Valosta annettu

Luku 29: Poiskirjoitettu

Sanat on jo sanottu, kun ovelle koputetaan jälleen. Victoria antaa miehensä avata oven. Kun sen takana seisookin vanha tuttu, Victoria tuntee sydämensä jättävän kierroksia välistä. Fridan hiukset ovat yhä lyhyet, huulet punatut ja housut vedettyinä korkealle kapealle vyötärölle. Laiton, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, kun ei ole papereita. Victoriaa itkettää. Hänen kaunis, rakas ystävänsä. Frida unohtaa tervehdykset ja ryntää suoraan halaamaan Victoriaa. Victoria vie kädet Fridan selkään, silittää ja miltei purskahtaa kyyneliin, kun tuntee Fridan värisevän itseään vasten. Hän näki Fridan edellisen kerran kesällä. Hän ei koskaan saanut kerrottua naiselle kaikkea. Nyt he ovat jälleen siinä eikä välissä ollutta aikaa olekaan.

Kun Frida irrottautuu Victoriasta, Victoria erottaa ystävän tummat silmänaluset. Jokin on huolettanut Fridaa, joka pystyy mihin vain. Joka on raudanluja. Millainen seikka voi saada Fridan valvomaan yönsä huolen runneltavana?

"Minä tulin tänne olemaan rehellinen", Frida hengähtää. "Ragnar Strauss aikoo tapattaa kaikki ensimmäiset vampyyrit. Se, mitä minä olen täällä toimittamassa..."

Frida painaa hetkeksi kädet kasvoilleen, vapisee. Victoriaa kylmää kauttaaltaan. Hän ei ole koskaan nähnyt ystävässään ainuttakaan merkkiä hajoamisesta. Victoria on aina tiennyt Fridan olevan ihminen, joka suree yksin, vihaa yksin ja iloitsee yksin.

"Minun piti tulla tänne tappamaan teidät, herra Barret."

"Sano Anri vain", Anrabas kuiskaa ohuella äänellä.

Frida sulkee hetkeksi silmänsä. Suru ja kauhu risteilevät kasvoilla.

"Joten, Anrabas... Sinun on kuoltava. Tavalla tai toisella. Herra Strauss uskoo, että tämän käynnin jälkeen sinä olet hengetön."

Fridan hengitys alkaa käydä raskaaksi. Victoria ja Maria näkevät tilanteen oitis. He tarttuvat Fridaan molemmin puolin ja taluttavat naisen olohuoneeseen. Anrabas tuijottaa kaikkea silmät tyhjinä.

"Itse asiassa, Frida, minä ehdin juuri kertoa elämäni naisille sitä samaa", Anrabas huokaa istuuduttuaan epämukavasti tuolilleen. Victoria on pannut merkille, että Anrabas istuu aina liian reunalla tuolissaan, kun häntä hermostuttaa.

Victoria pitää kättään Fridan omalla. Maria pysyy lähellä. Katseilla he ovat voineet käydä naisten keskisen keskustelun, josta ei ole tarvinnut pitää ääntä. Frida nostaa piinattua katsettaan kulmat kohoten.

"Kuinka niin?"

"Minä päädyin samaan lopputulokseen hieman eri kautta, mutta minä tiedän, että en selviä hengissä, ellen kuole ensin."

"Kuinka me realistisesti ajatellen saamme sinut... hengiltä? Ragnar ei ole huijattavissa. Hän on elänyt aivan liian kauan tullakseen huijatuksi", Victoria huomauttaa.

"Minä tiedän." Frida vetää syvään henkeä. "Olen ajatellut asiaa. Teistä kukaan tuskin tietää, luojalle kiitos, millaista kaduilla on. Osattomille ja vampyyreille ei ole olemassa minkäänlaista terveydenhuoltoa, ja tilanne kaduilla juuri nyt on... jokseenkin sekava. Joka tapauksessa ihmisiä kuolee jatkuvasti. Me pystymme helposti lavastamaan kuolemasi."

"Me?"

"Minä ja Julius voimme koska tahansa tehdä sen."

"Tekisittekö jotakin sellaista meidän puolestamme?" Puhuja on Maria.

Frida huokaisee syvään. Victoria tuntee käden värisevän hänen omaansa vasten. Hienoisesti, mutta silti.

"Minun on tunnustettava jotakin. Olemme Juliuksen kanssa tehneet jo vuosia kaikki herra Straussin likaiset työt. Meidän kätemme ovat jo veressä. Me olemme hänen aseensa neuvostoa vastaan siltä varalta, että neuvostoon ei voi enää luottaa. Te tiedätte sen kyllä. Te olette saaneet elää Ragnar Straussin päätöksistä. Olette varmasti jo vuosia tienneet, mitä minä ja Julius teemme."