Valosta annettu

Luku 8: Luottamus

Kokouksen jälkeinen raivo on laimentunut huonosti. Ragnar istuu kirkon tornissa ja vetää syvään henkeä. Päivä on vasta aluillaan ja hän on jo ehtinyt käydä läpi pahimmat mahdollisuudet. Neuvostolla voi olla mitä tahansa häntä vastaan. Se on voinut koska vain kehittää suunnitelmia ilman häntä tai hänen takanaan. Ragnar puristaa kätensä nyrkkiin. Pelko ja viha eivät ole vanhenneet päivääkään. Mitä Ragnarilla on neuvostoa vastaan, jos se kääntyy häntä vastaan vuosikymmenten jälkeen? Pelkkiä hataria suunnitelmia ja kaduilta poimitut kaksoset, jotka tahtovat vain elättää itsensä.

Aamu valkenee hiljalleen, valo miltei ilkkuu Ragnarille. Mies kääntää katseensa sen suuntaan, suoraan ovelle. Kun Ragnar kääntää katseensa, kirkon raskas ovi käy. Kuin kohtalon ivasta ovesta astelee sisään sukunimetön nuorukainen, joka siskoineen on Ragnarin ainoa mahdollisuus selvitä. Juliuksen yllä on rento punainen paita. Hiukset ovat sotkussa. Joskus Ragnar miettii, voisivatko kaksoset vielä selkeämmin korostaa olevansa lainsuojattomia ja paperittomia. Ragnar pudistaa ajatukselle päätään. Sellaisinahan sinä heidät haluat. Voit syyttää heitä, jos kaikki menee pieleen.

Ragnar kulkee portaat alas tornista. Julius istuu ensimmäisellä penkkirivillä jalat ristissä ja tupakka sirojen sormien välissä. Käyttämätön kirkko. Nuori mies sen penkillä kuin olisi missä tahansa rakennuksessa. Ragnaria puistattaa. Jumala varmasti nauraa minulle nyt. Tähän me olemme tulleet.

"Mitä uutisia toiselta puolelta maata? Ovatko vampyyrit pysyneet aloillaan?" Ragnar kysyy rutinoituneet kysymykset. Juliuksen ilme on niin laimea, että mitään on tuskin tapahtunut. Julius on niin nuori ja eläväinen, että kertoisi oitis, jos jokin on hullusti. Tai niin sinä luulet. Ethän sinä kaksosia oikeasti tunne.

"Frida lienee vielä matkalla. Minä otin Aldenin tällä kertaa."

"Vai niin." Ragnar huokaisee. Wilhelm Alden ei osaa muuta kuin räksyttää. Mies on Ragnarille edelleen se sama kiharapäinen pikkupoika, jonka hän näki sata vuotta sitten. "Enemmän minä kaipaisin sisaresi raporttia vastanaineesta Anrabas Barretista."

Julius oikaisee asentonsa penkillä ja kallistaa päätään kuin pieni lintu. Sellaiselta poika Ragnarin silmissä näyttääkin. Pojan ilmeessä on tänään jotakin muutakin. Jotain, jonka tämä yrittää kaikin tavoin piilottaa Ragnarilta.

"Saanko esittää henkilökohtaisen mielipiteeni?"

Ragnar kurtistaa kulmiaan.

"Sinä kertoisit sen kuitenkin. Puhu pois, poika."

"Sotku, jota te ylläpidätte, alkaa käydä liian monimutkaiseksi ylläpitää. On niin monta rihmaa, jota ette saa täältä käsin pidettyä käsissänne."

Ragnar pysyy hiljaisuuden takana. Julius ei ole vielä päässyt vauhtiin. Savu tanssii ilmassa.

"Te yritätte sekä hallita neuvostoa sen oman selän takana että sen sisällä. Sen lisäksi yritätte jollakin ilveellä toimia vielä oma-aloitteisesti, täydellisesti ilman neuvostoa. Herra Strauss, se... Se ei todella taida toimia."

"Mikä saa sinut kuvittelemaan, että se ei toimisi?"

Juliuksen kasvoilla käy jotakin syvästi haavoittunutta.

"Jos... Jos olen ymmärtänyt oikein, me olemme teidän varasuunnitelmanne. Minä ja Frida. Neuvosto ei tiedä meistä mitään. Ja pääsuunnitelmanne tällä hetkellä on saada Victoria Haversilta tietoa siitä, onko Anrabas Barret onnistunut pääsemään kotoaan ulos sadan vuoden jälkeen ja ryhtynyt levittämään vampirismia."

"Mihin sinä oikein pyrit tällä monologilla? Mene asiaan!"

Julius säpsähtää. Selkä menee aivan suoraksi, ohuet kädet jännittyvät. Julius näyttää siltä kuin olisi valmis puolustautumaan, jos Ragnarin kärsimättömyys räjähtäisi käsiin. Ragnar ei ole sillä tuulella, että jaksaisi piilotella kytevää turhaumaansa.