Valosta annettu

Luku 21: Musta ydin

Juliuksen askeleet ovat kuin peuranvasalla, kun Ragnar näkee veljen kulkevan sisarensa edellä. On kuin keho olisi mennyt rikki kesken leikin. Ragnar pysyy täydellisen rauhallisena. Ei ole hänen asiansa kysellä, missä katutappelussa Julius on kehonsa murjonut.

Frida on kovempi. Sisar on aina. Tällä kertaa korkeavyötäröisiin housuihin ja leveälieriseen hattuun sonnustautunut Frida on vetänyt punaa huulilleen. Nainen ei pelkää huorittelijoita ja katujen miehiä. Frida on elänyt omillaan niin pitkään, että on ylittänyt maallisen pelon rajat. Ragnar tietää, että jos kaksosista toista hänen täytyy varoa, se olisi aina Frida. Naisiin ei voi luottaa. Ei varsinkaan housuja pukevaan naiseen, joka on leikannut hiuksensa lyhyiksi.

"Te kutsuitte meidät, herra Strauss", Julius aloittaa. Äänessä on sävy, jollaista siinä ei ole ollut aiemmin. Sattuuko mieheen todella?

"Koskeeko asianne suunnittelemaanne vampyyrien murhaa?"

"Varmasti sitäkin, kun siihen saakka päästään", Ragnar murahtaa. Hän maanittelee nuoria lähemmäs kädellään. "Tulkaapä vähän tänne."

Eläimiä. Pelkkiä eläimiä, jotka tottelevat pienintäkin käskyä. Alempia kuin vampyyrit. Vampyyreilla sentään on jonkinlainen autonomia, käsitys omasta arvostaan. Taistelutahto. Ragnar piirtää kätensä kuvan Juliuksen poskeen. Frida toimii oitis, sillä Julius putoaa iskun voimasta polvilleen. Mikä ikinä onkin Juliusta satuttanut, on tehnyt sen kunnolla. Frida seisoo Ragnarin käden ja veljensä välillä eikä hievahdakaan, vaikka Ragnar tietää, mitä tehdä kädellään.

"Ja nyt te kerrotte minulle, mistä syystä jätitte kertomatta minulle, mitä osattomien keskuudessa todella tapahtuu", Ragnar pudottaa sanoja suustaan kuin veitsiä. Niistä jokainen tuntuu iskeytyvän suoraan kaksosten lihaan. "Teillä sietää olla painava syy olla kertomatta minulle siitä, kuinka kaltaisenne ovat suunnitelleet uutta kansannousua vampyyreiden avustuksella. Ettei vain olisi, että tekin olette osana sitä kaikkea? Siksikö te ette kertoneet minulle, kun kysyin, onko maailmalta mitään uutta?"

"Tehän tiesitte, että vampyyrien käyttäminen sodan karkottajana oli vain väliaikainen ratkaisu", Frida sanoo. Nainen uskaltaa yhä seisoa siinä, veljensä edessä, täydellisen röyhkeä katse ruskeissa silmissään. "Minä kuvittelin, että te tiesitte, ettei kapinahenkeä kukisteta niin vain."

"Onko teillä kahdella jotakin tekemistä sen kanssa, mitä kaduilla tapahtuu? Minä saan kyllä tietää, jos te valehtelette minulle."

"Meillä ei ole ollut aikaa", Julius kiirehtii sanomaan lattialta. Frida luo veljeensä kylmän katseen, aivan kuin hän toruisi veljeä tämän sanoista.

"Veljeni sanat implikoivat, että voisimme olla osana sellaista toimintaa, jos me ehtisimme. Se ei pidä paikkaansa, ja toivon, että ymmärrätte meidän olevan järkeviä, realistisia ihmisiä." Frida ei katso veljeensä puhuessaan. Ragnar painaa sen merkille. "Me olemme kauttanne nähneet, millainen tämän maan hallinto on. Me emme kuvittele hetkeäkään, että kukistaisimme sen. Me emme ole typeriä. Olemme teidän palvelijoitanne ja kiitollisia kaikesta, mitä olette meidän eteemme tehnyt."

Taitavakielinen tyttö. Puheenvuoro on varmasti ennalta harjoiteltu. Ragnar on miltei vaikuttunut Fridan puheista. Hän uskoisi naista, jos tämä olisi missä tahansa muussa asemassa. Silkka harmi, että tyttö ei ole syntynyt aateliseksi. Fridan kaltaisen omapäisen ja voimakkaan tytön olisi helposti saanut koulutettua loistavaksi vaimoksi.

"Vannotte siis, että ette jättäneet jotakin niin suurta kuin mahdollinen kansannousu kertomatta siksi, että tahdoitte salata minulta jotakin?" Ragnar ei kysy saadakseen vastauksia huulilta. Hän kysyy lukeakseen.

Julius on jo noussut lattialta irvistellen noustessaan. Kipu pitää miestä hallinnassaan. Ragnar ei vieläkään kysy. Frida tuntuu jo tietävän.