Light of my life (L.H fanfic in Finnish)

36.

Violetin näkökulma:

Heräsin Luken sängystä. Itseasiassa puoliksi Luken päältä. Sängyt olivat niin pieniä että kävi ahtaaksi nukkua kahdestaan jonkun kanssa. Itse tosin olin paljon pienempi kuin Luke enkä vienyt paljoa tilaa.

Pääni makasi Luken paljaan rintakehän päällä ja käteni oli Luken ympärillä. Kuulin Luken sydämmen sykkeen. Vaikka olin hereillä en liikahtanutkaan. Sillä halusin jäädä tähän. Luken lähelle. "Tiiän et oot hereillä" Luke kuiskasi ja silitti käsivarttani. "Mistä sä sen voit tietää" sanoin pienesti nauraen ja katsoin häneen. "Mä tunnen sut" Luke kuiskasi ja katsoi suoraan silmiini. Laitoin pääni takaisin Luken rintakehälle. Olimme molemmat täysin hiljaa. Kuuntelin vain Luken rauhallista sydämmen pammpailua. "Luke" sanoin pienen hiljaisuuden jälkeen. "Violet" Luke sanoi takaisin. " 'laita viestii sitku saadaan tulla takaisin' " lausuin nauraen viestin jonka Ashton lähetti Lukelle eilen illalla. "Ai sä näit sen" Luke sanoi virnistäen mutta hieman nolostuneena.

Raotin Luken punkan verhoa ja kurkkasin olisiko muut pojat näkyvillä, sillä päälläni oli vain pitsiset rintsikat ja niihin mätsäävät stringit enkä viitsinyt poistua Luken sängystä näin vähissä vaatteissa kaikkien nähden. Kaikki istuivat pöydän ääressä ja käänsivät katseensa minuun kuullessaan verhon avaituvan. "Huomenta vaa teillekki" sanoin ja aloin nauramaan sillä tunsin Luken kutittavan minua jaloista. "LUKE" Kirkaisin ja tipahdin hänen sängystään lattialle meidän molempien nauraessa. Makasin bussin lattialla nauranen pelkillä alusvaatteillani kaikkien POIKIEN nähdessä. "Joo huomenta" Ashton sanoi oudosti katsoessaan minua räkättämässä siinä lattialla. Viimein kun sain kerättyä itseni nappasin jonkun pojista t-paidan ja puin sen ylleni liittyen poikien seuraan.

~

Seisoin stadionin ulkopuolella ja imasin keukoni täyteen tuota pahan makuista ja täynnä myrkkyjä olevaa savua. Tiedän että minun pitäisi lopettaa polttaminen. Kuulin kuinka 1D veti keikkaansa ja fanit kiljuivat.

Tumppasin tupakkani tuhkakuppiin ja jäin vielä hetkeksi ulos. Nojasin stadionin seinään ja tunsin kylmän tuulen viiman menevän lävitseni. Ilta oli jo hämärtynyt ja ulkona oli pimeää. Tunsin käden olkapäälläni ja hätkähdin. Se oli Luke.
"Sori ei pitäny säikyttää" Luke sanoi ja otti minut kainalooni. "Ei se mitään" kuiskasin. "Luke" sanoin ja kännyin hänen eteensä. Luke irrotti minusta ja kohautti kulmiaan. "Tiedäthän... mä rakastan sua vieläkin" sanoin katsoen häntä suoraan silmiin. Tuntui kun isto kivi oli pudonnut harteiltani ja olin iloinen saatuani sanottua sen. Hetken kerkesin olla onnellinen kunnes mielialani laski. Luke kääntyi ja hieroi niskaansa hermostuneena. "Luke?" Sanoin kysyvästi. "Kuule..." Luke aloitti tarttuen olkapäistäni ja katsoi suoraa silmiini. "Mä olen Alexan kanssa" hän sanoi hiljaa ja tunsin kyynelten tulevan silmistäni. Tunsin itseni nöyryytetyksi. Halusin vajota maanalle. Pois tästä.

Luke pyyhkäsi kädellään poskeani mutta riuhtaisin hänen kätensä irti minusta. "Siis... sä rakastat Alexaa vielä?" Kysyin itkuni seasta vaikka tiesin hyvin että Luke rakasti häntä eikä minua. Luke ei sanonut mitään. "Mitä se eilinen sit oli?! Sä olit suunnitellukki sen! Miks?! "Huusin hänelle. Luke van katsoi jalkojaan ja oli hiljaa.

Lähdin juoksemaan kohti bussia. En nähnyt vetisten silmieni takaa mitään ja melkein kompastuin. Kuulin Luken huutavan perääni. Kiipesin omaan sänkyyni ja vedin verhon kiinni. "Violet anna mä selitän" Luke sanoi ja astui tyhjään ja pimeään bussiin. Tuntuu kun minut olisi petetty taas. Tunsin Luken käden tarttuvan omaan käteeni verhon alta. "Violet" Luke sanoi rauhallisesti.

Yhtäkkiä tunsin tippuvani ja kamalaa särkyä päässäni. Huusin kivusta. Tunsin kyyneleiden valuvan poskillani. Joka paikkaan särki. Silmissäni pimeni ja näin sumean Luken vierelläni. En saanut selvää. Päähäni pisti niin että luulin kalloni halkeavan. Kuulin Luken kovaa huutoa. En saanut selvää mitä hän huusi. Hän yritti taputella poskiani. Näkökenttä oli sumea, kuulin kovaa tinnitystä korvissani ja huutoa, tunsin särkyä päässäni. En reagoinut mitenkään. Henkeäni ahdisti ja luulin kuolevani nyt. Luke nosti minut syliinsä ja lähti juoksemaan ulos. Tunsin kylmän ilman tulevan vastaan kuin seinä ja kuulin Luken huutavan paniikissa jotain. Sitten kaikki pimeni täysin.

Luken näkökulma:

"Violet nyt pysy jooko hereillä" sanoin itkukurkussa pidellessäni tätä tyttöä sylissäni. Hortoilin yksin pimeässä stadionin parkkipaikalla ja yritin huutaa apua. Lähdin paniikissa juoksemaan kohti sairaalaa. Violet on pakko saada sairaalaaan. "Violet perkele" ärähdin. Tunsin kyynelten valuvan poskilleni nähdessäni Violetin tajuttomana sylissäni. En tiennyt minne piti juosta. Karjuin ja itkin. En antaisi ikinä tätä itselleni anteeksi jos Violet ei enään heräisi. En ikinä.

Hips! toivottavasti piditte luvusta! mulla olisi hieman ilmoitusluontoista asiaa. Aloitin kirjoittamaan toista kirjaa joka on ns päiväkirja joka on nimellä Just thoughts from my head. kirjoittelen sinne siis kaiken maailman ajatuksia ja muuta. olisin tosi ilonen jos voisitte käydä tsekkaamassa sen!