Light of my life (L.H fanfic in Finnish)

16. mä lähden

Tarinan kuva liittyy aina johonkin kohtaukseen luvussa ;)

Violetin näkökulma:

Siitä on jo muutama päivä kun viimeksi puhuin Lukelle. En ole edes nähnyt häntä muuten kuin ihan vilaukselta sillä en ole mennyt keikoille mukaan. Kävin Harryn ja Michaelin kanssa eilen katselemassa paikkoja ja meillä oli tosi hauska päivä. Minusta ja One Directionin pojista on tullut paljon läheisempiä nyt viimeaikoina.

"Kiitos ku oot ollu mun tukena nyt" sanoin hiljaa ja nojasin päätäni Harryyn istuessamme rannalla. Harry hymähti vain ja silitti hiuksiani. katselimme meren pieniä aaltoja illan hämärtyessä. "Mä aattelin mennä huomenna juttelee Luken kanssa. En jaksa tätä enää" sanoin pienen hiljaisuuden jälkeen. "Annatsä anteeks sille?" Harry kysyi hieman ihmetellen. "En" vastasin hänelle hiljaa ja päättäväisesti. En vain pysty olemaan niinku mitään ei ois tapahtunu. "Mikset? Mitään vakavampaa ei kerenny edes tapahtua" Harry kysyi ja silitti käsivarttani minun nokatessaan hänen olkapäähänsä. "En mä vaan pysty. Mulla on menneisyydessä sellasii asioita jotka vain Luke mun perheen ja parhaan ystäväni lisäks tietää. Enkä haluais nyt puhuu niistä" Vastasin hänelle päättäväisenä. En halua ajatella menneisyyttäni. Harry onneksi ymmärsi olla kysymättä menneisyydestäni enempää. Istuimme vain hiljaa ja katsoimme veden liplatusta.

Muutin Australiaan alottaakseni puhtaalta pöydältä mutta tässä sitä taas ollaan. Särkyneen sydämmen kanssa.

Aamulla heräsin aikasin sillä en saanut unta. Päätin lähtea aamupalan jälkeen Luken huoneeseen. En tiedä miksi edes halusin mennä jos en antaisi anteeksi.

Kävellessäni käytävää pitkin Luken ja muiden poikien huoneelle tunsin tuskahien valuvan otsallani. Sydän melkein pomppasi rinnasta ylös. Olin niin jännittynyt. Koputin oveen ja tuntui ikuisuudelta kunnes Ashton tulu avaamaan oven. "Huomenta" sanoin ja kävelin itsevarmasti sisään. "Huooomenta" kuulin Ashtonin sanovan ihmetellen kun kävelin hänen ohitsensa. "Missä Luke on" kysyin Calumilta ja Michaelilta jotka istuivat sohvalla ja katsoivat telkkaria. "Sen huoneessa mut se-" Michael sanoi hieman ihmetellen ja keskeytti lauseensa kun lähdin jo Luken ovea kohti enkä kuunnellut enempää. Miksi se on niin outoa jos haluan puhua Luken kanssa?

Päästyäni Luken ovelle pysähdyin ja koitin hengittää syvään. Koputin hiljaa oveen ja kuulin äänen huutavan. "Menkää nyt vittuun" nyt ymmärsin mitä Michael yritti sanoa. Luke kuulosti todella oudolta. Vihaiselta ja itkeneeltä. Avasin Luken huoneen oven ja hän makasi sängyllään kasvot seinään päin.
"Mähä sanoin et-" Luke oli sanomassa kunnes huomasi minut. Näin että Luke oli itkenyt. Hänen silmänsä olivat ihan turvonneet ja punaiset. Luke nousi nopeasti istumaan ja pyyhki silmiään.

