Arvoton.
Negatiivinen.
Turmeltunut.
Onneton.
Naurettava.
Sitä kaikkea minä olen. En kiistä sitä, en aio valehdella. Minä olen paha. Pahempi kuin kukaan muu. Se kulkee veressäni. Se on kiinni sieluni syrjässä. Pahuus. Se kulkee joka päivä mukanani ku...
[Kirjailijan kommentti:] Hello ihanat rakkaat lukijat! Tässä olisi siis uusi luku, joka on noin 7500 sanaa pitkä! Toivon, että pidätte siitä ja kiitos tuhannesti kaikista kommenteista, sekä tykkäyksistä!
Ja luvun lopussa on vielä pieni kommenttini joten lukekaa myös se.
Hyvää lukuhetkeä!
Charlotte
––––
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Anton
Milloin ja miten elämästäni oli tullut näin hankalaa? Olinko ollut näin onneton ennen kuin sain tietää oikeista vanhemmistani? Olinko koskaan edes ollut oikeasti onnellinen? En edes muistanut miltä se tuntui, kun ei ollut huolia, kun ei tarvinnut murehtia mistään. Nykyään murehdin koko ajan. Elämäni pyöri ongelmien ympärillä jotka kasaantuivat hartioilleni raskaaksi taakaksi jota oli vaikeaa kantaa yksin.
Monet luulivat, että kun istuin koulun pihalla tupakoimassa ettei minulla ollut huolen häivää, mutta he erehtyivät. Juuri sen takia poltin, koska olin hermostunut, koska inhosin elämääni ja sitä minkälaiseksi olin muuttunut.
Olin paha poika. Niin ne kaikki luulivat, mutta se oli vain kuori, naamiaisasu jota käytin joka päivä hämätäkseni muita.
Ja onnistuin siinä hyvin, olisin voittanut oscarin esityksestäni. Olisin ansainnut palkinnon siitä kuinka huijasin perhettäni ja melkein kaikkia. Mutta Aamu näki esitykseni lävitse. Hän oli ainoa joka huomasi minun olevan onneton, hän oli ainoa joka näki sen tuskan silmissäni ja tiesin ettei kumppanuusyhteydellä ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, että Aamu ymmärsi minua.
Hänen kanssaan tunsin vapautuvani, muutuin hetkeksi siksi samaksi pojaksi joka hymyili, joka nauroi, joka näki jotain hyvää jokaisessa päivässä.
Mutta aina silloin, kun hän ei ollut vierelläni muutuin takaisin siksi kapinalliseksi, joka olin ollut nämä kaksi vuotta. Myrkytetyt ajatukseni valvottivat minua, ne saivat minut miettimään olinko ansainnut onnea, oliko Aamu edes todellinen henkilö. Mitä jos olin vain kuvitellut tämän kaiken? Entä jos tämä olikin vain unta, todentuntuista unta jonka avulla kohtalo pilaili kustannuksellani?
Mitä jos joku päivä heräisin ja huomaisin olevani taas yksin? Mitä jos Aamu jättäisi minut? Entä jos hän ei jaksaisi yrittää päästä pelostaan eroon vaan hän mieluummin jatkaisi elämäänsä yksin unohtaen minut kokonaan.
Tuhahdin ajatuksilleni ja potkaisin maassa olevaa kiveä, se vieri pitkin jalkakäytävää eteenpäin. Jos tämä oli unta, niin tämä oli pelkkää painajaista aina silloin, kun Aamu ei ollut vierelläni. Elämäni oli täynnä ongelmia, isoja ongelmia jotka olisin tahtonut vain lakaista piiloon maton alle. En voinut kuitenkaan tehdä niin sillä ongelmat piti selvittää, mutta en olisi halunnut. Olisin vain tahtonut mennä Aamun luo, käpertyä hänen kainaloonsa nukkumaan ja jäädä siihen.
