Light of my life (L.H fanfic in Finnish)

15. mitä aijon tehdä

Violetin näkökulma:

Istuin hotellihuoneemme parvekkeella ja join teetä. En enään itkenyt. Yritin vain selvitellä päätäni siitä, mitä aijon tehdä. Lähtisinkö Australiaan vai selvittäisinkö asioita Luken kanssa. Tapahtuneesta onkin jo pari päivää.

Samassa kuulin parvekkeen avautuvan ja tiesin sen olevan Harry koska kukaan muu pojista ei uskaltaisi tulla luokseni kun olen tässä tilassa. Eikä kukaan muu tunne minua niin hyvin kun Harry. Ja Luke. Harry istui vierelläni olevaan tuoliin ja olimme hetken hiljaa. En vilkaissutkaan häneen sillä olin vieläkin ärsyyntynyt hänen juonestaan.

"Mä oon pahoillani" Harry sanoi hiljaa. "Aha" mutisin hänelle sillä olin vihainen. "Anna anteeksi" Kuulin Harryn sanovan ja katsoin häntä. Se oli virhe. Harry oli vetänyt kasvoilleen typerän koitanpentu ilmeen joka sai minut nauramaan vaikka minun piti olla vihainen.

"Eihän sulle voi olla vihanen" nauroin ja sain hänetkin nauramaan. Harry otti minut halaukseensa. Se tuntui hyvälle. "Ette sit juoni enään mitään. Puhun Lukelle sitku musta siltä tuntuu." Varmistin vielä sillä en halua enään tälläisiä tilanteita. "Joo joo mutta tuutko sä tänään kattomaan meidän keikkaa vai...?" Harry kysyi minulta.

Tiesin hänen tarkoittavan sitä että haluanko tulla mukaan vaikka Lukekin olisi siellä. "Kyl mä tuun" vastasin hetken mietittyäni. "En haluu olla sit missään tekemisissä sen typeryksen kanssa" lisäsin vielä ja ääneni vakavoitui. "Ei sun tarviikkaan" Harry kuiskasi hiljaa ja halasi minua nopeasti ja lähti valmistautumaan. Minä vedin viltin tiukemmin ympärilleni ja katsoin kaunista aamua ja ihmisten viilettävän alapuolellani.

Istuimme kaikki samassa limusiinissä matkalla kohti stadionia jossa illan keikka olisi. Minulla oli taas hieman kiusaantunut olo olla samassa tilassa Luken kanssa. Mutta hän oli onnekseni toisessa päässä limusiinia ja katseli mietiskelevänä ulos eikä osallistunut muiden poikien keskusteluun. Pystyin onneksi nauramaan poikien tarinoille ja Louisinin surkeille vitseille enkä antanut Luken häiritä. Silti jossain päässäni muistin Luken ja hänen tekonsa joka sattui yhä.

Keikan alkaessa menin hieman syrjempään seuraamaan keikkaa. Pian 5sos tulisi lavalle. Stadion täyttyi kirkuvista ja itkevistä faneista. En halunnut keskittyä keikkaan etten alkaisi taas itkemään Luken takia joten selasin vain puhelintani.

"Milloin Violetin sukunimi vaihtuu Hemmingsiksi?" Kuulin Michaelin nauravan äänen huutavan ja hätkähdin. Michael luki fanien kylttejä ääneen. Kaikki pojat nauroivat kyltille jossa sanottiin noin paitsi Luke joka katsoi minuun vaivalloisen näköisenä ja yritti olla välittämättä kyltistä "virittämällä kitaraansa"

Pojat alkoivat onneksi soittaa taas uutta biisiä eikä Luken tarvinnut jäädä tähän kiusalliseen tilanteeseen ja minä lähdin bäkkärille. Juoksin muiden poikien ohi vessaan itku kurkussa. Nojasin lavuaariin ja tuiotin itseäni peilistä. Kuinka säälittävä oikein olen. Otin lavuaarin päältä mukin ja laitoin siihen kylmää vettä ja join sen. Niistin ja yritin rauhoittua. Avatessani oven nurkan takaa käveli ihminen ja törmäsin häneen.

"Hei onks kaikki hyvin?" Hahmo tarttui kiinni minusta ja kysyi. Se oli Harry. Nyökkäsin ja yritin hymyillä pienesti. Harry halasi minua tiukasti sillä hän tajusi etten ole ihan okei kun näki minut juoksemassa vessaan.

Halasin Harryä tiukasti ja pitkään. Pääni nojasi hänen rintaa vasten ja kuulin hänen sydämmen äänen ja haistoin hänen tutun tuoksunsa.

---

Tästä tuli nyt hieman lyhyempi luku mutta toivottavasti tukkäätte! :)