Anton

4. Kultapoika

Anton

Ensimmäinen kyynel vapautui silmäkulmastani heti, kun Lucas oli mennyt omaan huoneeseensa ja sammuttanut olohuoneen valot. Toinen kyynel vierähti pitkin poskeani, kun muistin päivän tapahtumat. Loput sata kyyneltä jotka kastelivat tyynyliinan saivat minut toivomaan omaa kuolemaani.

Ahdistus, joka painoi rintaani tuntui nyt selvemmin kuin koskaan ennen. Minä kääntyilin epämukavalla sohvalla kymmeniä kertoja ennen kuin nousin ylös ja kävelin ikkunan luo. Katsoin hetken aikaa takapihaa, joka oli aidattu heiveröisen näköisellä lauta–aidalla mikä erotti pihan tiestä. Olisin halunnut päästää suteni vapaaksi ja juosta pitkin metsiä, mutta tiesin ettei se ollut kovinkaan hyvä idea. Olin sekaisin ja annoin tunteilleni vallan, silloin suteni käyttäytyi aina arvaamattomasti.

Kävelin takaisin sohvan luo ja nostin nahkatakkini maasta, sieppasin sen taskusta tupakka askin sekä sytkärin. Livahdin takaovesta ulos ja jätin sen raolleen, kävelin paljain jaloin aidan luo ja nojasin sen karheaa pintaa vasten.

Laitoin tupakin suuhuni ja sytytin sen tutulla liikkeellä. Puhaltelin savukiehkuroita ilmaan ja annoin katseeni harhailla tien toisella puolella oleviin taloihin joissa kaikissa oli jo täysi pimeys.

Minä vain seisoin siinä ja mietin minkälaisia ihmisiä noissakin taloissa asui. Olivatko he normaaleja? Juuri sellaisia kuin minä halusin olla. Oliko heillä huolia tai murheita? Olivatko he onnellisia?

Olisin tehnyt mitä vain, että olisin voinut olla normaali ihminen. Olisin vaihtanut vereni mieluusti tavalliseen tylsään ihmisvereen, mutta se oli mahdotonta.

Kiitos, minä välitän sinusta myös.

Suteni tuhahti sarkastisesti pääni sisällä saaden minut naurahtamaan. Suteni oli joskus niin ylidramaattinen. Se tiesi kyllä mitä tarkoitin. En halunnut loukata sitä vaan olisin halunnut päästä eroon siitä painavasta synnistä jonka isäni oli minun hartioilleni sysännyt. Jos olisin ollut normaali ihminen niin minun ei olisi tarvinnut painia niiden ajatusten kanssa joiden vuoksi nyt menetin yöuneni ja joiden vuoksi olin tällainen.

Huokaisin syvään. Tulevaisuus, joka häämötti edessäni ei ollut sellainen kuin halusin. En tiennyt olisiko minusta johtajaksi. Pystyisinkö täyttämään lauman toiveet heidän johtajanaan? Koko ajatus siitä, että minun piti näyttää esimerkkiä muille ja ohjata heitä oli ahdistava. Suonissani virtasi alfan veri, mutta silti minä tunsin itseni hylkiöksi, joka ei pystynyt edes kokoamaan omia ajatuksiaan.

Vedin keuhkoni täyteen raikasta ilmaa. Tumppasin tupakkini maahan ja kävelin takaisin talon sisälle. Lukitsin oven ja istahdin sohvalle, joka ei vetänyt vertoja omalle sängylleni. Mutta olin päättänyt jäädä Lucasin luokse yötä sillä en halunnut kohdata vanhempiani. He huomaisivat kuitenkin heti, että jotain olisi vialla ja he pakottaisivat minut kohtaamaan ne demonit joita yritin niin sitkeästi vältellä.

Painauduin selälleni ja ummistin silmäni kiinni toivottaen tervetulleeksi pimeyden jonka kohtasin aina, oli silmäni sitten auki tai kiinni.

Painajaiset joita näin nitoivat yhteen edellispäivän tapahtumat. Kiusasin Aamua ja sain kaikki nauramaan hänelle. Lopulta hän hyppäsi sillalta alas kohti kuolemaansa. Siihen minä heräsin, hänen ääneensä, kun hän huusi apua, mutta en voinut auttaa häntä. Avasin silmäni varovasti ja en nähnyt ensin mitään vain pimeys oli ympärilläni.

Onko vielä yö?

Kysyin sudeltani ja aloin hieman hätääntyä, kun räpyttelin silmiäni, mutta mitään ei tapahtunut.

Nyt on aamu.

Suteni vastasi aistien hermostuneisuuteni, mutta se ei sanonut enää sanaakaan auttaakseen minua paniikissani, joka alkoi kuplia rinnassani. Hieroin silmiäni pakonomaisin liikkein niin kauan, että pienet valojuovat alkoivat näkyä edessäni. Suljin silmäni hetkeksi ja kun avasin ne uudestaan huokaisin helpotuksesta, kun näin taas kunnolla.