako tämä jotakin muuta kuin noussutta vampyyripaniikkia?"

Neuvoston miehet katsovat toisiaan. Vuorotellen. Yksi kerrallaan. Otetaanko Ragnar sittenkään mukaan leikkiin vai ei?

"On syytä epäillä, että kansa on alkanut radikalisoitumaan", sanoo Dorian Havers, joka istuu aivan lähellä Ragnaria. Ragnar tuijottaa sisarensa vampyyrille antanutta miestä ja yrittää ymmärtää totuutta tämän päästämien äänteiden takana.

"Radikalisoitumaan? Kuten... ennen?" Sanat ovat pelkkä kuiskaus. Ne jäävät kiertämään kehää Ragnarin ympärille. Kansa ei voi radikalisoitua. Ei nyt. Ei uudelleen. Ei kaiken sen jälkeen, mitä Ragnar on tehnyt estääkseen sen.

"Vampyyrien pelko on vaikuttanut voimakkaasti koko kansaan, ei pelkästään paperittomiin ja nimettömiin."

"Entä työväki?"

"On oletettavissa, että juuri työväkeen vampyyriuden uusi aalto on vaikuttanut eniten. Työväki voi ottaa ohjeet omiin käsiinsä sillä välin, kun yläluokka pyörii pelossaan."

Ragnar nousee ylös ennen kuin itsekään huomaa. Hänen kätensä ovat puristuneet voimakkaasti nyrkkiin. Vasemmalla istuva Dorian tuijottaa häntä pitkään kuin ei ymmärtäisi lainkaan, mikä häntä kiihdyttää. Dorian ei voi tietää, että Ragnar ajattelee kahta mustahiuksista nuorta ystäväänsä, heitä, jotka olisivat voineet kertoa, mutta jättivät tietoisesti asian pimentoon.

"Maailma on siis luisumassa takaisin yli sadan vuoden takaiseen pisteeseen, vaikka vampyyrien kauhujen piti pyyhkiä sodan syyt mennessään?"

Kukaan neuvoston miehistä ei sano mitään. Hetken Ragnarista tuntuu, että hän on lapsi, joka seisoo keskellä katua ja miettii, miksi muut pojat eivät hymyile hänelle.

"Herra Strauss..."

Ragnaria kuvottaa. Sappinesteet maistuvat suussa. Nämä ihmiset pitävät häntä pilkkanaan. Eivät ota häntä tosissaan, vaikka ovat hyväksyneet hänet mukaan kokoukseen.

"Hyvä herra Strauss, toivon, että te muistatte yli sadan vuoden takaisen neuvoston tehneen äärimmäisen epätoivoisia päätöksiä. Sodan tilanne olisi kaatunut kaikkien niskaan. Se, että te kykenitte avustamaan tuomalla vampyyrit mukaan kuvioon, oli ketterää ajattelua, mutta aika on muuttunut."

Miten kaunis tapa sanoa, että kukaan ei aio enää kuunnella Ragnaria.

"Vampyyrien kanssa toimiminen on tuottanut tulosta, mutta meidän todelinen ongelmamme on aivan toinen. Te tiedätte sen kyllä."

"Puhutaan nyt taivaan tähden asioista niiden nimillä", yksi neuvoston miehistä ärähtää. "Luokkasodastahan siinä oli kyse! Helvetti sentään! Köyhät vastaan rikkaat. Ei mitään sen erikoisempaa. Ja te päätitte saada molemmat inhoamaan vampyyreita enemmän kuin toisiaan."