Light of my life (L.H fanfic in Finnish)

18. "mun pitää mennä"

Taas olisi uutta lukua! Musta tuntuu että ideat taitaa olla vähän lopussa mutta mulla on onneksi jo pari lukua valmiiksi kirjoitettuna niin julkaisen niitä tässä sitten myöhmmin. Hope you like it!

Katselin miten vesipisarat tippuivat auton tuulilasiin ja valuivat alas. Istuin Harryn kanssa autossa matkalla lentokentälle mistä lentoni lähtisi kohti Suomea. Muut pojat eivät päässeet mukaan hyvästelemään minua sillä heillä oli joku haastattelu mutta lupasivat tulla kentälle heti sen jälkeen jos vain kerkeisivät. Harry ihan välttämättä halusi tulla mukaan ja jätti haastattelun väliin.

Olimme Harryn kanssa kentällä jo monta tuntia ennen lennon lähtöä että varmasti kerkeisin hoitaa lähtöselvityksen ajoissa. Saimme kaikki onneksi hoidettua ja aikaa on vielä joten menimme Harryn kanssa kahville odottamaan muiden poikien tuloa.

"Toivottavasti ei tuu myrskyä ettei mun lentoa peruta" sanoin hiljaa katsoen ulos. Minulla oli hieman haikea olo vaikka tiedän pääseväni pian takaisin. "Niin" Harry vastasi hörppiessään kahvia. Samassa huomasin joukon poikia tulevan luoksemme joilla oli huput päässä. Tiesin heti keitä he olivat ja miksi huput oli niin visusti päässä. Ettei kukaan tunnistaisi.

Nousin tuolistani ja juoksin halaamaan poikia. "Hyvää matkaa Violet" "tuu pian takas" Halasin kaikkia poikia kovaa. Halattuani kaikkia tähyilin hieman ympärilleni jos Luke olisi tullut. Tavallaan toivoin että hänkin olisi halunnut sanoa heipat. Eipä halunnut. "Etsiksä Lukea?" Kuulin Michaelin kysyvän. Hän näki että etsin jotain. Katsoin vain maahan enkä vastannut mitään.

"Mä oon pahoillani et se idiootti ei halunnu tulla" Michael sanoi ja halasi minua tiukasti. Micahel saattaa näyttää kovalta rokkari pojalta mutta hänessä on myös se pehmeä puoli josta pidin hänessä. "Ei se haittaa" sanoin hänelle hiljaa ja hymyilin pienesti. "Meijän pitää varmaan alkaa lähtee valmistautumaan seuraavalle keikalle" Harry sanoi hieman apeasti ja halasin häntä pitkään ja yritin pitää kyyneleet poissa onnistumatta.

"Hei, se on kaks viikkoo ja sit nähään taas" Harry sanoi ja otti käsistäni kiinni rauhoitellakseni minua. "Emmä sitä..." sanoin itkuni seasta. "Mä tajuun kyllä" Harry sanoi minulle ymmärtäen että tarkoitin Lukea ja halasin häntä vielä viimeisen kerran. Kerättyä itseni lähdin kävelemään kohti porttia jossa ihmiset jonottivat päästäkseen lentokoneeseen.

"Violet!" Kuulin äänen huutavan takaani. Käännyin ihmeissäni ympäri ja näin pitkän hahmon juoksevan minua kohti. Tunnistin kyllä kuka. Tiputin laukkuni maahan ja lähdin juoksemaan henkilöä kohti. Hyppäsin hänen syliinsä ja halasimme toisiamme tiukasti ja aloin taas itkemään. "Anteeks kaikesta" Luke sanoi ja laski minut maahan pitäen silti minut halauksessaan.

Painoin otsani Luken otsaa vasten ja katsoin hänen kirkkaan sinisiin mutta hieman vetisiin silmiinsä. Luke otti hellästi leuastani kiinni ja suuteli minua. En vetäytynyt pois vaan vastasin varovasti suudelmaan. "Violet voitasko me-" Luke yritti sanoa suudelman jälkeen mutta keskeytin hänet. "Luke. Vaan kavereita" sanoin hänelle vaikka silti vielä rakastin häntä. Se sattui, mutta oli pakko. Minulle tulisi ikävä. Luke irrottautui minusta ja pyyhki silmänsä hupparinsä hihaan. Näin että hän yritti pidätellä itkuansa.

"Onks kaikki nyt okei?" Luke kysyi ja otti kasvoistani hellästi kiinni. "Joo" sanoin ja yritin hymyillä. Mikään ei todellakaan ollut okei. Jätin rakastamani ihmisen. "Mun pitää mennä" sanoin ja käännyin nopeasti. "Hyvää matkaa" Luke sanoi perääni kun käännyin mennäkseni takaisin jonoon että kerkeisin lennolleni. En vastannut enkä katsonut enää edes taakseni etten murtuisi. Nappasin reppuni ja menin näyttämään lentolippuni että minut päästettäisiin lentokoneeseen. Kävelin portaita alas päästäkseni bussille joka veisi meidät lentokoneeseen. Minun oli pakko nähdä Luke vielä. Käännyin ympäri ja näin Luken seisovan ihmisjoukon keskellä samassa paikassa missä suutelimme viimeisen kerran. Mä rakstan sua luin Luke sanoi äänettömästi mutta pystyin lukemaan sen hänen huuliltaan. Hymyilin hänelle katsoen tätä silmiin ja jatkoin matkaani kohti bussia. Outoa, mutten tuntenut enää vihaa Lukea kohtaan. Minulla oli lämmin, mutta vähän surullinen olo.