Anton

8. Iso paha susi

Anton

Isot tassuni upposivat metsän pehmeään maastoon, kun juoksin nopeasti kauemmaksi Aamusta. Vaikka se tekikin kipeää niin minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä hänen luotaan.

Tiesin, että olin vaarallisilla vesillä. En olisi saanut tehdä näin. En olisi saanut olla suden muodossani ja yrittää päästä Aamun lähelle sillä tiesin mitä tapahtuisi, jos suteni ottaisi täyden vallan.

Mutta olin epätoivoinen ja janosin hänen kosketusta, hänen läheisyyttään, hänen tuoksua, joka sai minut humaltumaan. Halusin tietää jotain hänestä, halusin olla hänen vierellään, lohduttaa häntä. Mutta en voinut tehdä mitään ihmismuodossani jota hän pelkäsi, joten ainoa vaihtoehto oli yrittää ottaa häneen kontaktia suteni avulla, vaikka se olikin hyvin riskialtista peliä.

Käänny takaisin!

Suteni karjui pääni sisällä, minä tunsin sen tuskan joka sai minutkin otteeseensa. Mutta en voinut auttaa suttani, en voinut mennä takaisin sillä tiesin, että en välttämättä pystyisi kontrolloimaan suttani enää kauan. 

Se rakasti Aamua ehdoitta ja se halusi merkitä hänet omakseen. Se oli ihmissusien tapa kahlita sielunkumppani itseensä puremalla tätä kaulaan. Merkitseminen kesti vain hetken, mutta se oli kaikkea muuta kuin vain lyhyt tapahtuma. Silloin sielut kietoutuisivat yhteen, ne tarttuisivat toisiinsa kiinni eivätkä päästäisi enää koskaan irti. Niistä tulisi yhtä ja niiden yhteydestä tulisi rikkoutumaton.

Mutta en todellakaan halunnut purra Aamua ilman hänen suostumustaan. Se olisi väärin. Tiesin, että jotkut ihmissudet olivat merkinneet kumppaninsa väkivaltaa käyttäen, mutta minä en halunnut tehdä Aamulle niin. Hän saisi itse päättää haluaisiko hän oikeasti elää kanssani koko loppuelämänsä vai etsiä jonkun toisen vierelleen. Ja tällä hetkellä näytti huonolta. Minua ahdisti ajatus siitä, että en koskaan voisi olla niin kuin muut ihmissudet. Että en ikinä voisi suudella Aamua, pidellä tätä käsivarsillani ja nukahtaa tämän viereen.

Tämä on sinun vikasi ja minäkin kärsin siitä! Olisit voinut ajatella mitä teit ennen kuin rikoit kumppanimme sydämen!

Huokaisin syvään kuullessani suteni sanat jotka kaikuivat mielessäni. Painoin pääni alistuneena alas ja jolkottelin hitaasti takaisin nuorisoseuralle. Työnsin kuonollani takaoven auki, pujahdin sisälle ja menin takahuoneeseen jossa vaatteeni olivat mytyssä.

Istahdin lattialle ja ajattelin mielessäni ihmismuotoani, omia kasvojani ja kehoani. Kuulin epämiellyttävän poksahduksen, kun luuni alkoivat muotoutua takaisin ihmiskehoksi. Kesti jonkin aikaa ennen kuin muodonmuutos oli täydellinen, mutta minulla kesti hetki ennen kuin silmäni tottuivat uuteen näkökenttään.

Puin nopeasti vaatteeni päälle ja palasin kokoukseen josta olin lähtenyt. Mutta en ollut voinut itselleni mitään. Olin nähnyt ikkunasta kuinka Aamu oli noussut autosta ja lähtenyt juoksemaan sen tuntemattoman nuorukaisen kanssa. Suteni oli ulvonut pääni sisällä ja olin vain rynnännyt pois salista katsomatta taakseni ja nyt minun piti palata takaisin.

Vedin syvään henkeä, kun laskin käteni ovenrivan päälle. Tiesin, että laumamme jäsenet haistoivat minut jo, sillä olin ainoa alfaverinen koko laumassa. Vaikka isäni olikin alfa niin hän oli sitä vain nimellisesti. Hän ei ollut syntynyt johtajaksi vaan hänet oli valittu äänestyksellä alfaksi, mikä oli harvinaista sillä titteli yleensä periytyi. Mutta silloin, kun vanhempani ja osa Saksan entisestä laumasta olivat paenneet Suomeen, oli täällä ollut kaksi erillistä laumaa joilla ei ollut johtajia. Sen vuoksi isä oli ottanut asiakseen yhdistää Suomen laumat ja hän onnistui hyvin tehtävässään. Laumamme oli hyvin yhtenäinen ja me kaikki pidimme yhtä erimielisyyksistä huolimatta. Pieni osa laumamme jäsenistä asui ympäri Suomea, mutta suurin osa asui täällä Koivulassa.