"Mä haluun puhuu" sanoin hiljaa ja kävelin hänen snägylleen ja istuin Luken viereen. "Mä oon oikeesti niin pahoillanu eks me voitas sopia" Luke sanoi anelevasti. Kuulin hänen äänestään sen kuinka pahoillaan hän oikeasti oli. "Mä en tiiä miten pystyn luottaa suhun enään" vastasin ja kyyneleet pyrkivät silmiini. Annoin niiden valua. Luke painoi päänsä käsiin ja oli hiljaa. "Tää ei muuten olis ollu näin iso asia mut sä tiiät mitä mulle kävi Suomessa ja-"

Lopetin lauseeni kesken ja purskahdin itkuun. "-sä lupasit ettet satuta mua" sain jatkettuani lauseeni loppuun itkun keskeltä. Kyyneleet virtasivat poskiani pitkin ja tippuivat syliini. Luke nosti päänsä ja laittoi kätensä hellästi poskelleni pyyhkiekseen kyyneliäni. Oli ihanaa tuntea Luken kosketus siinä pitkästä aikaa mutta silti se vain murskasi sydäntäni enemmän ja enemmän. Luke katsoi suoraan silmiini. Näin että häneenkin sattui. Käänsin pääni pois että hän ottaisi kätensä pois kasvoiltani.

"Onks sulla joku toinen" Luke kysyi hiljaa. "No ei ole." Vastasin tiuskien. Miten voisin tälläisessä tilanteessa rakastua kehenkään? "Onks se Harry" Luke kysyi hieman kiihtyneenä. "NO EI OLE" huusin ja nousin seisomaan. Miten hän voikin ajatella noin. "NO MIKSET SÄ SITTEN VOI ANTAA MULLE ANTEEKSI" Luke huusi ja nousi seisomaan. "NO MIETIPPÄ SITÄ" Huudahdin hänelle takaisin. Olin täysin taivon partaalla mutta silti kyyneleitä vain virtasi. Olin varma että muut kuulivat huutomme olohuoneeseen asti. "TAJUUTSÄ ET MÄ OLIN KÄNNISSÄ! KÄNNISSÄ!" Luke huusi kovempaa kun ikinä ennen. En ole koskaan nähnyt Lukea niin vihasena. Pelkäsin jopa häntä.

"KÄNNISSÄ OLO EI OO HYVÄ SYY MIHINKÄÄN!" Huusin niin kovaa kuin vain pystyin. Romahdin lattialle ja painoin pääni käsiini ja itkin. Luke laskeutui viereeni ja laittoi kätensä olkapäälleni. "Violet" hän sanoi rauhoittuneenpana. "Älä" kuiskasin itkun seasta ja siirryin ettei Luke koskisi minuun. "Mä oon-" "Lopeta. Tää juttu oli tässä" Keskeytin Luken ja lähdin itkien pois huoneesta.

Luken näkökulma:

"Mä oon-" "Lopeta. Tää juttu oli tässä" Violet keskeytti minut ja lähti juoksemaan pois. Se oli se mitä en halunnut kuulla. "VIOLET" lähdin juoksemaan hänen peräänsä. "VIOLET" huusin huoneeni ovelta mutta hän oli jo kerennyt juosta pois huoneistostamme. Sen sijaan Michael Calum ja Ashton seisoivat oveni takana. Tietty kuuntelivat kaiken. Olin todella vihainen. "Idiootit" sanoin heille vihaisena ja paiskasin huoneeni oven kiinni ja hautauduin sänkyyni ja päästin kyyneleet silmistäni.

Violetin näkökulma:

Juoksin suoraan huoneeseemme sisälle ja itkin kovempaa kun Luken huoneessa. Kaikki pojat istuivat keittiössä mutta juoksin vain itkien Harryn huoneeseen. Repäsin matkalaukkuni kaapista ja aloin tunkea tavaroitani sinne hysteerisesti itkien. Olin jälleen aivan rikki.

Harry tuli nopeasti perässäni ja juoksi juoksien "hei hei mitä sä teet? Mitä tapahtu?"Harry kysyi ja yritti rauhoitella minua. "Se on nyt ohi. Mä jätin sen. Mä haluan lähtee. Mä lähen pois täältä" selitin hänelle itkun seasta ja pysähdyin istumaan ja painoin pääni käsiin ja itkin hysteerisesti. "Shh shh" hän kaappasi minut halaukseesa ja yritti rauhoitella minua. Mutta en silti jää tänne. Mä lähden.